Minja Koskela: Hoitajien irtisanomisten taustalla on oikeistohallituksen ideologinen tavoite kasvattaa yksityisiä terveysmarkkinoita
20.10.2025 10:13:17 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo Orpon hallituksen tähtäävän yksityisten terveysfirmojen markkinoiden kasvattamiseen julkisen terveydenhuollon kustannuksella. Helsingin Sanomat uutisoi sunnuntaina hyvinvointialueiden yt-neuvotteluista, joissa tavoitellaan yhteensä 2000-3000 työntekijän vähentämistä.

– Hoitajien ja muiden sote-ammattilaisten irtisanomisten taustalla on oikeistohallituksen ideologinen tavoite heikentää julkista terveydenhuoltoa ja kasvattaa sitä kautta yksityisiä terveysmarkkinoita. Samalla kun ensi vuoden budjetissa sote-määrärahoja jälleen kerran leikataan, hallitus jatkaa avokätistä rahanjakamista terveysfirmoille Kela-korvauksien muodossa, Koskela sanoo.
Muun muassa Lääkäriliitto varoittaa hoitohenkilöstön irtisanomisten vaikuttavan potilaiden hoitoon ja jonojen pidentymiseen. Koskelan mukaan tämä on jatkumoa Orpon hallituksen sote-politiikalle, johon on kuulunut esimerkiksi perusterveydenhuollon hoitotakuun pidentäminen kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen.
– Hoitotakuun romuttaminen on jo tänä vuonna pidentänyt hoitojonoja, eikä kehitys käänny ainakaan pakottamalla alueet yhä uusiin YT-neuvotteluihin ja irtisanomisiin. Jo ennestään surkean työllisyystilanteen keskellä on käsittämätöntä, että hallitus haluaa lisää hoitajia kortistoon, vaikka työvoiman tarve alalla tulee tulevaisuudessa vain kasvamaan, Koskela sanoo.
Koskelan mukaan hallitus on epäonnistunut sote-rahoitusjärjestelmän uudistamisessa, ja pantannut arvovaltasyistä esitystä alijäämien kattamisvelvoitteen keventämisestä. Näillä näkymin esitys on tulossa voimaan vasta ensi vuoden aikana.
– Olemme yli kahden vuoden ajan toistaneet, että hyvinvointialueet eivät tule onnistumaan alijäämien kattamisessa nykyisen lain edellyttämässä aikataulussa, mutta oikeistohallitus suostui hyväksymään tämän tosiasian vasta hiljattain. Hallitus teki asiasta itselleen arovaltakysymyksen, mikä johtaa nyt turhiin irtisanomisiin ympäri Suomea, Koskela sanoo.
Yhteyshenkilöt
Minja Koskelakansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja
Puh:050 549 9632minja.koskela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Aino-Kaisa Pekonen: Toimeentulotuen heikennykset iskevät lastensuojelutaustaisiin nuoriin - menikö oikein, ministeri Grahn-Laasonen?6.2.2026 15:12:02 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen pitää järkyttävänä toimeentulotuen uusia linjauksia, jotka heikentävät lastensuojelun jälkihuollon asiakkaana olevien nuorten asemaa. Toimeentulotuen kokonaisuudistuksen myötä Kela on kiristänyt merkittävästi jälkihuollon asiakkaiden toimeentulotuen saamisen ehtoja.
Veronika Honkasalo: Kesästä tulossa selviytymistaistelu monille opiskelijoille6.2.2026 10:13:02 EET | Tiedote
Opiskelijoita uhkaa pudota turvaverkkojen ulkopuolelle tulevana kesänä toimeentulotukeen tehtyjen leikkausten ja rajausten vuoksi. Kirjallisessa kysymyksessään hallitukselle Veronika Honkasalo kysyy, miksi opiskelijaa rangaistaan opiskelusta.
Sarkkinen: Kotiopetuksen rajoittamista tai kieltämistä on selvitettävä6.2.2026 09:02:15 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän ehdottaa, että kotiopetuksen tiukempaa sääntelyä ja valvontaa tai kokonaan kieltämistä olisi selvitettävä. Suomessa ei ole koulupakkoa, vaan oppivelvollisuus. Kotiopetuksessa olevien määrä on vielä melko pieni, mutta se on viime vuosina ollut kasvussa. Viime syksynä kotiopetuksessa oli noin 950 lasta.
Vasemmistoliiton Minja Koskela: Työttömyyskriisin ja lisääntyvän köyhyyden todellisuus ei näkynyt valtiopäivien avajaispuheissa4.2.2026 14:42:55 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mielestä valtiopäivien avajaispuheissa ei näkynyt se lisääntyvän köyhyyden, leventyvien varallisuuserojen ja massatyöttömyyden Suomi, joka on suurimmalle osalle suomalaisista tuttua.
Aino-Kaisa Pekonen jatkaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana3.2.2026 11:41:14 EET | Tiedote
Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen valittiin tiistaina yksimielisesti jatkamaan vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme