Helsingin yliopisto

Meksikonlahti, Telepaatti vai Bara Bada Bastu? Vuoden nimi 2025 valitaan seitsemän finalistin joukosta

Jaa

Nimistöntutkimuksen asiantuntijat ovat valinneet Vuoden nimi 2025 -finaaliin seitsemän ehdokasta. Voittaja valitaan Nimistöntutkimuksen päivillä 31. lokakuuta.

Ylävasemmalla kuva Telepaatti-aluksesta, yläoikealla Meksikonlahden alueen kartta. Alavasemmalla kuva KAJ-yhtyeestä ja yhtyeen nimi, alaoikealla kuva Finkensillasta.
Merimiesunioni, Google Maps, YouTube, Wikimedia Commons

Bara Bada Bastu, Finkensilta, Juristiliitto, Meksikonlahti, OP Kaskimaa, Telepaatti ja Topi. Nämä ovat Vuoden nimi 2025 -finaaliin valitut nimet. Perustelut on julkaistu Nimistöntutkimuksen päivien verkkosivuilla.

Vuoden nimi 2025 valitaan finalistien joukosta Nimistöntutkimuksen päivillä järjestettävässä äänestyksessä. Palkinnon voittaja julkistetaan tapahtumassa perjantaina 31.10. klo 14.30. Helsingin yliopisto julkaisee valinnasta tiedotteen verkkosivuillaan.

Vuoden nimi on tunnustuspalkinto, joka myönnetään kuluneen vuoden aikana esillä olleelle hyvälle nimelle.

Palkinnolla halutaan nostaa esille onnistuneita nimivalintoja ja kiinnittää huomiota nimenannon merkitykseen yhteiskunnassa. Palkinnon saaja voi edustaa mitä tahansa erisnimikategoriaa, kuten paikan-, henkilön-, yritys- tai tuotenimiä.

Palkinto jaetaan nyt yhdeksättä kertaa. Viime vuonna voittajaksi valittiin Inarin uuden koulukeskuksen nimi Šielâ. Lisäksi aiempia voittajia ovat muun muassa Käärijä, Tikkurilan kirkko ja Koronavilkku.

Nimistöntutkimuksen päivillä kuullaan alan uusimmasta tutkimuksesta

Nimistöntutkimuksen päivät on vuosittain Helsingin yliopistolla järjestettävä tieteellinen tapahtuma, jossa kuullaan esitelmiä erisnimiin kohdistuvista tutkimuksista. Tapahtuma järjestetään nyt 28. kerran.

Tämänvuotisen tapahtuman esitelmissä kerrotaan muun muassa saamelaisten poronhoitajien paikannimituntemuksesta, pohjoismaisista nimipäiväperinteistä sekä Alan Wake -videopeleissä esiintyvistä nimistä. Ohjelma kokonaisuudessaan on nähtävissä tapahtuman verkkosivuilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Filosofian tohtori, tutkija Lasse Hämäläinen
lasse.j.hamalainen@helsinki.fi
040 742 8373

Linkit

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye