Säkylässä Polsun nykyisen sillan painorajoitusta on kiristetty tukirakenteiden painumien vuoksi
Varsinais-Suomen ELY-keskus on laskenut Säkylässä maantiellä 12689 (Kirkkosaarentie) Polsun nykyisen sillan painorajoitusta, sillä uuden rakenteilla olevan sillan työsillan rakentamisen aikana on havaittu nykyisen sillan tukien painumaa. Nykyiselle sillalle on asetettu 4 tonnin painorajoitus ajoneuvoyhdistelmän suurimmalle sallitulle massalle. Rajoitus mahdollistaa vain kevyempien autojen kuten henkilö- ja pakettiautojen kulun sillalla. Painorajoituksella pyritään turvaamaan sillan turvallinen käyttö siihen saakka, kunnes uusi silta saadaan liikenteelle. Sillan painumia tarkkaillaan päivittäin koko paalutustyön ajan.

Polsun vanhalle vielä käytössä olevalle sillalle on asetettu 4 tonnin painorajoitus korvaten aiemmin voimassa olleen 20 tonnin ajoneuvoyhdistelmän suurimmalle sallitulle massalle. Painorajoituksen tiukennus jouduttiin tekemään sillan tukien painumien takia. Neljää tonnia raskaammat autot ja ajoneuvoyhdistelmät joutuvat jatkossa kiertämään sillan. Kiertomatka on pisimmillään noin 17 kilometriä. Kiertoreitti kulkee maantietä 2131, valtatietä 12 ja maantietä 2140 pitkin. Painorajoitus tuli voimaan 16.10.2025.
Uuden rakenteilla olevan sillan työsillan rakentamisen aikana on havaittu nykyisen sillan tukien painumaa. Painumaongelmaa syntyy, kun osin nykyisen sillan tukien puupaalujen alapuolelle ulottuvat työsillan paalut ovat häirinneet maapohjaa saaden puiset tuet painumaan. Tätä osattiin hieman odottaakin, mutta painumien toivottiin jäävän pienemmiksi. Painumaa havaittiin jo heti työsillan teon alkuvaiheessa loppukesällä, mutta nyt tilanne on viime viikkoina huonontunut. Suurin havaittu painuma on nyt kasvanut nopeasti, ja se on suurimmillaan 85 mm. Painumat tulevat siltapaaluja lyötäessä vielä kasvamaan. Painumamittaustiedon pohjalta on aloitettu sillan tehostettu päivittäinen tarkkailu.
Painorajoituksella pyritään varmistamaan sillan turvallinen käyttö siihen saakka, kunnes uusi silta valmistuu.
Polsun silta on puukantinen teräksinen jatkuva palkkisilta, jonka puukansi on päällystetty. Se on rakennettu v. 1965. Liikennemäärä sillalla on n. 550 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikennettä on alle 50 ajoneuvoa vuorokaudessa.
Tietoja uuden sillan rakentamisesta
Sillan rakennustöiden yhteydessä maantie 12689 käännetään kulkemaan uuden sillan mukaisesti niin mantereen kuin Kirkkosaaren puolella. Tällä hetkellä on käynnissä sillan perustusten rakentamiset. Sillan kannen teline-, muotti- ja raudoitustyöt tehdään talvella ja betonointi keväällä 2026. Uuden sillan viimeistelytöitä tehdään kesällä 2026 ja uusi silta on tarkoitus ottaa käyttöön elokuun 2026 loppuun mennessä. Vanhan sillan purkutyöt ja siltapaikan viimeistelytyöt kestävät loppuvuoteen 2026 asti.
Polsun sillan sijainti kartalla (Google Maps) GoogleMaps karttasijainti - Polsun silta, Säkylä
Urakoitsijana toimii Kreate Oy.
Lisätietoja:
- Varsinais-Suomen ELY-keskus: projektipäällikkö Antti Hirvonen, p. 029 502 2529
- Kreate Oy: työpäällikkö Timo Hirvasmaa, p. 0400 627 461
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Liten trendenlig minskning av arbetslösheten i Egentliga Finland i september21.10.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetslösheten i Egentliga Finland minskade något under september, men jämfört med motsvarande tidpunkt för ett år sedan har antalet arbetslösa ökat med 13 procent. Det mest oroande i utvecklingen är den kraftiga ökningen av långtidsarbetslösheten, som särskilt drabbar de yngre åldersgrupperna. Antalet lediga arbetsplatser är också lägre än för ett år sedan, men det finns starka signaler om en vändning mot en mer positiv ekonomisk utveckling, vilket sannolikt snart kommer att synas även i antalet arbetsplatser.
Varsinais-Suomen työttömyys trendinomaisessa pienessä laskussa syyskuussa21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen työttömyys laski syyskuun aikana hieman mutta vuodentakaiseen vastaavaan ajankohtaan verrattuna on työttömien määrä noussut 13 prosentilla. Huolestuttavinta kehityksessä on ollut pitkäaikaistyöttömyyden voimakas nousu, joka kohdistuu erityisesti nuoriin ikäluokkiin. Avoimien työpaikkojen määrä on myös pienempi kuin vuosi sitten, mutta talouden käänteestä positiivisempaan on nähty vahvoja signaaleja, joka alkanee näkyä kohta myös työpaikkamäärissä.
Satakunnan päällystystyöt viikolla 4317.10.2025 14:45:38 EEST | Tiedote
Viikolla 43 Satakunnassa päällystetään vielä Säkylässä ja Porissa. Näiden jälkeen päällystyskausi Lounais-Suomessa tulee päätökseen.
Understöd kan sökas vid NTM-centralerna17.10.2025 08:30:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralerna öppnar 17.10.2025 flera ansökningar om understöd för den byggda miljön och naturmiljön. Understöd kan sökas för bland annat vård av byggnadsarvet, naturvård och restaurering av vattendrag. Ansökningstiderna går ut 1.12.2025.
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme