Momentum Kirjat

Kaisa Riitamaan esikoisromaani Sexbots Helsingin Kirjamessuille lokakuussa ja Tampereen Kirjafestareille sekä Lukulaarin kirjallisuusklubiin marraskuussa

Jaa

Pirkanmaalaisen Riitamaan romaani edustaa Suomessa harvinaista romanttista scifiä. Teoksesta on nyt tekeillä myös äänikirja.

Kansi: Ulpu Kaikkonen
Kansi: Ulpu Kaikkonen

Kaisa Riitamaan esikoisromaani Sexbots avaa viiltävästi keski-ikäisten suhteiden kipukohtia. Tarina flirttailee myös ilmiöksi nousseelle romantasia-genrelle (romanttinen fantasia) edustaen kuitenkin aikuisille suunnattua, eroottista ja romanttista scifiä.

Kirjan päähenkilö Sari on menestyvä juristi. Oikeussalissa ja haastatteluissa hän on liekeissä, mutta kotona häntä odottaa kulahtanut parisuhde ja yksinäinen vuode. Sari päättääkin piristää nuupahtanutta avioliittoaan ostamalla kotiin seksirobotin, mutta nopeasti hänen aviomiehensä innostuu robotista enemmän kuin tarpeeksi.

Sexbots on tragikoominen kolmiodraama, joka käsittelee mm. Ihmissuhteiden valta-asetelmia, yksinäisyyttä ja sitä , miksi ihminen valitsisi robotin elämänkumppanikseen ihmisen sijasta. Suurimmaksi teemaksi Riitamaa nostaa teoksestaan rakkauden kaipuun.

– Teos henkii myös samaa aikuisen naisen kapinaa ja vapautumista, jota Erika Vikmanin reteys, Tiina Lymin nykytuotanto, Demi Mooren tähdittämä Substance-elokuva ja Pamela Andersonin meikittömyys edustavat, Riitamaa kuvailee.

Chili-asteikolla, jolla romantasiassa kuvaillaan intiimikohtausten latausta, rivoutta ja määrää, Riitamaa arvioi kirjansa asteikon keskivaiheen ylemmälle puolelle. – Seksi on tärkeä osa elämää, oli sitä tai ei, se vaikuttaa, hän kommentoi.

Ajatus tarinaan syntyi viisi vuotta sitten Riitamaan nähtyä dokumentin, jossa haastateltiin sohvalla seksinukkensa vieressä istuvaa, onnellisesti hymyilevää miestä. Taka-alalla siivosi ja hääräsi miehen vaimo, jonka ääntä ei ohjelmassa kuultu kertaakaan.

Riitamaa alkoi pohtia parisuhteiden kohtaamisongelmia. Missä kohtaa toisen tarpeet muuttuvat näkymättömiksi, entä omat tarpeet itselle? Alun perin kuunnelmaksi kirjoitetusta tekstistä kasvoi kokonainen romaani. Teoksesta on nyt tekeillä myös äänikirjaversio, joka valmistuu loppuvuodesta.

Kirjaan sekä Kaisaan pääset tutustumaan lokakuussa Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 26.10., jossa hän keskustelee kirjailija Liliana Lennon kanssa rajattomasta rakkaudesta: Voiko ihminen rakastua robottiin tai ihmiseen, joka on puoliksi eläin?

Marraskuussa Riitamaa esiintyy Tampereen Kirjafestareilla sunnuntaina 30.11., jossa kirjailijaa tulee haastattelemaan hänen kustannustoimittajansa Aleksandra Hintikka. Tamperelainen antikvariaatti Lukulaari on myös valinnut Sexbots-kirjan lähempään tarkasteluun heidän pitämäänsä kirjallisuusklubiin Lukunurkkaan keskiviikkona 5.11., jonne kirjan kustantaja Vesa Tompuri tulee kirjailijaa haastattelemaan klo 18 alkaen.

Kaisa Riitamaa on vuonna 1982 syntynyt kirjoittaja Kangasalta.

• Valmistunut ylioppilaaksi Tampereen Ilmaisutaidon lukiosta v. 2001, ääniteknikoksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2008 ja elokuvakäsikirjoittamisen maisteriksi Salfordin yliopistosta vuonna 2014.

• Riitamaan aikaisempia kirjoituksia on julkaistu mm. Portti- ja Kuiskaus pimeässä -lehdissä sekä Kapinaruno-kirjassa. Englantilainen tuotantoyhtiö Didsbury Films on kuvannut Riitamaan kirjoittaman lyhytelokuvan The Oranges.

• Työn alla on kauhukuunnelmapodcast ”Miia Jokelan viimeiset tallenteet”.

• Kaisa on mm. soittanut harmonikkaa Tampereen musiikkiopistossa, nyrkkeillyt aikoinaan Tampereen Työnväen Nyrkkeilijöissä ja viime vuosina hän on viettänyt paljon aikaa Afrikassa.

• Kaisa asuu avopuolisonsa ja isänsä kanssa Kangasalla ja hänellä on 25-vuotias tytär, joka opiskelee Turussa.

LAINAUS KIRJASTA SEXBOTS

”Liskoaivoista kumpuava pelonväre nousi Sarin selkää pitkin. Hitaasti Onsku käänsi päätään häntä kohti. Sarin iho nousi kananlihalle ja käsi hapuili seinältä valokatkaisijaa. Onsku tuijotti häntä silmät auki, ilmeettömänä kuin jokin ihmistä teeskentelevä hirviö. Vihdoin sormet löysivät valokatkaisijalle ja painoivat sitä. Valonsäteet häikäisivät ja värit pomppasivat esiin. Onskun suu kääntyi aurinkoiseen hymyyn ja silmiin syttyi pilke. Hymy tarttui Sariin sekunneissa ja äskeinen, syvältä kouraiseva pelko vaihtui lämpimään rakkaudentunteeseen.”

Sexbots on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Vuonna 2023 perustettu Momentum Kirjat kuuluu Aviador Oy:hyn, kuten myös vuonna 2012 perustettu Aviador Kustannus.

RIITAMAA, KAISA : Sexbots
228 sivua
Sidottu, pehmeäkantinen
ISBN 9789524170574
Ilmestymisaika: Maaliskuun loppu 2025

Pressikuvat: https://drive.google.com/drive/folders/1wV6T1oePnUSfLqpXs3JQHFyP2r4TkHYY?usp=drive_link

Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen info@momentumkirjat.fi. Haastattelupyynnöt sekä kaikki muut tiedustelut voi joko lähettää osoitteeseenk.riitamaa@gmail.com tai soittaa numeroon +358 45 675 5592.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Ulpu Kaikkonen
Kansi: Ulpu Kaikkonen
Lataa
Kaisa Riitamaan kuva © Hannu Jukola
Kaisa Riitamaan kuva © Hannu Jukola
Lataa

Linkit

Momentum Kirjat

Suotie 15
05200 Rajamäki

Momentum Kirjat on kotimainen kirjankustantamo. Julkaisemme elämäkertoja, historiikkeja sekä kauno- ja tietokirjallisuutta kustanteina ja palvelukustanteina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Momentum Kirjat

Järvenpääläisen Marjo-Kaisu Niinikosken runokokoelma kuvaa etsijän matkaan omaan itseensä11.11.2025 08:30:00 EET | Tiedote

Marjo-Kaisu Niinikosken runokokoelma Keltainen vuori on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Keltainen vuori on etsijän matka omaan itseen – unen ja valveen rajamaille, Huang Shanille. Siellä hän kohtaa Mestari Lin, josta tulee hänen opettajansa. Matkan aikana oppilas pohtii opettajansa kanssa elämän suuria teemoja: pelkoa ja rohkeutta, kärsimystä ja luopumista, myötätuntoa ja onnea, anteeksiantoa ja kuolemaa. Vähitellen oppilas havahtuu ymmärtämään: kaikki, mitä hän etsii, on jo hänessä. Keltaisen vuoren viisaus puhuu myös sinulle. Et tarvitse lopulta mestaria löytääksesi itsesi. Et myöskään löydä itseäsi etsimällä, vaan pysähtymällä rakkauden hyväksyvään läsnäoloon. Siinä voit päästää irti kaikesta, mikä estää sinua kokemasta ajatonta olemustasi. Sitä, mitä olet aina ollut. Ja tulet aina olemaan. Marjo-Kaisu Niinikoski (s. 1967) on järvenpääläinen toimittaja-kirjailija ja ratkaisukeskeinen valmentaja. Syksyllä 2025 julkaistu Keltainen vuori on hänen kolmas teoksensa. Tämän runok

Salolaisen Sami Joensuun esikoisromaanissa etsitään tietä Eedeniin10.11.2025 08:15:00 EET | Tiedote

Sami Joensuun romaani 70 kiveä on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. "Tuntuu kuin viinirypäle poimittaisiin puusta, se murskattaisiin ja siitä syntyisi täydellistä viiniä oman prosessinsa kautta. Käyminen hajottaa entisen minämme ja haihduttaa meistä liat pois, jalostaa ja puhdistaa meidät. Ja me valaistumme." Eksistentiaalisessa kertomuksessa kaksi itsensä hukannutta, Elias ja Amelia, kohtaavat Espanjassa ja alkavat etsiä yhdessä tietään Eedeniin. Yhdessä paikallisten kanssa Elias ja Amelia maalaavat myllyn seinään historiansa muraaliksi kuvastamaan uskoa ja toivoa ihmisyyteen. Ehkä se toisi myös vastauksia ja rauhan eksyneiden sisimpiin. Sami Joensuu (s. 1973) on Salon Angelniemellä asuva muusikko ja taiteilija. 70 kiveä on hänen esikoisteoksensa, joka syntyi tarpeesta tutkia muuttuvaa maailmankuvaa oman taiteellisen identiteetin murroksessa. JOENSUU, SAMI : 70 kiveä 157 sivua ISBN 9789524172202 Ilmestymisaika: Syyskuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye