R-kioskin uusi kauppias Linda Klimoff järjestää avajaistapahtuman Porin torin Ärrällä 23.10.
20.10.2025 13:26:49 EEST | Reitan Convenience Finland Oy | Tiedote
Porin torin R-kioskilla juhlistetaan uuden kauppiaan, Linda Klimoffin, aloitusta avajaistapahtumin torstaina 23. lokakuuta. Avajaisia vietetään koko päivän ajan ja paikalle saapuu myös Red Bull Tetris-teemaisella pop-up-tapahtumalla.

”On hienoa päästä aloittamaan kauppiasura näin keskeisellä paikalla Porissa. Torin R-kioski on monelle tuttu kohtaamispaikka, ja haluan tuoda siihen oman energisen otteeni ja uusia ideoita,” kertoo Linda Klimoff, joka on ollut aiemmin työntekijänä mm. Satasairaalan R-kioskilla.
Taustalla vahva kokemus
Klimoffin tie kauppiaaksi alkoi R-kioskin trainee-ohjelman kautta.
”Olen ollut kaksi kertaa R-kioskin järjestämässä tähtimyyjäsemifinaalissa, ja sitä kautta sain tietää trainee-mahdollisuudesta. Keskustelin vanhojen työnantajieni, mm. Satasairaalan R-kioskia pyörittävien Siltasten, kanssa, ja heidän suosituksestaan kiinnostuin Porin torin kioskista”, Klimoff kertoo.
Kokemusta R-kioskilta on ehtinyt kertyä jo neljän vuoden ajalta.
”Aloitin Porissa, siirryin siitä Vähärauman kioskiin ja sitten Satasairaalaan. Keväällä toimin Säkylän kioskin esihenkilönä, joten asiakaspalvelu ja kioskimaailma ovat jo tuttuja.”
Ruokaisuutta ja rentoa toritunnelmaa
Porin tori on Lindan mielestä monien mahdollisuuksien paikka.
”Tämä on Porin isoin ihmisvirran keskittymä. Täällä on paikallisliikenteen bussit, tori ja paljon porilaisia liikenteessä. Näen tässä paljon potentiaalia”, Klimoff kuvailee.
Uusi kauppias haluaa tuoda torikioskiin ripauksen ”delimaailmaa”.
”Sairaalan kioskissa opin panostamaan ruokaisuuteen, ja haluan tuoda sen myös tänne. Aion kokeilla rohkeasti erilaisia R-kioskin ruokavaihtoehtoja ja katsoa, mikä toimii parhaiten asiakkaiden toiveiden mukaan. Omiin suosikkeihini kuuluvat juustotaquitot ja kalkkunapretzelit.”
Ensimmäisten kuukausien tavoitteena on tutustua asiakkaisiin ja kehittää valikoimaa yhdessä heidän kanssaan. ”Haluan kuulla ihmisiltä, mitä he toivovat valikoimaan. Tulkaa rohkeasti juttelemaan ja tutustumaan uuteen kauppiaaseen!”
Avajaisissa pääsee pelailemaan
Avajaispäivän aikana Red Bull järjestää Tetris-teemaisen pop-upin torilla.
”Red Bull jakaa 500 ilmaista juomaa, ja minä tarjoan lisäksi ilmaisen kahvikupongin ensimmäisille asiakkaille. Luvassa on rentoa meininkiä ja jutustelua ja hyllyt ovat täynnä herkkuja,” Klimoff kertoo.
Avajaispäivänä Porin tori saa annoksen energiaa ja iloa. Linda toivottaa kaikki tervetulleiksi mukaan juhlistamaan uutta alkua.
Yhteyshenkilöt
Heiju SimolaVastuullisuus- ja viestintäpäällikkö
Puh:0408431991Heiju.simola@r-kioski.fiwww.r-kioski.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Reitan Convenience Finland Oy
R-kioskin kesäkontti tuo eväät ja viilentävät herkut Yyteriin25.6.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi R-kioski on avattu Yyterin rannan kesäkonttiin 12.6. Konttikioski tuo rantaeväät ja muut kesään sopivat tuotteet lähelle lomailijoita. Valikoima on suunniteltu vastaamaan sekä rantapäivää viettävien asiakkaiden että läheisen leirintäalueen vieraiden tarpeisiin.
Ensimmäinen ärrä on nyt auki Sanomatalossa – uusi konsepti keskittyy ruokaan ja juomaan10.6.2026 11:04:14 EEST | Tiedote
Reitan Convenience Finland Oy:n (ent. R-kioski Oy) uuden ärrä-konseptin ensimmäinen myymälä on avannut ovensa asiakkaille tänään 10.6. klo 11.00 Sanomatalossa. Uusi myymäläkonsepti on rakennettu laadukas, helposti mukaan otettava valikoima ja sujuva asiointi edellä.
Sörnäisten metrokioskin Janita Hietala on R-kioskin Tähtimyyjä 202515.5.2026 14:52:49 EEST | Tiedote
Helsingin Sörnäisissä työskentelevä Janita Hietala on valittu R-kioskin Tähtimyyjä 2025 -kilpailun voittajaksi. Valtakunnallisen kilpailun finaali käytiin Tampereella Ärräpäivillä viime viikolla.
Vuoden kauppias 2025 rakentaa laatua Suomen vilkkaimmassa ihmisvirrassa11.5.2026 09:52:26 EEST | Tiedote
R-kioski on valinnut Vuoden kauppiaaksi 2025 Vikash Soodin, joka toimii R-kauppiaana Helsingin päärautatieaseman pääaulan -R-kioskilla. Tunnustus jaettiin 6.5. Tampereella järjestetyillä Ärräpäivillä.
R-kioski uudistuu merkittävästi – uudet myymälät tuovat kansainvälisesti huippusuositun konseptin ensi kertaa Suomeen6.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
R-kioski esittelee tänään täysin uudenlaisen konseptin, Ärrän, joka tuo maailmalla suursuosion saavuttaneen, ruokaan ja juomaan keskittyvän myymäläkonseptin ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa Suomeen. Ärrä on rakennettu ruoka, laadukas, helposti mukaan otettava valikoima ja sujuva asiointi edellä. Jatkossa R-kioski Oy myös kulkee Suomessa nimellä Reitan Convenience Finland.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme