Vihreiden Hopsu vaatii pakottavan kontrollin kriminalisointia lakialoitteella
20.10.2025 09:46:15 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu jättää lakialoitteen pakottavan kontrollin kriminalisoinnista. Pakottava kontrolli on Suomessa huonommin tunnistettu lähisuhdeväkivallan muoto, jossa uhria alistetaan järjestelmällisesti.

- On selvää, että pakottava kontrolli eli toisen ihmisen järjestelmällinen hallinta, eristäminen, pelottelu ja valvonta, on vakava henkisen väkivallan muoto. Suomessa pakottavaa kontrollia ei ole erikseen kriminalisoitu, mikä jättää monia uhreja ilman suojaa, apua ja oikeutta. Pakottavaa kontrollia ilmenee esimerkiksi avioliitoissa, ikääntyneiden vanhempien ja lasten suhteissa, tiiviissä yhteisöissä, laitoksissa ja ihmiskaupassa, Hopsu kertoo.
- Yhdenvertaisuusvaltuutettu sekä monet järjestöt, kuten Monika-naisten liitto, Amnesty International ja Ihmisoikeusliitto ovat peräänkuuluttaneet tätä lakimuutosta. Oikeusministeriö on selvityksessään todennut, että on syytä säätää erillinen pakottavan kontrollin rikostunnusmerkistö, jotta henkisestä väkivallasta voidaan rangaista. Kriminalisoinnin tarvetta on luvattu selvittää myös hallitusohjelmassa. On meidän päättäjien tehtävä korjata tämä puute lainsäädännössä nyt, painottaa Hopsu.
Useissa maissa kuten Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Skotlannissa sekä osassa Australian osavaltioista pakottava kontrolli on jo kirjattu rikoslakiin. Myös kansainväliset sopimukset, kuten Istanbulin sopimus, velvoittavat valtioita torjumaan henkistä ja rakenteellista väkivaltaa.
- Pakottava kontrolli voi ilmetä esimerkiksi yksityisyyden rajoittamisena, liikkumisen ja yhteydenpidon estämisenä, taloudellisena vallankäyttönä, pukeutumisen kontrolloimisena tai jatkuvana uhkailuna ja tarkkailuna. Oleellista on varmistaa itsemääräämisoikeuden toteutuminen ja antaa siihen riittävä lainsäädännön turva, Hopsu summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Kouluruokailusuositus ei toteudu eikä sitä valvota – useissa kouluissa syödään hätäisesti jo klo 10. Vihreiden Mari Holopainen vaatii opetusministeri Adlercreutzilta toimia22.9.2026 13:21:29 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen (vihr.) vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta selvittämään, kuinka monessa Suomen peruskoulussa kouluruokailusuosituksen mukainen vähintään 30 minuutin ruokailuaika ei toteudu. Holopainen esittää myös, että selvitetään, kuinka suuri osuus oppilaista saa lounaan suosituksen mukaisesti klo 11-12 välisenä aikana. Hän edellyttää myös konkreettisia toimia niiden koulujen tilanteen korjaamiseksi, joissa suositus ei toteudu.
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: pitäisikö budjettikirjan kannessa olla lastensuojelunuoren kuva?22.9.2026 11:33:01 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Hallituksen ja vihreiden välillä vallitsee perustavanlaatuinen arvoero, kuvasi vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen. Ryhmäpuheenvuorossa hän arvosteli ankarasti hallituksen talouspolitiikan linjaa – ja kysyi inhimillisyyden perään.
Virta vetoaa SDP:hen: Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt vastapainoksi Orpon hallituksen linjattomuudelle21.9.2026 19:09:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on ilmoittanut tukevansa Vihreiden esittämää epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle tämän Israel-vierailun vuoksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu nyt myös SDP:tä mukaan rintamaan.
Vihreiden Diarra hallituksen aborttimaksuista: ”Naisten oikeuksilla ei ole tälle hallitukselle mitään arvoa”21.9.2026 13:08:34 EEST | Tiedote
Hallitus on antamassa eduskunnalle esityksen terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksista. Esitys vapauttaa raskauteen liityviä toimenpidemaksuja, mutta mediatietojen mukaan omasta pyynnöstä tehtäviin abortteihin voisi liittyä noin 257 euron maksu. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra vaatii hallitusta luopumaan aborttimaksusta.
Vihreiden Hyrkkö: Talouden ennustaminen on kuin ennustaisi teelehdistä tulevaisuutta, jos ympäristökriisien vaikutuksia ei tunnisteta21.9.2026 11:08:54 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kritisoi valtiovarainministeriön ennusteita niiden kyvyttömyydestä tunnistaa ympäristökriisien väistämätön vaikutus myös talouden kehittymiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme