Ministeri Strand vieraili Tukholmassa: Suomen ja Ruotsin on oltava suunnannäyttäjiä – yhdessä!
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand vieraili viime viikolla Tukholmassa yhdessä elinkeinoministeri Sakari Puiston sekä valtuuskunnan kanssa, johon kuuluivat Business Finlandin, VTT:n, Finnveran ja Suomen Teollisuussijoituksen (Tesi) hallitusten puheenjohtajat. Vierailun tarkoituksena oli syventää Suomen ja Ruotsin välistä yhteistyötä elinkeinoelämän, investointien ja teknologisen kehityksen saralla.

– Ruotsi on tärkein strateginen ja taloudellinen kumppanimme. Avoimen vuoropuhelun kautta voimme yhdessä vahvistaa panostuksiamme innovaatioihin ja teollisuuteen sekä rakentaa entistä kestävämpää ja kilpailukykyisempää Pohjolaa, Strand sanoo.
14. lokakuuta ministerit osallistuivat illalliselle Ruotsin suurlähettilään, Olli Kantasen, isännöimänä. Paikalla oli edustajia muun muassa Accelerationskontoretista, Ruotsin Elinkeinoelämän Keskusliitosta (Svenskt Näringsliv), Tech Sverigestä, Jernkontoretista sekä ulkoministeriöstä. Keskusteluissa käsiteltiin Ruotsin teollisuuspoliittisia painopisteitä globaalissa kontekstissa sekä vihreän siirtymän ja digitaalisen kehityksen nykytilaa.
Vierailun aikana järjestettiin myös pyöreän pöydän keskustelu, jossa ministerit tapasivat Industrifondenin, Business Swedenin, RISEn, Ruotsin vientiluottoviraston (EKN) ja Saminvestin edustajia. Keskustelujen painopisteenä oli rajat ylittävän yhteistyön edistäminen tulevaisuuden teknologioissa, muun muassa kvanttiteknologiassa, ja kestävissä investoinneissa.
– Pohjoismainen yhteistyö näkyy selvästi EU-politiikassamme – erityisesti siksi, että Ruotsilla on monissa unionin keskeisissä kysymyksissä samankaltainen näkemys kuin meillä. Tiiviin vuoropuhelun kautta ruotsalaisten avaintoimijoiden kanssa vahvistamme yhteistä pohjoismaista ääntä EU:ssa, Strand toteaa.
15. lokakuuta ministerit tapasivat Jacob, Peter ja Fred Wallenbergin sekä Håkan Bushken (FAM), Jonas Ahlströmin (SEB) sekä Kim Henrikssonin (EQT) työlounaalla. Keskusteluissa käsiteltiin strategisia investointeja, viennin edistämistä, tulevaisuuden teollisia ekosysteemejä ja sitä, miten julkinen ja yksityinen sektori voivat yhdessä vauhdittaa kehitystä.
– Innovaatio ei tarkoita ainoastaan teknologiaa, vaan myös yhteistyötä, luottamusta ja yhteisiä visioita. Juuri tätä rakennamme tämän kaltaisilla rohkeilla, avoimilla ja eteenpäin suuntautuvilla keskusteluilla, Strand päättää.
Yhteyshenkilöt
Benina Uotinenspecialmedarbetare, erityisavustaja (Joakim Strand)
Puh:0295 160 040Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Tvåspråkigheten är Finlands superkraft6.11.2025 13:15:25 EET | Pressmeddelande
Idag den 6 november firas Svenska dagen – en påminnelse om att tvåspråkigheten är en del av Finlands identitet och en styrka vi ska vara stolta över.
Kaksikielisyys on Suomen supervoima6.11.2025 13:15:25 EET | Tiedote
Tänään 6. marraskuuta vietetään Ruotsalaisuuden päivää. Päivä on muistutus siitä, että maamme kaksikielisyys on osa Suomen identiteettiä ja vahvuus, josta voimme olla ylpeitä.
SFP i Nyland: Västbanan är ett huvudlöst projekt – satsa på Kustbanan i stället!6.11.2025 10:05:57 EET | Pressmeddelande
På fredagen 31.10 nådde staten och Åbo, Esbo, Salo, Lojo, Vichtis och Kyrkslätt ett förhandlingsresultat gällande byggandet av Västbanan, tidigare kallad ”entimmeståget”, mellan Åbo och Helsingfors.
Uudenmaan RKP: Länsirata on järjetön hanke – panostetaan sen sijaan Rantarataan!6.11.2025 10:05:57 EET | Tiedote
Perjantaina 31.10. valtio sekä Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi saavuttivat neuvottelutuloksen Länsiradan rakentamisesta Turun ja Helsingin välille. Hanketta on aiemmin kutsuttu ”tunnin junaksi”.
Ollikainen: Agenda2030 handlar om människors vardag, inte avlägsna ideal4.11.2025 18:41:19 EET | Pressmeddelande
Riksdagen höll idag, 4.11.2025, responsdebatt om statsrådets redogörelse om Agenda2030. Svenska riksdagsgruppens anförande hölls av riksdagsledamot Mikko Ollikainen. Ollikainen betonade bland annat vikten av trygga globala matsystem för att bekämpa hungersnöden och tillgång till rent vatten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme