QMG on nyt Nimlas – Janne Korhonen vahvistamaan johtoryhmää Pohjois-Suomen liiketoimintajohtajana
Quattro Mikenti Group – QMG, yksi Suomen suurimmista talotekniikka-alan toimijoista, on jatkossa nimeltään Nimlas pohjoismaisen emoyhtiönsä mukaisesti. Omilla nimillään toimivista yhtiöistä koostuva konserni tavoittelee Suomessa 550 miljoonan euron liikevaihtoa vuoteen 2029 mennessä. Kasvustrategiansa tueksi Nimlas uudistaa aluejakoaan ja nimittää Suomen johtoryhmänsä jäseneksi Janne Korhosen, joka vastaa Pohjois-Suomen liiketoiminnasta 1. tammikuuta 2026 alkaen.

Nimlas jatkaa kannattavaa kasvuaan yritysostoin ja orgaanisesti
Quattro Mikenti Groupina aiemmin tunnettu Nimlas on tehnyt tänä vuonna yhden yrityskaupan ja kaksi liiketoimintakauppaa, jotka muodostavat yli 15 miljoonan euron liikevaihdon. Loppuvuodelle on suunnitteilla uusia kauppoja, jotka tukevat Nimlaksen kasvustrategiaa ja vahvistavat paikallista palveluverkostoa. Yhteensä omilla nimillänsä toimivia yrityksiä on tällä hetkellä 43.
Vuonna 2024 Nimlas teki 294 miljoonan euron pro forma -liikevaihdon ja tavoittelee 550 miljoonan euron liikevaihtoa vuoteen 2029 mennessä osana pohjoismaista emoyhtiötänsä Nimlas Groupia.
Kasvutavoitteensa saavuttamiseksi Nimlas järjestää organisaationsa uudelleen. Etelä- ja Länsi-Suomea, jossa markkina on suurin, johdetaan jatkossakin projekti- ja palvelusegmentteihin jaettuna. Muu Suomi jaetaan Väli-Suomeen ja Pohjois-Suomeen. Pohjois-Suomen liiketoimintajohtajaksi ja uudeksi johtoryhmän jäseneksi nimitetään 1. tammikuuta alkaen Janne Korhonen.
Organisaatiomuutoksen myötä johtoryhmän kokoonpano on jatkossa:
- Tiina Koppinen, toimitusjohtaja
- Tuula Haataja, talous- ja rahoitusjohtaja
- Vesa Vuopio, hankinta- ja vastuullisuusjohtaja
- Kirsi Aropaltio, henkilöstöjohtaja
- Kimmo Lehtonen, liiketoimintajohtaja, projektit Etelä-Suomi
- Pekka Pöykkö, liiketoimintajohtaja, palvelut Etelä-Suomi
- Mikko Sahikallio, liiketoimintajohtaja, Väli-Suomi
- Janne Korhonen, liiketoimintajohtaja, Pohjois-Suomi
LVI-johtaja Janne Korhonen palaa Pohjois-Suomeen
Janne Korhonen siirtyy liiketoimintajohtajaksi LVI-Trion toimitusjohtajan tehtävästä. Jannella on tuloksekas johtajatausta konsernin yhtiöissä, ja hän on toiminut myös Ilmastointi-Mikentin toimitusjohtajana.
”Janne on arvostettu johtaja konsernissamme ja tunnettu vaikuttaja alalla. Minulla on ilo saada hänet mukaan Nimlaksen johtoryhmään ja mahdollistaa siirtyminen uusiin tehtäviin talon sisällä. Vahvat paikalliset johtajat ja jatkuvuuden varmistaminen ovat tuloksellisen toimintamallimme ytimessä”, sanoo toimitusjohtaja Tiina Koppinen.
Oulun ja Kainuun seuduilla asunut Janne Korhonen odottaa mielenkiinnolla paluuta Pohjois-Suomeen.
”Lähden innolla työskentelemään Pohjois-Suomen yhtiöiden kanssa ja kehittämään toimintaa osana johtoryhmää. Nimlaksen vahvuus on ketterä ja yrittäjähenkinen talotekniikka-ammattilaisten verkosto, ja olen innoissani mahdollisuudesta paitsi edistää alueellista yhteistyötä asiakkaiden parhaaksi myös toivottaa tervetulleeksi uusia täydennyksiä joukkoomme”, Janne Korhonen kommentoi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina KoppinentoimitusjohtajaNimlas Finland Oy
Puh:040 350 2225tiina.koppinen@nimlas.fiJanne KorhonenLiiketoimintajohtaja, Pohjois-Suomi (1.1.2026)Nimlas Finland Oy
Puh:050 352 8720janne.korhonen@nimlas.fiKuvat
Linkit
Nimlas – Talotekniikan terävin kärki
Nimlas on yksi Pohjoismaiden johtavista talotekniikka-alan toimijoista. Suomessa Nimlaksen muodostavat lähes 50 paikallista yhtiötä, joissa työskentelee noin 1 500 ammattilaista. Nimlaksen yritykset tarjoavat projekteja ja palveluita kaikissa talotekniikan lajeissa valtakunnallisesti. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli noin 294 miljoonaa euroa (pro forma).
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nimlas
Nimityksiä Nimlas-konsernissa: Kalle Hentunen ja Niko Sipari toimitusjohtajiksi5.12.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Kalle Hentunen on nimitetty Kuusitunturi Lahden toimitusjohtajaksi. Quattroservices Kaakkois-Suomen johtoon nousee Niko Sipari. Yhtiöt ovat vahvoja sähkö- ja telealan yhtiöitä omilla markkina-alueillaan. Nimitykset astuvat voimaan 1. tammikuuta 2026.
Savonlinnalainen sähköurakoitsija Sioma liittyy Nimlakseen1.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas ostaa savonlinnalaisen sähköurakoitsija Sioman ja vahvistaa verkostoaan Etelä-Savossa. Vuonna 1997 perustettu Sioma on alueen merkittäviä sähkö- ja teleasennusten toteuttajia. Yhtiö teki vuonna 2024 lähes kahden miljoonan euron liikevaihdon ja työllistää 18 henkilöä.
JP Yhtiöt ja Mikkelin Sähköasennus yhdistyvät talotekniikan moniosaajaksi28.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Nimlas-konserniin kuuluvat eteläsavolaiset talotekniikkayritykset JP Yhtiöt ja Mikkelin Sähköasennus yhdistävät voimansa 30.11.2025. Fuusio laajentaa JP Yhtiöiden toiminnan kokonaistalotekniikkaan, ja Mikkelin Sähköasennus säilyy osana yritystä aputoiminimenä. Yhdistymisellä ei ole vaikutusta henkilöstön asemaan yhtiöissä.
Nimlas ostaa Rovaniemen Sähkö- ja Säätölaitteen ja kasvattaa rakennusautomaatiovahvuuttaan14.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas laajentaa palvelutarjontaansa Pohjois-Suomessa ja ostaa rakennusautomaatioyritys Rovaniemen Sähkö- ja Säätölaitteen.
Nimlas ostaa data- ja logistiikkakeskusosaaja LVI Tasaconin11.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas ostaa LVI-urakoitsija LVI Tasaconin. 15 henkilöä työllistävä yritys toimii Etelä-Suomessa ja sillä on vahvaa osaamista data- ja logistiikkakeskusten sekä teollisuushallien LVI-projekteista. Yrityskaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


