Äidin syöpä koskettaa yhä useampaa lasta
16.10.2025 10:51:58 EEST | Syöpäjärjestöt | Tiedote
Työikäisten naisten syöpäkuolleisuus on puolittunut 50 vuodessa, mutta samalla yhä useampi äiti sairastuu syöpään lasten ollessa vielä alaikäisiä.
Syöpä on työikäisten naisten yleisin kuolinsyy Suomessa – ja yhä useampi lapsi elää arkea syöpää sairastavan äidin rinnalla. Syöpärekisterin laajassa tutkimuksessa tarkasteltiin alle 18-vuotiaita lapsia, joiden äiti sairastui tai kuoli syöpään Suomessa vuosien 1968–2022 aikana. Tutkimuksessa lasten lukumääriä arvioitiin Syöpärekisterin ja Tilastokeskuksen tilastojen perusteella.
Vuonna 2022 noin 2 300 lapsen äidillä todettiin syöpä, ja yhteensä lähes 17 000 lasta eli perheessä, jossa äiti sairasti tai oli sairastanut syöpää. Samana vuonna noin 300 lasta menetti äitinsä syövän vuoksi. Luku on puolet pienempi kuin 50 vuotta sitten, mikä kertoo hoitojen ja varhaisen diagnostiikan kehityksestä.
– Syöpäkuolleisuuden lasku on suuri edistysaskel. Yhä harvempi lapsi menettää äitinsä syövän vuoksi, mutta samaan aikaan entistä useampi lapsi elää arkea vakavasti syöpäsairaan vanhemman rinnalla, sanoo Suomen Syöpärekisterin johtaja Janne Pitkäniemi.
Äitien syöpien määrä on kasvanut 1990-luvun puolivälistä lähtien keskimäärin 1,3 prosenttia vuodessa. Yksi syy on se, että äidiksi tullaan nykyään aiempaa vanhempana, mikä lisää todennäköisyyttä sairastua syöpään silloin, kun lapsi on vielä alaikäinen. Muutokset näkyvät myös eri syöpätyypeissä: rintasyöpä on yleistynyt, kun taas kohdunkaulansyöpä on vähentynyt merkittävästi.
– Kohdunkaulansyöpien väheneminen osoittaa, että syöpäseulonnoilla voidaan ehkäistä sairastavuutta. HPV-rokotusten odotetaan edelleen vahvistavan tätä myönteistä kehitystä. Myös rintasyövän seulonnan ikärajan alentaminen voisi auttaa havaitsemaan syövän aiemmin ja siten vähentää rintasyöpäkuolleisuutta, Pitkäniemi toteaa.
Syövällä on ylisukupolvisia vaikutuksia
Äidin sairastuminen voi heijastua lasten hyvinvointiin ja terveyteen vielä aikuisuudessa.
– Kun lapsi joutuu elämään äidin syövän kanssa, vaikutukset voivat olla pitkäaikaisia. Ne voivat näkyä mielenterveydessä, koulunkäynnissä ja myöhemmin omassa terveydessä. Siksi on tärkeää huomioida syöpä myös ylisukupolvisena ilmiönä, sanoo erityisasiantuntija Kirsi Talala Syöpäjärjestöistä.
Sairastuminen koskettaa koko perhettä, ei vain lasta tai sairastunutta vanhempaa.
– Syövän vaikutukset ulottuvat perheisiin ja jopa seuraaviin sukupolviin. Kun yhä useampi lapsi elää syöpää sairastavan vanhemman rinnalla, on tärkeää kysyä, onko yhteiskunnan tuki ajan tasalla perheiden tilanteen kanssa, Talala tähdentää.
Tulokset on julkaistu Acta Oncologica -tiedelehdessä. Tutkimus on osa laajaa hanketta, jossa tarkastellaan myöhemmin myös isien sairastumisen ja sosioekonomisten tekijöiden vaikutuksia lasten hyvinvointiin. Vastaavaa väestötason kokonaisuutta vanhempien syöpäsairauksien vaikutuksista lapsiin ei ole Suomessa aiemmin tehty.
Yhteyshenkilöt
Janne PitkäniemiJohtajaSuomen Syöpärekisteri
Puh:050 372 3335janne.pitkaniemi@cancer.fiKirsi TalalaErityisasiantuntijaSyöpäjärjestöt
Puh:040 765 4085kirsi.talala@cancer.fiHeidi RosténViestinnän asiantuntijaSyöpäjärjestöt
Puh:050 302 2368heidi.rosten@cancer.fiSyöpäjärjestöt on Suomen suurin potilas- ja kansanterveysjärjestö, joka edistää hyvinvointia ja terveyttä. Tuotamme ja tarjoamme tietoa, tukea ja toivoa. Tavoitteena on ehkäistä syöpää sekä luoda sairastuneille ja heidän läheisilleen hyvän elämän edellytyksiä syövästä huolimatta.
Syöpäjärjestöt on yhteisnimitys Suomen Syöpäyhdistykselle ja Syöpäsäätiölle, joka on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Suomen Syöpäyhdistykseen kuuluu kaksitoista alueellista syöpäyhdistystä ja viisi valtakunnallista potilasjärjestöä sekä tutkimuslaitos Suomen Syöpärekisteri. Suomen Syöpäyhdistys ylläpitää THL:n viranomaisrekisteriä, syöpärekisteriä, joka sisältää syöpätautien rekisterin sekä kansallisten syöpäseulontojen rekisterit.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Syöpäjärjestöt
Syöpäjärjestöt: Lisäleikkaukset järjestöille vaarantavat potilaiden tuen23.4.2026 16:15:00 EEST | Tiedote
Syöpäjärjestöt pitää järjestörahoituksen lisäleikkauksia harkitsemattomina ja lyhytnäköisinä.
Keuhkosyövän toteamisessa on eroja hyvinvointialueiden välillä – tietojen kattavuudessa edelleen parannettavaa23.4.2026 08:30:15 EEST | Tiedote
Kansallisessa syöpien laaturekisterihankkeessa julkaistu toinen keuhkosyöpäraportti antaa selkeitä viitteitä siitä, että keuhkosyöpä todetaan usein vasta edenneessä vaiheessa. Tulokset viittaavat myös alueellisiin eroihin diagnostiikassa.
Syöpäjärjestöt: Syövän hoidon tilannekuva on tiedossa, rahoitus puuttuu13.4.2026 19:27:10 EEST | Tiedote
Syöpäjärjestöissä tunnistetaan Ylen tänään julkaistussa MOT-ohjelmassa esiin nostettu heikentynyt tilannekuva: syövän hoitotulokset ovat jääneet Suomessa jälkeen muista Pohjoismaista.
Maksa- ja mahasyövät yleisempiä Suomeen muuttaneilla – ennaltaehkäisyyn panostettava7.4.2026 13:54:12 EEST | Tiedote
Suomen Syöpärekisterin tutkimus osoittaa, että maksa- ja mahasyövän riski vaihtelee merkittävästi väestöryhmien välillä ja on tietyissä maahanmuuttajaryhmissä selvästi suurempi kuin kantaväestössä.
Nuoret rakastavat rusketusta riskeistä huolimatta24.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Syöpäjärjestöjen ja Säteilyturvakeskuksen (STUK) tekemä selvitys osoittaa, että rusketus on vahva ihanne 16–20‑vuotiaiden joukossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme