Vasta rankkarit ratkaisivat – Oilers vahvempi syyslomaviikon lounasottelussa
15.10.2025 16:31:46 EEST | Fliiga | Tiedote
F-liigassa pelattiin tänään poikkeuksellinen lounasottelu, kun Oilers ja EräViikingit iskivät yhteen jo klo 14 alkaneessa pääkaupunkiseudun derbyssä. Yleisö sai salibandya koko rahan edestä, sillä vasta rangaistuslaukauskisan viides pari toi Oilersille 6–5-kotivoiton.
Toiseen erään maalin takamatkalta lähtenyt EräViikingit tuli Elmeri Haverin osumalla rinnalle, mutta vain 19 sekuntia myöhemmin Joona Hokkanen nosti Öljymiehille uuden johdon, jonka Markus Markkola nopeasti venytti kahteen maaliin. Isäntien Santeri Lindforsille vihelletty 2+2 minuutin jäähy avasi vierasjoukkueelle tilaisuuden, jota se ei hukannut: Ensin iski Axel Telkki kavennuksen ja vielä Daniel Tenhonen toisella ylivoimaosumalla pelin tasoihin. Heti perään pääsi kuitenkin myös Oilers ylivoimalle eikä jäänyt pekkaa pahemmaksi, kun päivän avausmaalin laukonut Tuomas Iiskola pommitti viidellä neljää vastaan päivän toisensa.
EräViikingit nousi kolmannessa erässä tasoihin Julius Huppusen komealla ylivoimalingolla kuvion alimman miehen paikalta ja johtoon Daniel Tenhosen kääntölaukauksella keskeltä, vaan summeriin saakka ei etumatka kantanut. Olli Jokelan vahva nousu pysähtyi EräViikinkien puolustukseen, mutta takaa tullut Waltteri Vesterinen sijoitti irti jääneestä pallosta pelin tasoihin ja jatkoajalle.
Rangaistuslaukauskisa oli neljän kierroksen jälkeen tasan, mutta sitten Waltteri Vesterinen sijoitti Oilersin johtoon ja EräViikinkien viidennen laukojan Julius Huppusen laukaus pysähtyi MM-kultavahti Markus Laaksoon.
Syyslomaviikon jo perinteinen lounasottelu houkutteli Tapiolan urheiluhallin iltapäivään 652 katsojaa.
F-liigan miesten sarja jatkuu perjantaina otteluilla TPS–SPV ja LASB–FBC Turku.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Liiganousijan lento jatkuu: Vahvistunut OLS taipui jatkoajalla20.9.2026 20:37:28 EEST | Tiedote
F-liigaan noussut O2-Jyväskylä jatkaa komeita esityksiään. Eilen kotonaan Jymyn murskanneet ”Ampparit” hiljensivät tänään isosti vahvistuneen OLS:n kotiavauksen voittamalla Matias Vaajalan jatkoaikamaalilla 4-3.
O2-Jyväskylälle komea avausvoitto – Aatu Knuuti osui neljästi19.9.2026 21:06:14 EEST | Tiedote
Nousija O2-Jyväskylä otti ensimmäisen voittonsa F-liigan miesten sarjassa komeasti, kun Jymy kaatui perinteikkäällä Monitoimitalolla 10-4. Lauantain toisessa erässä Westend Indians otti toisen voittonsa kaatamalla vieraissa EräViikingit 8-2.
Oilers karkasi Hawksilta toisessa erässä18.9.2026 20:57:33 EEST | Tiedote
Oilers nappasi toisen voittonsa F-liigan miesten sarjassa, kun se kaatoi kotonaan Hawksin selvästi 10-4.
Juuso Ahola johti mestarit toiseen voittoon16.9.2026 20:57:00 EEST | Tiedote
Juuso Ahola laukoi neljä maalia, kun F-liigan mestari Nokian KrP nappasi kauden toisen voittonsa kaatamalla Kupittaalla TPS:n 8-4. Turkulaisille tappio oli syksyn toinen.
OLS:lle avausvoitto, Rasmus Hasulle nollapeli13.9.2026 20:14:38 EEST | Tiedote
Eilen niukasti SPV:lle taipunut OLS avasi tänään pistetilinsä samassa kaupungissa, kun Jymy taipui maalein 7-5. Sunnuntain toisessa ottelussa SPV löi Lahdessa LASBin selvästi 6-0.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme