Työelämä menettää työvuosia – RFSU haastaa työpaikat tunnistamaan vaihdevuodet
Kansainvälisen vaihdevuosipäivän (18.10.) kunniaksi RFSU lanseeraa "Vaihdevuosimyönteinen toimija” -diplomin, joka kannustaa suomalaisia työpaikkoja huomioimaan vaihdevuodet osana työhyvinvointia. Ensimmäisinä keskusteluun mukaan lähtevät Martela ja Finlayson.

Työkyky laskee – mutta syytä ei tunnisteta
Suomessa reilusti yli puoli miljoonaa työssäkäyvää naista on vaihdevuosi-iässä, ja heillä on edessään vielä 15–25 vuotta työuraa. Viime vuonna Oulun yliopiston tutkimus* paljasti, että lähes joka toinen heistä kokee työkykynsä heikentyneen vaihdevuosien seurauksena. Vähitellen ilmaantuvien oireiden yhteyttä vaihdevuosiin tunnistetaan huonosti, ja monet voivat hakeutua tietämättään vääränlaiseen hoitoon.
”Vaihdevuodet ovat uusi lasikatto. Kun oireita ei ymmärretä yhdistää vaihdevuosiin eikä niistä uskalleta puhua, menetämme valtavasti potentiaalia. Työpaikat voisivat työterveyden kanssa yhdessä ottaa tässä huomattavasti proaktiivisemman otteen”, sanoo RFSU Suomen tuotepäällikkö Maria Uusi-Rauva.
Martela ja Finlayson avaavat keskustelun
RFSU:n uusi vaihdevuosikysely ja siitä saatava “Vaihdevuosimyönteinen toimija” -diplomi tarjoaa organisaatioille ja yksilöille välineen oppia vaihdevuosien vaikutuksista jaksamiseen ja osoittaa sitoutumista työntekijöiden tukemiseen tässä elämänvaiheessa. Ensimmäisenä diplomin ympärille käytävään keskusteluun lähtevät Martela ja Finlayson. RFSU:n mukaan yrityksiä oli vaikea löytää mukaan, sillä aihe on yhä tabu ja tutkimustietoa sen vaikutuksista työelämään on rajallisesti.
”RFSU edistää tasa-arvoa kaikissa asioissa, erityisesti lisääntymisterveyden alalla. Siksi haluamme lisätä tietoisuutta vaihdevuosien vaikutuksesta työkykyyn ja tukea avointa vuoropuhelua työpaikoilla”, sanoo Annika Jerveland, RFSU AB:n toimitusjohtaja.
Martela tarkastelee aihetta työympäristöjen näkökulmasta:
”Työelämässä on tärkeää tunnistaa, että eri elämäntilanteissa ihmisillä on erilaisia tarpeita. Hyvin suunniteltu työympäristö tukee hyvinvointia ja tarjoaa vaihtoehtoja – oli kyse sitten rauhallisesta vetäytymistilasta, lämpötilaltaan sopivasta huoneesta tai tilasta, jossa voi kohdata kollegat”, sanoo Eeva Terävä, VP Brand, Product and Services, Martela.
Finlaysonin toiminnanjohtaja Jukka Kurttila kommentoi puolestaan:
”Naisten vaihdevuosiongelmat jäävät usein huomaamatta. Ei vain meiltä miehiltä, vaan monesti myös naisilta itseltään. Oli silmiä avaavaa tunnustaa oma ymmärtämättömyys. Suomen kansantalous menettää merkittäviä summia, koska oireita hoidetaan väärin eikä juurisyitä tunnisteta. Finlaysonilla emme aiemmin tehneet asialle mitään – nyt asia on vakavan keskustelun alla, ja tavoitteena on konkreettiset korjausliikkeet.”
Kasvava tiedonjano
RFSU:n tutkimuksen mukaan vain 40%** vaihdevuosi-ikäisistä naisista arvioi tietonsa vaihdevuosista hyviksi ennen niiden alkua.
”Tietoa vaihdevuosista tulisi olla selkeästi enemmän. Nyt vaihdevuosista puhuminen koetaan epämiellyttäväksi, mutta avoimempi keskustelukulttuuri - myös työpaikoilla - voisi parantaa merkittävästi tilannetta”, toteaa Uusi-Rauva.
Tiedonjanosta kertoo RFSU:n verkkosivuilla julkaistu vaihdevuosien itsearviointitesti, jota on tehty yli 165 000 kertaa Suomessa ja Ruotsissa. Testi auttaa naisia tunnistamaan oireitaan ja omaa vaihdevuosistatustaan sekä hakemaan oikeanlaista tukea ajoissa.
Kansantaloudellinen kysymys, jota ei voi sivuuttaa
Yli viidennes suomalaisista työntekijöistä on yli 45-vuotiaita naisia, eli yli puoli miljoonaa ammattilaista, joilla on edessään vielä 15–25 työvuotta. Oulun yliopiston tutkimus osoittaa, että vaihdevuosiin siirtyneet naiset kokevat työkykynsä heikentyvän useammin kuin muut, ja heillä on enemmän sairaus- ja työttömyyspäiviä. Heidän riskinsä päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle on lähes kaksinkertainen. Kun työteho laskee tai poissaolot lisääntyvät, vaikutus näkyy nopeasti yritysten tuloksissa ja kansantaloudessa – miljoonien eurojen menetyksinä joka vuosi***.
Vaihdevuosien ottamista työelämässä vakavasti tukevat myös uudet kansalliset ja kansainväliset linjaukset. Suomessa julkaistiin syyskuun lopulla uusi Käypä hoito -suositus vaihdevuosien hoitoon, ja vuonna 2026 voimaan tuleva ISO 45010 -standardi tekee kuukautisista, vaihdevuosista ja hormonaalisista muutoksista virallisesti työympäristökysymyksen.
RFSU haluaa olla edistämässä tätä muutosta yhdessä Martelan ja Finlaysonin kanssa, jotta kukaan ei jäisi työelämässä yksin elämänvaiheen vuoksi, jota lähes jokainen nainen käy läpi.
Linkki diplomiin: https://www.rfsu.com/fi/menokausi/
**Vaihdevuosimittari -tutkimus on tilastollisesti validoitu, ja sen toteutti IPSOS RFSU:n puolesta elokuussa 2024. Tutkimus perustuu 1800 haastatteluun, joihin osallistui 45–65-vuotiaita naisia Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Ensimmäinen tutkimus toteutettiin helmikuussa 2022.
***https://www.terveystalo.com/fi/artikkelit/vaihdevuodet-ovat-tyyris-tabu-tyopaikoilla
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Uusi-RauvaSuomen RFSU
Puh:+358 44 519 3113maria.uusi-rauva@rfsu.fiKuvat
Liitteet
Linkit
RFSU
RFSU tarjoaa korkealaatuisia tuotteita seksiin, parisuhteeseen, kehoon ja hyvinvointiin liittyen. Tuotteet mahdollistavat nautinnollisemman ja turvallisemman seksielämän sekä lisäävät hyvinvointia ja parantavat elämänlaatua. RFSU on kondomien markkinajohtaja Pohjoismaissa omilla tuotteillaan (mm. Magic). Valikoimassa on myös liukuvoiteita, ravintolisiä, raskaus-, vaihdevuosi- ja ovulaatiotestejä, intiimihygieniatuotteita sekä seksivälineitä. Suomen RFSU Oy on ruotsalaisen RFSU AB:n tytäryhtiö. RFSU AB:n omistaa RFSU-järjestö. RFSU on seksuaaliterveyden asiantuntija jo vuodesta 1933. Lisätietoa: rfsu.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bucket Agency
Martela 80 vuotta – Tarvitseeko tulevaisuuden työ enää toimistoa9.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Julkaisuvapaa 9.10.2025 klo 08:00
Ooni lanseeraa Volt 2 -sähköpizzauunin, joka tuo maailmanluokan paistoasteet, monipuolisen ruoanlaiton, ja Pizza Intelligence™ -systeemin keittiöihin ympäri maailmaa18.9.2025 13:19:40 EEST | Tiedote
Kotipizzauunien markkinajohtaja ja pioneeri Ooni lanseeraa huippumodernin Volt 2 -sähköpizzauunin, ja sen patenttia odottava järjestelmän, joka tarjoaa optimoituja esiasetuksia monipuoliselle pizzanpaistolle.
Vallila ja Erika Vikman julkistavat yhteistyömalliston – rohkeutta, värejä ja oman äänen vahvistamista15.9.2025 10:00:14 EEST | Tiedote
Vallila ja artisti Erika Vikman yhdistävät voimansa ja lanseeraavat 15.10. yhteistyömalliston, jossa korostuvat rohkea itseilmaisu, värikkyys ja oman polun seuraaminen.
Tätä ei ole ennen nähty - Ristorante lanseeraa tiramisu-pizzan15.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Dr. Oetker Ristorante yllättää ja lanseeraa Pizza à la Tiramisu -pizzan. Jälkiruokapizza on todellinen hyvän mielen nautinto, joka sopii varsinkin herkuttelijoille.
Paradox Museum Helsinki saavutti 100 000 kävijän rajapyykin vain viidessä kuukaudessa – Eurooppalainen menestystarina26.8.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin keskustassa sijaitseva Paradox Museum on saavuttanut merkittävän virstanpylvään: museon 100 000:s kävijä astui sisään tiistaina 26. elokuuta – vain viisi kuukautta avajaisten jälkeen. Tämä tekee Helsingin toimipisteestä yhden Euroopan suosituimmista Paradox-museoista ja samalla ketjun nopeimmin kasvavista kohteista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme