Palautteen määrä ja asiakastyytyväisyys kasvussa Pohjanmaan hyvinvointialueella
16.10.2025 08:59:00 EEST | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueen palautteiden määrä on kasvanut syyskuussa 2025 reilusti, ja saatu palaute on entistäkin positiivisempaa. Kun ajalla 1.1.-30.6.2025 palautteita tuli yhteensä 5028 ja NPS oli 63, niin pelkästään syyskuussa palautteita tuli 2126 ja NPS oli huikeat 73.

– Eniten kiitosta saamme asiakkaan ja potilaan hyvästä kohtaamisesta, kuulluksi tulemisesta ja sujuvasta, joustavasta palvelusta sekä annettujen aikojen pitävyydestä. Kiitosta annetaan myös ammattitaidosta, ystävällisyydestä, selkeiden ohjeiden antamisesta ja siitä, että potilaalle kerrotaan hoidon etenemisestä, hymyilee asiakaspalvelupäällikkö Sari West.
NPS (Net Promoter Score) on kansainvälisesti käytetty nettosuositteluindeksi. NPS-luku lasketaan tuloksista, jotka saadaan kysymyksestä “Kuinka todennäköisesti suosittelisit saamaasi palvelua läheisellesi tai ystävällesi?”. Kysymykseen saaduista vastauksista muodostuu luku –100 ja 100 välille. Mitä korkeampi luku on, sitä voimakkaammin asiakkaat suosittelevat palvelua. Tulokset ovat erittäin hyviä, jos ne ovat yli 50.
Palautteiden anto tekstiviestillä otettiin käyttöön kesäkuun lopussa
Asiakaspalautteiden määrän korkea nousu selittyy sillä, että juhannuksen jälkeen käyttöön otettiin mahdollisuus antaa palautetta tekstiviestillä.
– Tekstiviesteillä helpotetaan palautteiden antamista, ja tämä tapa on otettu hienosti vastaan. Tämä on yksi työväline kehittää toimintaamme, West iloitsee.
Tekstiviestit palautteen annosta lähtee tällä hetkellä kaikista suun terveydenhuollon yksiköistä, sosiaali- ja terveyskeskuksista, diabetesyksiköstä sekä opetusterveyskeskuksesta. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa monista muistakin yksiköistä lähetettäisiin tekstiviestillä pyyntö palautteen antamisesta.
Mahdollisuus antaa palautetta tekstiviestillä lähtee niille asiakkaille, jotka ovat hyväksyneet Kansalaisen terveyspalvelussa herätteiden lähettämisen Pohjanmaan hyvinvointialueelta. Tästä pääset Kansalaisen terveyspalveluun.
Palautetta voi antaa myös yksikössä olevilla tablettilaitteilla, yksikön QR-koodin kautta, suullisesti kertomalla henkilökunnalle sekä verkkosivujen kautta: https://pohjanmaanhyvinvointi.fi/anna-palautetta/.
”Tuntuu hyvältä saada positiivista palautetta”
– Positiivisten palautteiden määrä on todella runsasta, ja kyllä henkilökunnasta tuntuu hyvältä saada positiivista palautetta. Se tuo iloa ja kiitosta tehdystä työstä sekä lisää työmotivaatiota entisestään. Ihanaa, kun ihmiset antavat palautetta, kiittää West.
Näin ihania palautteita olemme saaneet
”Perusteellinen tutkimus. Tulin kuulluksi.”
”Ihanat, sydämelliset hoitajat!”
”Hyvä kohtaaminen ja pääsin lääkärille aikaisemmin kuin varsinainen aikani oli. Arvostan.”
"Olipa hienoa, kuinka hyvin ketju toimi alusta loppuun chat-sairaanhoitajan kautta lääkäriin, josta suoraan labraan ja röntgeniin ja apteekin kautta kotiin toipumaan. Teillä on uudet hienot hyvin suunnitellut toimivat tilat ja ennen kaikkea asiansa osaava henkilökunta. Siitä huolimatta, että minulle ei ollut antaa tiettyä lääkäriaikaa, pääsin lääkärille ehkä reilussa puolessa tunnissa, mikä oli erittäin positiivinen yllätys. Laskin työllistäneeni ainakin: chat-sairaanhoitajan, chatin etälääkärin, vastaanoton henkilön, tulehdusarvoverikokeen ottaneen sairaanhoitajan, lääkärin, labrassa kaksi henkilöä ja röntgenin henkilökuntaa. Lisäksi labran henkilöt, jotka huolehtivat näytteiden analysoinnista sekä kaikki ne muut henkilöt, jotka huolehtivat paikan siivoamisesta, ylläpidosta ja ylipäätään asioiden toimimisesta. Kiitos jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä. Saatte jokainen taputtaa itseänne olalle hyvin tehdystä työstä."
"Helppoa ja sujuvaa saada yhteys hoitajaan chatin kautta ÖVPH-sovelluksessa! Sain ajan myös terveyskeskukseen, sekä hoitaja että lääkäri tutkivat. Nopea käynti, diagnoosi ongelmasta ja lääke määrättiin.”
”Todella tyytyväinen koko käyntiin.”
”Vähän jännitti 8-vuotiasta, mutta hienosti meni ja iloinen kokemus.”
Näiden palautteiden antajat ovat antaneet luvan julkaisuun.
Kaikki palautteet luetaan ja käsitellään – myös negatiiviset
Tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä on annettu yhteensä 9514 palautetta. Kaikki palautteet menevät yksiköiden esihenkilöiden käsiteltäväksi. Esihenkilöt käsittelevät palautteet yhdessä henkilökunnan kanssa ja pohtivat niiden pohjalta tarvittavia kehittämistoimenpiteitä.
Jos palautteen antaja on jättänyt yhteystietonsa, niin esihenkilö ottaa tarvittaessa yhteyttä häneen asian hoitamiseksi.
– Myös kaikki negatiiviset palautteet luetaan ja käsitellään. Negatiivista palautetta olemme saaneet muun muassa vaikeuksista saada yhteyttä, kieleen liittyen ja huonosta kohtaamisesta, West kertoo.
– Jos asiakas on kokenut palvelumme negatiivisesti, on hyvä, että hän antaa siitäkin palautetta, jotta voimme huomioida sen kehittäessämme toimintaamme. Yhteydensaantiin liittyvien palautteiden myötä olemme saaneet lisää henkilöstöä vastaamaan hoidon tarpeen arviointiin. Meihin saa yhteyden myös chatin kautta.
Lue lisää verkkosivuiltamme erilaisista tavoista osallistua ja vaikuttaa.
Yhteyshenkilöt
Sari Westasiakaspalvelupäällikkö
Puh:040 162 8706sari.west@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
År 2027 blir det möjligt att ansöka om nedsättning av hälso- och sjukvårdsavgifter i Österbotten21.9.2026 12:46:42 EEST | Pressmeddelande
Under de senaste åren har klientavgifterna inom social- och hälsovården höjts avsevärt. Från och med början av år 2027 kan hälso- och sjukvårdens avgifter sänkas eller efterskänkas om kundens ekonomiska situation är särskilt ansträngd. Målet är att se till att ingen på grund av ekonomiska orsaker blir tvungen att avstå från de social- och hälsovårdstjänster som hen behöver.
Terveydenhuollon asiakasmaksuihin voi 2027 alkaen hakea huojennusta Pohjanmaalla21.9.2026 12:45:23 EEST | Tiedote
Terveydenhuollon asiakasmaksut ovat nousseet viime vuosina huomattavasti. Vuoden 2027 alusta lähtien terveydenhuollon maksua voidaan alentaa tai jättää perimättä, jos asiakkaan taloudellinen tilanne on erityisen vaikea. Tavoitteena on varmistaa, ettei kukaan joudu luopumaan tarvitsemistaan sosiaali- ja terveyspalveluista taloudellisista syistä.
Nytt verktyg för uppföljning av måendet hos klienter inom hemvården15.9.2026 08:01:00 EEST | Pressmeddelande
Inom hemvården i Österbottens välfärdsområde har man inlett ett sex månader långt försök för att testa funktionen för distansuppföljning av vitala funktioner som finns i läkemedelsautomaten. De nya funktionerna i apparaten gör det möjligt att ge förebyggande vård och allokera resurser till de klienter som behöver mest stöd.
Kotihoidon asiakkaan voinnin seurantaan uusi työkalu15.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueen kotihoidossa on käynnistynyt puolen vuoden pilotti, jossa testataan lääkeautomaattiin ohjelmoitua elintoimintojen etäseurantaominaisuutta. Laitteen uudet ominaisuudet mahdollistavat ennakoivan hoidon ja kohdentaa resursseja asiakkaille, jotka tarvitsevat eniten tukea.
Kåppi vill bryta ungdomars brottsspiral10.9.2026 13:23:23 EEST | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområde söker nya sätt att ingripa i allvarlig ungdomsbrottslighet. I Kåppi-projektet erbjuds unga stöd och individuell hjälp.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme