R-kioskin uusi kauppias Linda Klimoff järjestää avajaistapahtuman Porin torin Ärrällä 23.10.
Porin torin R-kioskilla juhlistetaan uuden kauppiaan, Linda Klimoffin, aloitusta avajaistapahtumin torstaina 23. lokakuuta. Avajaisia vietetään koko päivän ajan ja paikalle saapuu myös Red Bull Tetris-teemaisella pop-up-tapahtumalla.

”On hienoa päästä aloittamaan kauppiasura näin keskeisellä paikalla Porissa. Torin R-kioski on monelle tuttu kohtaamispaikka, ja haluan tuoda siihen oman energisen otteeni ja uusia ideoita,” kertoo Linda Klimoff, joka on ollut aiemmin työntekijänä mm. Satasairaalan R-kioskilla.
Taustalla vahva kokemus
Klimoffin tie kauppiaaksi alkoi R-kioskin trainee-ohjelman kautta.
”Olen ollut kaksi kertaa R-kioskin järjestämässä tähtimyyjäsemifinaalissa, ja sitä kautta sain tietää trainee-mahdollisuudesta. Keskustelin vanhojen työnantajieni, mm. Satasairaalan R-kioskia pyörittävien Siltasten, kanssa, ja heidän suosituksestaan kiinnostuin Porin torin kioskista”, Klimoff kertoo.
Kokemusta R-kioskilta on ehtinyt kertyä jo neljän vuoden ajalta.
”Aloitin Porissa, siirryin siitä Vähärauman kioskiin ja sitten Satasairaalaan. Keväällä toimin Säkylän kioskin esihenkilönä, joten asiakaspalvelu ja kioskimaailma ovat jo tuttuja.”
Ruokaisuutta ja rentoa toritunnelmaa
Porin tori on Lindan mielestä monien mahdollisuuksien paikka.
”Tämä on Porin isoin ihmisvirran keskittymä. Täällä on paikallisliikenteen bussit, tori ja paljon porilaisia liikenteessä. Näen tässä paljon potentiaalia”, Klimoff kuvailee.
Uusi kauppias haluaa tuoda torikioskiin ripauksen ”delimaailmaa”.
”Sairaalan kioskissa opin panostamaan ruokaisuuteen, ja haluan tuoda sen myös tänne. Aion kokeilla rohkeasti erilaisia R-kioskin ruokavaihtoehtoja ja katsoa, mikä toimii parhaiten asiakkaiden toiveiden mukaan. Omiin suosikkeihini kuuluvat juustotaquitot ja kalkkunapretzelit.”
Ensimmäisten kuukausien tavoitteena on tutustua asiakkaisiin ja kehittää valikoimaa yhdessä heidän kanssaan. ”Haluan kuulla ihmisiltä, mitä he toivovat valikoimaan. Tulkaa rohkeasti juttelemaan ja tutustumaan uuteen kauppiaaseen!”
Avajaisissa pääsee pelailemaan
Avajaispäivän aikana Red Bull järjestää Tetris-teemaisen pop-upin torilla.
”Red Bull jakaa 500 ilmaista juomaa, ja minä tarjoan lisäksi ilmaisen kahvikupongin ensimmäisille asiakkaille. Luvassa on rentoa meininkiä ja jutustelua ja hyllyt ovat täynnä herkkuja,” Klimoff kertoo.
Avajaispäivänä Porin tori saa annoksen energiaa ja iloa. Linda toivottaa kaikki tervetulleiksi mukaan juhlistamaan uutta alkua.
Yhteyshenkilöt
Heiju SimolaVastuullisuus- ja viestintäpäällikkö
Puh:0408431991Heiju.simola@r-kioski.fiwww.r-kioski.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta R-kioski
R-kioski aloittaa uuden luvun – uusi toimitusjohtaja luotsaamaan Suomen johtavan convenience-ketjun uudistumista22.9.2025 15:25:17 EEST | Tiedote
Suomen tunnetuin ja rakastetuin kioskibrändi, R-kioski, astuu uuteen aikakauteen. Tavoitteena on uudistua ja kasvaa entistä vahvemmaksi arjen helpottajaksi. Tämän matkan johtoon on nimitetty Niklas Lilius, joka ottaa vetovastuun toimitusjohtajana ja luotsaa R-kioskin seuraavaan aikakauteen.
R-kioski kannustaa nyytti(pulli)en testaamiseen8.9.2025 13:03:52 EEST | Tiedote
R-kioski lähtee mukaan tärkeään asiaan jo ennen virallista eturauhassyöpäkuukautta. Marraskuun sijaan kampanja käynnistyy syyskuussa, kun Nyyttipulla palaa valikoimiin, tuttuun tapaan käsin muotoiltuna.
Asiakkaat ryntäsivät R-kioskeille hakemaan ilmaisia hodareita3.9.2025 16:26:51 EEST | Tiedote
R-kioski juhlistaa Suomalaisen ruoan päivää jakamalla 20 000 ilmaista kotimaista hodaria asiakkaille. Suomalaisen ruoan päivä 4.9. nostaa oman maan ruoan ansaitusti valokeilaan. Toisinaan itsestäänselvyytenä pidetty maukas, ravitseva, puhdas ja riittävä ruoka ei synny itsestään. R-kioski haluaa nostaa valokeilaan osaavat ruokaketjun ammattilaiset, jotka varmistavat päivittäin kotimaisen ruoan saatavuuden, sesongeista ja maailman tuulista huolimatta.
R-kioski juhlii 115-vuotista taivaltaan avaamalla uudenlaisen, ruokaan keskittyvän kioskin Helsingin Elielinaukiolle28.8.2025 13:09:44 EEST | Tiedote
Suomalaisen kioskikulttuurin ikoni, R-kioski, täyttää tänä vuonna 115 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi ketju avasi uudenlaisen pilottikioskin Helsingin päärautatieaseman Elielinaukiolle tänään, 28.8.2025 klo 6. Uudistus tuo asiakkaille entistä ruokaisamman valikoiman, uudenlaisia juomavaihtoehtoja sekä modernimman ja mutkattomamman asiointikokemuksen.
Kutsu medialle: Tervetuloa tutustumaan täysin uudenlaiseen R-kioskiin26.8.2025 15:31:24 EEST | Kutsu
Suomalaisen kioskikulttuurin ikoni, R-kioski, täyttää tänä vuonna 115 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi ketju avaa uudenlaisen pilottikioskin Helsingin päärautatieaseman Elielinaukiolle 28.8.2025. Uudistus tuo asiakkaille entistä ruokaisamman valikoiman, uudenlaisia juomavaihtoehtoja sekä modernimman ja mutkattomamman asiointikokemuksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme