SDP EDUSKUNTA

SDP:n Pia Viitanen: Parlamentaarinen sopu luo kestävän polun julkisen talouden vahvistamiseksi

15.10.2025 13:23:37 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

-Eduskuntapuolueiden eilinen sopu julkisen talouden hoitamiseksi luo kestävän ja parlamentaarisesti jaetun polun julkisen talouden pitkän aikavälin vahvistamiseksi, sanoo valtiovarainvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Pia Viitanen (sd). 

Kuva: Nora Vilva/Demokraatti
Kuva: Nora Vilva/Demokraatti

Jatkossa siis päätetään parlamentaarisesti yhteinen tavoite velkaantumisen taittamiseksi, mutta kaikilla puolueilla on mahdollisuus rakentaa oma politiikkansa ja keinot tavoitteeseen pääsemiseksi.  

Julkisen talouden tilanne ja EU:n finanssipoliittiset säännöt velkaantumisen vähentämiseksi ohjaavat vahvasti tulevien vuosien talouspolitiikkaa. EU:n lainsäädäntö tulee tuoda myös osaksi kansallista lainsäädäntöämme.  

Keskeistä on, että hallituksen aiemmasta esityksestä saatiin parlamentaarisen ryhmän työskentelyn myötä luotua Ruotsin esikuvan mukaan aidosti parlamentaarinen malli, jossa yhteisesti päätetään pidemmän aikavälin tavoitteet julkiselle taloudelle. Tämä oli neuvotteluissa myös SDP:n keskeinen tavoite.

-Tärkeää on myös, että malliin sovittiin mukaan lauseke poikkeusolojen toteamiseksi, jolloin tavoitteesta voidaan poiketa ja reagoida talouden heilahduksiin viisaalla suhdannepolitiikalla, Viitanen jatkaa.

-Sovittu malli haastaa nyt kaikki puolueet esittämään vaaleissa omat keinonsa julkisen talouden vakauttamiseksi. SDP:lle on tärkeää, että tämä työ tehdään oikeudenmukaisesti ja taakka jaetaan maksukyvyn mukaisesti, Viitanen päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | Tiedote

Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.

SDP:n Helena Marttila: Kokoomus joustaa aborttioikeudesta – pääministeripuolueelle naisen oikeudet ovat neuvottelukysymys22.9.2026 14:38:57 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Helena Marttilan mukaan kokoomus myöntää itse, että aborttimaksuista on kyse arvokiistasta. Kokoomuksen Oskari Valtolan mukaan hallituspuolueilla on asiasta erilaisia näkemyksiä ja maksuihin on jouduttu tekemään kompromissi. Käytännössä pääministeripuolue on siis hyväksynyt sen, että omasta päätöksestä tehtävä abortti voidaan jatkossa hinnoitella eri tavalla.

SDP:n Suhonen: Orpon riemu outoon valoon Itä-Suomessa22.9.2026 14:21:49 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpo riemuitsi tänään eduskunnassa työllisyysluvuista ja totesi päivän olevan ”synkkä päivä kaikille opposition pessimisteille”. SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen mukaan Itä-Suomen työttömyysluvut kertovat kuitenkin aivan toisenlaisesta tilanteesta: Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa 612 henkilöllä ja nuorisotyöttömyys on noussut 2 032 nuoreen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye