Jyväskyläläinen Mikenti vahvistaa LVI-palvelujaan – ostaa Elvi Talotekniikan liiketoiminnan
Talotekniikkakonserni Nimlakseen kuuluva LVI- ja sprinkleriurakoitsija Mikenti laajentaa palveluvalikoimaansa ostamalla liiketoimintakaupalla Elvi Talotekniikan. Kaupan myötä Mikentin LVI-toiminta vahvistuu erityisesti huolto- ja korjauspalveluissa, mikä tukee yhtiön kasvua Keski-Suomessa.

Elvi Talotekniikka on vuonna 2009 perustettu palveleva LVI-asennusliike, jonka liikevaihto oli noin 1,6 miljoonaa euroa vuonna 2024 ja joka työllistää kahdeksan LVI-alan ammattilaista. Yhtiö on tunnettu erityisesti nopeasta ja asiakaslähtöisestä huoltopalvelustaan. Elvin asiakkaita ovat muun muassa taloyhtiöt, huoltoyhtiöt ja kotitaloudet.
Mikenti on Keski-Suomessa laajasti tunnettu isojen LVI- ja sprinklerijärjestelmien toteuttaja. Lähes 30 ammattilaista työllistävä yhtiö teki viime vuonna 13 miljoonan euron liikevaihdon.
Perinteikäs urakoitsija laajentaa huoltoihin
”Elvillä on vahva asema Jyväskylässä etenkin LVI-huolloissa ja korjauksissa. Kaupan myötä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä kattavamman palvelukokonaisuuden – suuret urakat, sprinklerijärjestelmät sekä pienemmät huolto- ja korjaustyöt saman kumppanin kautta. Tämä on merkittävä askel Mikentin kasvussa ja asiakaslupauksen vahvistamisessa”, sanoo Mikentin toimitusjohtajana lokakuussa aloittanut Jussi Lehto.
Elvin henkilökunta siirtyy kaupan myötä Mikentin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Liiketoimintakaupan yhteydessä myymälätoiminnasta luovutaan. Jatkossa LVI-työt tehdään oman varaston sekä hyvin varusteltujen huoltoautojen voimin.
Elvin operatiivisesta toiminnasta vastanneet osaomistajat projektipäällikkö Jarkko Lauttaanaho ja palvelupäällikkö Sami Lönn iloitsevat uusista mahdollisuuksista, joita muutos tuo tullessaan.
"Olemme vuosien varrella lunastaneet paikkamme pitkäaikaisten asiakkaidemme luottokumppanina. Jatkossa osana Mikentiä varmistamme, että kiinteistönomistajat ja huoltoyhtiöt saavat meiltä edelleen laadukkaat LVI-työt palveluhenkisellä asenteella”, Jarkko Lauttaanaho kommentoi.
Jarkko Lauttaanaho ja Sami Lönn liittyvät Nimlaksen omistajaohjelmaan.
Mikentin Leppävirran osasto liittyi hiljattain osaksi kuopiolaista Virtoota. Mikenti-Virtoo tarjoaa LVI- ja sähköalan palvelut saman katon alta Pohjois-Savossa. Yhtiöt ovat osa pohjoismaista Nimlas-konsernia, joka Suomessa koostuu lähes 50 paikallisesta talotekniikkayrityksestä.
Lisätietoja:
Jussi Lehto, toimitusjohtaja, Mikenti Oy, 040 525 3432, jussi.lehto@mikenti.fi
Jarkko Lauttaanaho, projektipäällikkö, Elvi Talotekniikka Oy, 0400 180001, jarkko.lauttaanaho@elvitalotekniikka.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Nimlas – Talotekniikan terävin kärki
Nimlas on yksi Pohjoismaiden johtavista talotekniikka-alan toimijoista. Suomessa Nimlaksen muodostavat lähes 50 paikallista yhtiötä, joissa työskentelee noin 1 500 ammattilaista. Nimlaksen yritykset tarjoavat projekteja ja palveluita kaikissa talotekniikan lajeissa valtakunnallisesti. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli noin 294 miljoonaa euroa (pro forma).
Ketterästi paikallinen. Yhdessä vahvempi. Nimlas.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nimlas
QMG on nyt Nimlas – Janne Korhonen vahvistamaan johtoryhmää Pohjois-Suomen liiketoimintajohtajana22.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Quattro Mikenti Group – QMG, yksi Suomen suurimmista talotekniikka-alan toimijoista, on jatkossa nimeltään Nimlas pohjoismaisen emoyhtiönsä mukaisesti. Omilla nimillään toimivista yhtiöistä koostuva konserni tavoittelee Suomessa 550 miljoonan euron liikevaihtoa vuoteen 2029 mennessä. Kasvustrategiansa tueksi Nimlas uudistaa aluejakoaan ja nimittää Suomen johtoryhmänsä jäseneksi Janne Korhosen, joka vastaa Pohjois-Suomen liiketoiminnasta 1. tammikuuta 2026 alkaen.
Signe on Vuoden työmaa – Quattroservices vastaa toimitilahankkeen talotekniikasta9.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Vaativiin kokonaistalotekniikkahankkeisiin erikoistunut Quattroservices toimii talotekniikan projektinjohtourakoitsijana Jatke Toimitilojen Spondalle toteuttamassa Signe-toimitilahankkeessa. Uudisrakennustyömaa valittiin Rakennuslehden Vuoden työmaa 2025-kilpailun voittajaksi.
Nimityksiä QMG-konsernissa: Jussi Lehto Mikentin toimitusjohtajaksi – Petri Pajunen johtamaan uutta Mikenti-Virtoota6.10.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
QMG-konserni uudistaa Keski-Suomen toimintojaan. Jyväskyläläisen LVI- ja sprinkleriyhtiö Mikentin toimitusjohtajaksi on nimitetty Jussi Lehto. Mikentin Leppävirran LVI-osasto yhdistyy kuopiolaiseen Sähköasennus Virtoohon, ja nyt muodostuneen Mikenti-Virtoon toimitusjohtajana aloittaa Petri Pajunen.
QMG yhdistää Movitekin ja Tornion Ilmastointitekniikan vahvaksi Pohjois-Suomen LVI-toimijaksi30.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kaksi kokenutta LVI-alan yritystä yhdistää voimansa Pohjois-Suomessa. Oululainen Movitek ja torniolainen Tornion Ilmastointitekniikka yhdistyvät 30.9.2025. QMG-konserniin kuuluvista toimijoista muodostuva yritys jatkaa Movitekin nimellä ja sen toimitusjohtajana jatkaa Anna Tervahauta. Yhdistymisellä ei ole vaikutusta henkilöstön asemaan yhtiöissä.
QMG:n ja Neveran yrityskauppa vahvistui – Konsernin kasvutavoitteena 550 miljoonan euron liikevaihto24.9.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on hyväksynyt yrityskaupan, jolla QMG ostaa seinäjokelaisen kiinteistötekniikan moniosaaja Neveran. Yrityskauppa vahvistaa konsernin resursseja Etelä-Pohjanmaalla ja tukee QMG:n strategiaa osana pohjoismaista Nimlas Groupia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme