Uusi tutkimus: nämä ovat Suomen houkuttelevimmat työnantajat
Duunitorin tuore työnhakijatutkimus kertoo, mitkä työnantajat ovat vetovoimaisimpia. Lue myös, millä tavoin hakijoille kannattaa viestiä ja mikä saa osaajat hakemaan työpaikkaa.

Kone, Puolustusvoimat ja S-ryhmä ovat houkuttelevimmat työnantajat. Asia selviää Työnhaku Suomessa 2025 -tutkimuksesta.
”Kolmen kärjessä kiinnostavaa on, että organisaatiot ovat hyvin erilaisia. Kone on globaali teollinen toimija, S-ryhmä toimii kuluttajabisneksessä ja Puolustusvoimat edustaa julkista sektoria”, sanoo Duunitorin johtava asiantuntija Lauri Vaisto.
”Kone on ottanut roolin suomalaisen korkean teknologian symbolina, kun taas Puolustusvoimat on pitkäjänteisen työnantajakuvatyönsä ohella saanut paljon huomiota maailmanpolitiikan murroksessa. S-ryhmä puolestaan nähdään vakaana kotimaisena toimijana, jonka kanssa monet suomalaiset ovat päivittäin tekemisissä ainakin kuluttajina.”
Vaikka työnantajat ovat keskenään erilaisia, niitä yhdistää kolme asiaa.
”Kärkeen nousseet työnantajat ovat suomalaisille tuttuja organisaatioita. Kaikkia yhdistää myös se, että jokaisesta saa helposti käsityksen siitä, millaisia työtehtäviä on tyypillisesti tarjolla. Kolmikko on myös tehnyt pitkäjänteistä työnantajabrändityötä.”
Nämä työnantajat saivat eniten mainintoja
Tutkimuksen vastaajilta kysyttiin, mikä on houkuttelevin Suomessa toimiva työnantaja.
Viisi eniten mainintoja saanutta työnantajaa:
-
Kone
-
Puolustusvoimat
-
S-ryhmä
-
Supercell
-
Finnair
”Listalle nousseet työnantajat ovat vahvoja brändejä. Ne ovat myös olleet paljon esillä mediassa, mikä osaltaan selittää sitä, että ne tulevat ensimmäisenä mieleen, kun kysytään suosikkityönantajaa”, Vaisto kommentoi.
Vaisto pitää mielenkiintoisena sitä, että Kone ja S-ryhmä olivat kolmen kärjessä myös, kun suurten työnantajien edustajat pääsivät nimeämään hyvinä pitämiään työnantajabrändejä Duunitorin tutkimuksessa aiemmin tänä vuonna.
”Koneen ja S-ryhmän tekemä systemaattinen työnantajabrändityö näyttää tuottavan tulosta. Muidenkin työnantajien kannattaa ottaa siitä oppia.”
Avoin työnantaja houkuttelee osaajia
Työnhaku Suomessa 2025 -tutkimuksen mukaan joustavuus, yhdenvertaisuus sekä organisaation kulttuuri ja ihmiset ovat tärkeitä teemoja työnhakijoille alaan tai ammattiin katsomatta. Kohderyhmätuntemus on kuitenkin avainasemassa työnantajaviestinnässä.
”Yleinen virhe on jäädä viestinnässä abstraktille tasolle. Esimerkiksi yhdenvertaisuuden kaltainen teema voi houkutella, mutta siitä pitää pystyä kertomaan kohderyhmälle mahdollisimman konkreettisesti. Ylätason jargonin voi säästää strategiapapereihin”, Vaisto sanoo.
Työnantajien kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että viestintä ei keskity ainoastaan asioihin, jotka ovat työpaikalla hyvin.
”Suomalaiset työnhakijat eivät ole tyhmiä. Kaikki tietävät, että jokaiseen työyhteisöön liittyy myös ongelmia. Luottamusta herättävä työnantajaviestintä tarttuu rohkeasti epäkohtiin ja tuo esiin, miten niitä on lähdetty korjaamaan.”
Nämä tekijät saavat hakemaan työpaikkaa
Työnhakijatutkimuksen mukaan kiinnostavaa työpaikkaa saavat hakemaan nämä asiat:
-
Minulle välittyy selkeä kuva työtehtävistä ja vastuista
-
Näen selkeästi, mikä palkkani tulee olemaan
-
Työnantaja panostaa hyvään johtamiseen/esihenkilötyöhön
-
Työnantajalla on hyvä maine
-
Innostun työpaikan kulttuurista ja ihmisistä
Lauri Vaiston mielestä hyvä työnantajaviestintä keskittyy työnhakijaa aidosti kiinnostaviin tietoihin. Työnkuvauksen yhteydessä on tärkeää kertoa, millaisia tavoitteita rooliin sisältyy ja miten organisaatio tukee niiden saavuttamisessa. Erityisen tärkeää on avata palkkaa ja palkitsemismallia.
”Lähetä palkkatoiveesi -tyyppinen viestintä haaskaa kaikkien aikaa, koska tyypillisesti tehtävään budjetoitu palkka on joka tapauksessa tiedossa jo rekrytointia aloitettaessa. Tutkimustemme mukaan palkkatiedon sisältävät työpaikkailmoitukset myös tuottavat parempia tuloksia kuin ilmoitukset, joissa palkkaa piilotellaan.”
Työnantajien kannattaa panostaa myös siihen, millä sävyllä he viestivät osaajille, Vaisto lisää. Tutkimuksen mukaan hakijoihin vetoavat parhaiten empaattisuus ja inhimillisyys.
Lue myös, miten hakijat käyttävät tekoälyä työnhaussa.
Kaipaatko lisätietoa?
Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Lataa Työnhaku Suomessa -tutkimuksen raportti.
Duunitorin Työnhaku Suomessa -tutkimus toteutettiin 14.8.–12.9.2025 yhdessä Taloustutkimuksen kanssa. Vastaajia oli yhteensä 3 026 eri puolilla Suomea. Aineisto kerättiin Duunitorin sivustolla ja Taloustutkimuksen verkkopaneelissa. Tulokset on painotettu valtakunnallisesti iän, sukupuolen ja alueen mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri VaistoJohtava työnantajakuva- ja strategiakonsulttiDuunitori Oy
Puh:+358 40 550 1103lauri.vaisto@duunitori.fiMaiju KarhunenViestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358 50 585 7001maiju.karhunen@duunitori.fiKuvat

Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2024 Duunitorilla vierailtiin yli 55 miljoonaa kertaa. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin sosiaalisen median kanavia seuraa Suomessa lähes miljoona ihmistä. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun. Vuonna 2023 Duunitori rantautui Norjaan ja osti paikallisen Jobbsafari-työnhakupalvelun. Vuonna 2024 Duunitori jatkoi kasvuaan Ruotsissa ostamalla Keeparo-työnantajabränditoimiston, Allalöner-palkkatietopalvelun ja Jobbsafari-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Tekoälyn käyttö työnhaussa tuplaantui – 5 yleisintä tapaa14.10.2025 05:03:00 EEST | Tiedote
Tekoäly on noussut nopeasti työnhaun yleiseksi työkaluksi, ja sen käyttötavat monipuolistuvat. Duunitorin tuore tutkimus osoittaa, että työnhakijat eivät enää hyödynnä tekoälyä vain työhakemusten teossa, vaan työnhaun eri vaiheissa. Lue myös, mitä sudenkuoppia muutokseen liittyy.
Uusi tutkimus: tässä ovat Suomen parhaat kesätyöpaikat8.10.2025 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitori tutki yli 3 000 kesätyöntekijän kokemuksia työpaikoistaan. Katso, mitkä ovat tutkimuksen mukaan Suomen parhaat kesätyöpaikat vuonna 2025.
Jouluapulaiset palkataan nyt – kaupan ala yhä selkeä ykkönen2.10.2025 05:03:00 EEST | Tiedote
Jouluapulaisten työpaikat ovat vähentyneet jo useana vuonna, mutta vähemmän kuin työpaikat yleisesti. Katso, millä aloilla rekrytoidaan eniten joulun kausityöntekijöitä, mitä erikoisia paikkoja on tarjolla ja ketkä hakevat jouluapulaisten töitä.
Lääkäripula pitää pintansa – näin työnantaja voi houkutella osaajia24.9.2025 05:02:00 EEST | Tiedote
Lääkärien työpaikkojen määrä on laskenut vähemmän kuin sosiaali- ja terveysalalla ylipäätään. Lue, mistä lääketieteen ammattilaisista on erityistä pulaa ja mitä työnantajat voivat tehdä houkutellakseen lääkäreitä.
Miltä näyttää it-alan työllisyys? Näistä osaajista on huutava pula17.9.2025 05:02:00 EEST | Tiedote
It-alan töiden määrä kasvoi ensin räjähdysmäisesti ja hiipui vaikeina vuosina. Nyt alan tilanne on voimakkaasti polarisoitunut. Duunitorin teknologiajohtaja Kim Salmi kertoo, millaiselle osaamiselle on eniten kysyntää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme