Euroopan komission Suomen-edustusto

Komissio ja korkea edustaja esittävät uuden puolustustiekartan Euroopan sotilaallisten suorituskykyjen vahvistamiseksi

Jaa

Komissio ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ovat tänään ehdottaneet EU:n jäsenvaltioille ”Rauhan puolesta – puolustusvalmiuden tiekartta 2030” -ehdotuksen, joka on kattava suunnitelma Euroopan sotilaallisen suorituskyvyn vahvistamiseksi. 

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen totesi viimeaikaisten uhkien osoittaneen, että Eurooppa on vaarassa. ”Meidän on suojeltava kaikkia kansalaisiamme ja alueemme jokaista neliösenttimetriä. Euroopan on toimittava yhtenäisesti, solidaarisesti ja päättäväisesti. Tänään julkaistussa puolustustiekartassa esitetään selkeä suunnitelma, johon sisältyvät yhteiset tavoitteet ja konkreettiset välitavoitteet vuoteen 2030 mennessä. Jos haluamme onnistua, tarvitsemme konkreettisia tavoitteita. Tiekartassa ehdotetaan neljää eurooppalaista lippulaivahanketta: eurooppalainen droonipuolustusaloite, Eastern Flank Watch -aloite, eurooppalainen ilmapuolustuskilpi ja eurooppalainen avaruuspuolustuskilpi. Näin vahvistetaan EU:n puolustusteollisuutta, nopeutetaan tuotantoa ja säilytetään pitkäaikainen tukemme Ukrainalle.” 

Kuten kesäkuussa kokoontunut Eurooppa-neuvosto pyysi, puolustustiekartassa esitetään selkeät tavoitteet ja välitavoitteet voimavarapuutteiden korjaamiseksi, puolustusinvestointien nopeuttamiseksi kaikissa jäsenvaltioissa ja EU:n ohjaamiseksi kohti täyttä puolustusvalmiutta vuoteen 2030 mennessä. Euroopan puolustuksen vahvistaminen tarkoittaa myös vakaata Ukrainan tukemista. 

Eurooppalaiset valmiuden lippulaivahankkeet 

Puolustustiekartassa ehdotetaan neljää eurooppalaista valmiuden lippulaivahanketta, jotta voidaan toimia nopeasti silloin, kun yhteinen lähestymistapa on tehokkain: eurooppalainen droonipuolustusaloite, Eastern Flank Watch -aloite, eurooppalainen ilmapuolustuskilpi ja eurooppalainen avaruuspuolustuskilpi. Ne vahvistavat Euroopan kykyä torjua ja puolustautua maa-, ilma-, meri-, kyber- ja avaruusaloilla ja edistävät samalla suoraan Naton voimavaratavoitteiden saavuttamista. 

Valmius suorituskykykoalition kautta 

Täyden puolustusvalmiuden saavuttaminen edellyttää sen varmistamista, että jäsenvaltioiden asevoimilla on kyky ennakoida, valmistautua ja vastata kriiseihin, mukaan lukien korkean intensiteetin konfliktit. Tiekartta kehottaa jäsenvaltioita saattamaan päätökseen suorituskykykoalitioiden muodostaminen yhdeksällä keskeisellä alalla, jotta kriittisten voimavarojen puutteet voidaan korjata yhteisen kehittämisen ja yhteisten hankintojen avulla. 

Nämä ovat ilma- ja ohjuspuolustus, strategiset mahdollistajat, sotilaallinen liikkuvuus, tykistöjärjestelmät, kyberturvallisuus, tekoäly, sähköinen sodankäynti, ohjukset ja ammukset, droonit ja droonien torjunta, maataistelu sekä merialueiden turvaaminen. 

Vahva, häiriönsietokykyinen ja teknologisesti innovatiivinen EU:n puolustusteollinen perusta 

Puutteiden korjaaminen edellyttää EU:n puolustusteollisuutta, joka pystyy tarjoamaan jäsenvaltioiden tarvitsemat voimavarat tarvittavassa mittakaavassa ja riittävän nopeasti. Innovoinnin koko potentiaali puolustuksen alalla, mukaan lukien ukrainalaiset ratkaisut, olisi hyödynnettävä. Puolustusalan toimitusketjujen häiriönsietokyky olisi turvattava muun muassa vähentämällä kriittisiä riippuvuuksia raaka-aineista ja muista kriittisistä tuotantopanoksista. 

Puolustusalan investointien lisääminen 

Yksinkertaistetut ja integroidummat eurooppalaiset puolustustarvikemarkkinat ovat avainasemassa tuotannon laajentamisessa, mittakaavaetujen saavuttamisessa ja innovoinnin edistämisessä. Tavoitteena on luoda vuoteen 2030 mennessä aidot EU:n laajuiset markkinat, joilla on yhdenmukaistetut säännöt, joiden avulla teollisuus voi tuottaa tuloksia nopeasti ja riittävissä määrin. Komissio seuraa teollista kapasiteettia – alkaen ilma- ja ohjuspuolustuksesta, drooneista ja avaruusjärjestelmistä – varmistaakseen, että Eurooppa pystyy vastaamaan kiireellisimpiin tarpeisiinsa. 

Tiekartta on jatkoa Puolustusvalmius 2030 -suunnitelmalle, jolla edistetään merkittävästi julkisia ja yksityisiä investointeja, mikä antaa jäsenvaltioille enemmän taloudellista joustovaraa tuotannon ja valmiuden vahvistamiseksi. Euroopan komissio ja korkea edustaja esittävät tämän tiekartan Eurooppa-neuvostolle, mukaan lukien ehdotukset eurooppalaisiksi lippulaivahankkeiksi, jotka ohjaavat Eurooppaa täyteen puolustusvalmiuteen vuoteen 2030 mennessä. 

Tiekartassa esitetään myös suunnitelmat perustaa vuoteen 2027 mennessä EU:n laajuinen sotilaallisen liikkuvuuden alue, jolla on yhdenmukaistetut säännöt, ja maa-, ilma- ja merireittien verkosto, jotta joukkoja ja varusteita voidaan siirtää nopeasti kaikkialla Euroopassa. Tämä kehitetään tiiviissä yhteistyössä Naton kanssa, ja se vahvistaa Euroopan kykyä reagoida nopeasti kriiseihin. 

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_25_2396

 

Taustatietoja 

Yhteinen tiedonanto Rauhan turvaaminen – Puolustusvalmiutta koskeva etenemissuunnitelma 2030

Tietokooste valmiudesta 2030 

Valkoinen kirja Euroopan puolustusvalmiudesta 2030 – Tietokooste 

Taustatiedote Eurooppa-suunnitelmasta 

Yhteyshenkilöt

Euroopan komission Suomen-edustusto

Euroopan komission Suomen-edustuston tehtävänä on:

- Tiedottaa Euroopan unionin toiminnasta ja sen vaikutuksista Suomessa.
- Tarjota suomalaisille tiedotusvälineille ja suoraan kansalaisille tietoa EU:n toimista ja päätöksistä
toimia EU-komission edustajana Suomessa.
- Raportoida komissiolle tärkeistä poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista kehityskuluista Suomessa.

Euroopan komission Suomen-edustuston kotisivu: https://finland.representation.ec.europa.eu/index_fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Euroopan komission Suomen-edustusto

EU-kommissionen påskyndar införandet av AI i den europeiska industrin och vetenskapen genom två nya strategier8.10.2025 11:52:08 EEST | Pressmeddelande

Runt om i världen är det kapplöpning mellan länderna för att utnyttja potentialen hos artificiell intelligens (AI). EU vill att Europa ska bibehålla en tätposition när det gäller AI-driven vetenskap och påskynda användningen av AI inom viktiga industrier. Därför lägger EU-kommissionen i dag fram två strategier för att se till att Europa ligger steget före.

Komissio nopeuttaa tekoälyn käyttöönottoa teollisuudessa ja tieteessä uusilla strategioilla8.10.2025 11:52:08 EEST | Tiedote

Tekoälyn tarjoamien mahdollisuuksien parhaasta hyödyntämisestä kilpaillaan ympäri maailman. EU haluaa varmistaa, että Eurooppa pysyy tämän kilpailun kärkikahinoissa. Tämän vuoksi komissio on tänään esittänyt kaksi strategiaa, joilla edistetään tekoälyn käyttöönottoa keskeisillä teollisuudenaloilla ja tehdään Euroopasta tekoälyyn perustuvan tieteen edelläkävijä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye