TAMK Musiikin Aikamatka-esitys vie musiikin ja tanssin palvelutaloihin
20.10.2025 09:48:16 EEST | Tampereen ammattikorkeakoulu | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatteriopiskelijat jatkavat tänä syksynä musikaaliesitys Aikamatkaa. Esitys kiersi jo keväällä palvelutaloissa ilahduttamassa ikäihmisiä ympäri Pirkanmaata ja sai upean vastaanoton.

TAMK Musiikin opiskelijoiden taidot on huomioitu muun muassa suositussa Kaikkien aikojen joulukonsertissa sekä viime keväänä huippuarvostelut saaneessa Pikku naisia -musikaalissa. Näiden lisäksi TAMKissa tuotetaan runsain määrin monipuolisia opiskelijakonsertteja ja produktioita, ja tavoitteena on huomioida nekin kohderyhmät, joiden pääsy kulttuurin äärelle ei ole itsestäänselvyys.
– Mielestämme taide ja kulttuuri eivät saa olla vain harvojen saavutettavissa. Emme halua luoda elitististä kulttuuria, vaan sellaista, joka tavoittaa mahdollisimman monia, korostaa musiikkiteatterikoulutuksen lehtori ja tutkintovastaava Hanna Hurskainen.
Tämän tahtotilan pohjalta syntyi myös Aikamatka, jonka tarina vie katsojat 1950–60-lukujen tunnelmiin ja säveliin. Esityksiä on viety jo kymmeneen palvelutaloon, ja kiertue jatkuu tänä syksynä. Aikamatkan tarina, puvustus ja tutut sävelet vievät seniorikatsojat takaisin heidän omaan nuoruuteensa.
Palvelutalojen asukkaiden eläytyminen esitykseen ja heidän lämmin palautteensa olivat esiintyjille äärimmäisen palkitsevaa. Yksi koskettavimmista hetkistä koettiin, kun Kultainen nuoruus -kappaleen aikana eräs rouva nousi ylös ja alkoi tanssia. Kappale oli ollut hänen häävalssinsa.
Yhteistyöllä laajempiin yleisöihin
Aikamatka on osa TAMKin musiikkiteatterikoulutusta, ja sen tavoitteena on paitsi edistää nuorten ammattitaitoa myös lisätä musiikin saavutettavuutta ilahduttamalla ikäihmisiä. Tämänkaltaisten produktioiden onnistuminen edellyttää yhteistyökumppaneita ja rahoitusta kiertuekuluihin.
TAMK Musiikki on avoin yhteistyölle sekä tuoreille ajatuksille ja toivookin löytävänsä uusia kumppaneita esimerkiksi kaupungilta, sote-toimijoilta sekä muilta tahoilta, joilla on halua edistää kulttuurin saavutettavuutta.
– Otamme ilolla vastaan ajatuksia yhteistyökumppaneista ja rahoitusmahdollisuuksista sekä siitä, mihin esityksiä voitaisiin viedä, Hurskainen vinkkaa.
Aikamatka
- Esiintyjinä TAMKin musiikkiteatteriopiskelijat, 1. vuosikurssi
- Suunnittelutyöryhmä: Sanna Majanlahti, ohjaaja ja näyttelijäntyön ohjaus, Kalle Elkomaa, kapellimestari, Pauliina Kiuru, laulu ja laulujen sovitus, Mariikka Santaharju, koreografia
- Syksyn kiertueaikataulu TAMK Musiikin tapahtumakalenterissa (tarkentuu).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina OrjatsaloTuottajaTampereen ammattikorkeakoulu
TAMK Musiikki
Kuvat

Linkit
Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
TAMKin myynnin opiskelijat saavat käyttöönsä yritysten tekoälyalustan17.9.2026 11:16:18 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) Liiketalous ja media -yksikkö ja suomalainen teknologiayritys Revial aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on hyödyntää tekoälypohjaista analytiikkaa myynnin opetuksessa. Revialin alustaa hyödynnetään opiskelijoiden myyntiharjoitusten tukena sekä myyntikeskusteluihin valmistautumisessa ja niiden analysoinnissa. Alustaa käyttävät myös kansainväliset pörssiyhtiöt.
Korkeakoulujen syksyn yhteishaussa TAMKiin oli yli 4700 hakijaa11.9.2026 13:49:53 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi 10.9.2026. Tampereen ammattikorkeakoulun hakukohteisiin tuli 4707 hakemusta. Tammikuussa alkaviin opintoihin on yhteensä 737 aloituspaikkaa.
Kahvin sivuvirroista paperipusseihin: suomalainen kiertotalousinnovaatio etenee2.9.2026 11:33:27 EEST | Tiedote
Mitä yhteistä on aamukahvilla ja paperipakkauksilla? Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) johdolla kehitetty suomalainen kiertotalousinnovaatio jalostaa kahvinpaahtamisen sivuvirroista väriaineita teollisiin painoväreihin. Yhteistyössä globaalin painovärivalmistajan Siegwerkin kanssa teknologia on nyt saavuttanut kaupallisen mittakaavan paperipusseissa.
Jatta Herrasesta ammattikasvatuksen työelämäprofessori24.8.2026 09:35:36 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston yhteiseksi ammattikasvatuksen työelämäprofessoriksi on valittu filosofian tohtori Jatta Herranen. Uusi tehtävä sijoittuu osaksi Tampereen korkeakoulukonsernin ammattikasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskokonaisuutta.
TAMK juhli 30-vuotista taivaltaan lukuvuoden avajaisissa12.8.2026 14:04:36 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) henkilöstö vietti lukuvuoden avajaisia 10.8.2026. Avajaisilla oli erityinen merkitys, sillä TAMK täyttää pyöreät 30 vuotta. Juhlassa katsottiin sekä menneeseen että tulevaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme