Intrum Oy

Yritysten ja kuluttajien maksukyky kohentui – maksumuistutuksia silti aiempaa enemmän

Jaa

Intrumin tuoreen Insight-katsauksen mukaan yritysten ja kuluttajien maksukyky on perintäonnistumien perusteella parantunut alkuvuoteen verrattuna. Kuluttajaperinnän onnistumat kohenivat maltillisemmin kuin yritysperinnän, mutta suunta on hyvä ja antaa viitteitä kuluttajien maksukyvyn kohenemisesta, vaikka taloustilanne jatkuukin epävarmana. Intrumin laskunvälityksen tiedoista ilmenee, että maksumuistutusten määrät kääntyivät nousuun alkuvuoteen verrattuna, mutta muistutetuista laskuista aiempaa harvempi siirtyi perintään.

Graafi näyttää yritysperinnän onnistumisprosentit kolmen ja kahdentoista kuukauden jaksoissa tammikuusta 2022 kesäkuuhun 2025. Alkuvuoden jälkeen havaittavissa nousua.
Intrumin yritysperinnän onnistuma kertoo yritysten maksukyvyn elpymisestä alkuvuoteen verrattuna.

Yritysten maksuja siirtyi perintään aiempaa vähemmän kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä, mutta perintään siirtyneiden maksujen summat olivat keskimäärin suurempia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Yritysperinnän onnistumalla mitattuna yritysten maksukyky kääntyi nousuun heikon alkuvuoden jälkeen. Maksuviiveitä oli 17 427 yrityksellä, mikä on 5,13 prosenttia kaikista yrityksistä. Maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus laski 2,43 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

– Tyypillisesti maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus on laskenut vuoden loppua kohden. Jos suunta jatkuu aiempien vuosien mukaisena, tulee maksuviiveellisten yritysten osuus putoamaan alhaisimmalle tasolle vuoden 2022 jälkeen. Toisaalta tilastoihin vaikuttaa myös se, että suurten konkurssimäärien myötä suuri määrä maksukyvyttömiä yrityksiä on lopettanut toimintansa, Intrumin perintäpalvelujen päällikkö Reetta Lehessaari sanoo. 

Graafi%20n%E4ytt%E4%E4%20maksuviiveellisten%20yritysten%20suhteellisen%20osuuden%20laskun%20vuosina%202022-2025.%20Vertailu%20eri%20vuosinelj%E4nneksill%E4%20ja%20eri%20vuosien%20v%E4lill%E4.
Maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus pieneni vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä.

Kuluttajien maksukyvyssä lievää kohenemista

Kuluttajien perintätapausten määrät kasvoivat hieman ja perintään siirtyneet maksut olivat keskimäärin pienempiä edelliseen kvartaaliin verrattuna. Henkilöasiakkaiden perintäonnistuman perusteella kuluttajien maksukyky elpyi yritysten maksukykyä maltillisemmin, mutta useita vuosia jatkunut laskeva trendi näyttää taittuneen.

– Nähtäväksi jää, onko kyseessä pysyvämpi muutos. Vuodesta 2022 kasvuaan jatkanut kotitalouksien säästämisaste kertoo kuluttajien edelleen suhtautuvan epävarmasti talouteen, eikä isoja hankintoja uskalleta tehdä, mikä on varsin ymmärrettävää työttömyysasteen pysytellessä edelleen korkeana ja konkurssien määrien jatkaessa kasvua. Talouden piristyminen näkyy kuitenkin yleensä kuluttajien taloudessa varsin pitkällä viiveellä, Lehessaari arvioi.

Kaavio%20n%E4ytt%E4%E4%20kolmen%20ja%20kahdentoista%20kuukauden%20kuluttajaperinn%E4n%20vaihtelut%20aikav%E4lill%E4%202021%u20132025.
Intrumin kuluttajaperinnän onnistuman perusteella kuluttajien maksukyky on elpynyt verrattuna alkuvuoteen ja vuoden takaiseen tilanteeseen.

Maksumuistutuksia tarvittiin aiempaa enemmän

Luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen tiedoista ilmenee, että maksumuistutusten määrät kääntyivät alkuvuoden positiivisen kehityksen jälkeen uudelleen nousuun. Hyvä uutinen kuitenkin on, että muistutusten jälkeen aiempaa harvempi maksuista siirtyi perintään. Kaikista saatavista perintään siirtyneiden maksujen määrät ovat pysyneet koko vuoden samalla tasolla.

– Maksumuistutusten määrien nousu voi ennakoida perintätapausten määrien voimakkaampaa kasvua ja maksukyvyn heikkenemistä uudelleen loppuvuotta kohden. Toisaalta elinkeinoelämän luottamusindikaattoreissa nähtävä positiivinen kehitys erityisesti teollisuuden ja rakennusalan näkymissä lisää uskoa talouden elpymiseen, Lehessaari toteaa.

Tietoa Intrum Insight -katsauksesta

Intrum Insight on luotonhallintayhtiö Intrum Oy:n neljännesvuosittain julkaisema katsaus Suomen taloustilanteesta ryyditettynä luotonhallinnan ja maksamisen tilastoilla Intrumin laskunvälityksen ja perinnän datasta.

Lataa vuoden 2025 kolmannen neljänneksen Intrum Insight -katsaus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Graafi näyttää yritysperinnän onnistumisprosentit kolmen ja kahdentoista kuukauden jaksoissa tammikuusta 2022 kesäkuuhun 2025. Alkuvuoden jälkeen havaittavissa nousua.
Intrumin yritysperinnän onnistuma kertoo yritysten maksukyvyn elpymisestä alkuvuoteen verrattuna.
Lataa
Graafi näyttää maksuviiveellisten yritysten suhteellisen osuuden laskun vuosina 2022-2025. Vertailu eri vuosineljänneksillä ja eri vuosien välillä.
Maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus pieneni vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä.
Lataa
Kaavio, joka näyttää Intrumin kolmen kuukauden ja 12 kuukauden onnistumat kuluttajaperinnässä aikavälillä 2022–2025.
Intrumin perintäonnistuma kertoo kuluttajien maksukyvyn elpymisestä.
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 9 500 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 70 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2024 liikevaihto oli 18 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Kuluttajien ja yritysten maksukyky heikkeni – käänne parempaan voi olla luvassa1.9.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

Yritysten ja kuluttajien maksukyky heikkeni alkuvuoden aikana, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen ja perinnän katsaus. Erityisesti yritysten maksukyky heikkeni roimasti, mistä kertoo myös maksuviiveellisten yritysten suhteellisen osuuden kasvu vuoden alussa sekä toisella vuosineljänneksellä. Yhtiön laskunvälityspalveluista saatujen tietojen mukaan yhä useampi lasku siirtyi perintään vuoden ensimmäisellä puolikkaalla. Maksuista jouduttiin kuitenkin muistuttamaan hieman aiempaa vähemmän, mikä voi ennakoida positiivista virettä loppuvuoteen.

Yhä useampi velkaantuu asumismaksujen vuoksi ja saa häätöhaasteen27.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

Yhä useampi asumismaksujen viivästymisten vuoksi perintään joutunut saa häätöhaasteen, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin tuore katsaus asumisen maksuvaikeuksista johtuvasta kuluttajien velkaantumisesta. Erityisesti nuorten aikuisten velkaantuminen asumismaksujen vuoksi on moninkertaistunut vuoden 2021 jälkeen. Asumismaksuista myös muistutetaan aiempaa enemmän, mikä voi puolestaan ennaltaehkäistä velkaongelmien syvenemistä ja häätöjen määriä. Asumiseen liittyvien velkaongelmien kasvu näkyy Takuusäätiön velkaneuvonnassa.

Tutkimus: Yritykset suhtautuvat aiempaa tiukemmin myöhässä maksamiseen13.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

Yritykset kiristävät maksuehtojaan eivätkä ole halukkaita neuvottelemaan pidemmistä maksuajoista, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin julkaisema Eurooppalainen yritysten maksutaparaportti. Maksuviiveet ovat pidentyneet hieman sekä kuluttajakaupassa että yritysten välisessä kaupassa. Hyvä uutinen on, että yrityksillä vaikuttaa olevan aiempaa vähemmän maksuvaikeuksia ja myöhästyneiden maksujen selvittelyyn käytetty aika on vähentynyt hieman vuoteen 2024 verrattuna.

Tutkimus: Yritykset hyödyntävät aiempaa enemmän luottotietopalveluja24.4.2025 08:05:00 EEST | Tiedote

Viime vuoteen verrattuna moni yritys onnistui saavuttamaan tavoitteensa usealla mittarilla ja tavoittelee sinnikkäästi kasvua epävarmuudesta huolimatta. Kauppasota voi kuitenkin kampittaa yritysten kasvuhaaveet ja haalistaa aiemmat onnistumiset kaukaiseksi muistoksi. Yrityksissä varaudutaankin nyt talouden häiriöihin kustannussäästöillä, myynnin vahvistamisella ja saatavien nopealla kotiuttamisella. Osana varautumista maksuviiveitä torjutaan aiempaa tarmokkaammin erityisesti annakkomaksujen ja luottotietopalvelujen avulla, kertoo luotonhallintayhtiö Intrumin julkaisema Eurooppalainen yritysten maksutaparaportti.

Perintään siirtyy aiempaa suurempia summia15.4.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

Luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen ja perinnän katsaus kertoo, että yhä useampi muistutuslasku jää maksamatta ja siirtyy perintään. Perintään siirtyvien maksujen määrät ja summat kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sekä yritys- että kuluttajaperinnässä. Vuoden 2024 lopulla maksukyvyssä nähtiin lievää parannusta, mutta perintätapausten määrien ja pääomien kasvu voi ennakoida maksukyvyn heikentymistä kevään ja kesän aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye