Hyvinvointialuejohtajan talousarvioesitys: VAKEn talousarvio on jälleen ylijäämäinen
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) talousarvio on ylijäämäinen jo toista vuotta peräkkäin. VAKE julkisti talousarvioesityksen vuodelle 2026 sekä taloussuunnitelman vuosille 2026–2028 tiistaina 21. lokakuuta 2025.

“Olemme tunnistaneet jo toimintamme alussa, että siirtymäkaudella 2023–2024 syntyneet noin 161 miljoonan euron alijäämät voidaan maksaa takaisin vuoteen 2028 mennessä. Näin voimme samaan aikaan huolehtia asukkaiden palveluista riittävällä ja oikealla tasolla”, hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö toteaa.
Vuoden 2026 talousarviossa ylijäämää tehdään noin 49 miljoonaa euroa, joilla alue lyhentää kertynyttä alijäämäänsä. VAKEn talous on siis käännetty sadan miljoonan miinukselta pysyvästi 50 miljoonaa ylijäämäiseksi. VAKE täyttää valtion lainan lyhennyksen harkinnanvaraisen lisäajan kriteerit ja sopeuttaa sekä uudistaa toimintaansa.
Vuonna 2026 VAKEn rahoitus kasvaa 5 prosenttia, mikä on suurin suhteellinen kasvu koko maassa. Kasvun taustalla on väestön ja alueen palvelutarpeen lisääntyminen sekä kirjaamisen laadun ja tiedon siirron parantuminen.
”Keskeiset tavoitteemme, eli palveluihin pääsyn parantaminen, henkilöstötilanteen kohentaminen ja alijäämien kattaminen, ovat edenneet jopa ennakoitua paremmin. Talouden ja palvelutason vastuullisella hallinnalla varmistetaan, että päätösvalta säilyy hyvinvointialueella jatkossakin”, Aronkytö jatkaa.
Talousarviolla 2026 ja taloussuunnitelmalla vuosille 2026–2028 VAKE jatkaa alueen strategisten linjausten toteuttamista, joista keskeisiä ovat:
- Palveluihin pääsyä parannetaan ja palvelurakenteita uudistetaan asiakaslähtöisesti.
- Talouden tasapainottamista jatketaan alijäämien kattamiseksi vuoteen 2028 mennessä: talousarvio sisältää 2 prosentin tuottavuustavoitteen (26 milj. euroa) suhteessa palvelutarpeen kasvuun.
- Henkilöstön työhyvinvoinnista ja hyvästä työnantajamaineesta huolehditaan, mutta kasvavaan palvelutarpeeseen vastataan nykyisellä henkilöstömäärällä.
Huolellisen taloudenpidon lisäksi VAKE toteuttaa monivuotista uudistusohjelmaa. Sen avulla toimintaa saadaan tehostettua siten, että alueen kasvavaan palvelutarpeeseen voidaan vastata resursseja lisäämättä ja jarruttaa samaan aikaa kuluja. Tavoitteena on toimintaa uudistamalla saavuttaa samaan aikaan merkittäviä taloudellisia tuloksia ja parantaa palveluiden saatavuutta sekä asiakkaiden kokemusta palveluista. Uudistusohjelman toimivuudesta on alueella jo vahvat näytöt.
Aronkytö muistuttaa, että alueen asukkaiden hyvinvointi ja arjen sujuvuus vaatii panosta useilta eri toimijoilta, kuten kaupungeilta ja palveluntuottajilta.
“Haluamme olla ratkaisukeskeinen ja luotettava kumppani kaikille alueen toimijoille”, Timo Aronkytö asemoi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo AronkytöHyvinvointialuejohtaja
Puh:0503121678timo.aronkyto@vakehyva.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
VAKES elevhälsa når unga15.10.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt Institutet för hälsa och välfärds enkät om elevhälsa hittar barn och unga i Vanda och Kervo välfärdsområdet (VAKE) bättre än tidigare till elevhälsans tjänster och deras allmänna nöjdhet med sitt liv har utvecklats i en positiv riktning.
VAKEn opiskeluhuolto tavoittaa nuoria15.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyssä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) lapset ja nuoret löytävät entistä paremmin opiskeluhuollon palveluihin ja heidän yleinen tyytyväisyys elämäänsä on kehittynyt positiiviseen suuntaan.
Tjänster som främjar ungas psykiska välbefinnande stärks i Dickursby8.10.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Familjerådgivningstjänsternas team för ungas psykosociala stöd flyttar i Dickursby från Fernissagatan 6 till Nattviolsvägen 2 b onsdagen 8.10.2025. Vi ger råd åt 13–21-åriga unga samt deras föräldrar till exempel i frågor som rör uppväxt, familjeförhållanden och uppfostran.
Nuorten mielen hyvinvointia edistävät palvelut vahvistuvat Tikkurilassa8.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Perheneuvolapalvelujen nuorten psykososiaalisen tuen tiimi muuttaa Tikkurilassa Vernissakatu 6:sta osoitteeseen Lehdokkitie 2b keskiviikkona 8.10.2025. Neuvomme13–21-vuotiaita nuoria sekä heidän vanhempiaan esimerkiksi aikuistumiseen, perhesuhteisiin ja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä.
VAKEn talous toteutuu selvästi talousarviota parempana7.10.2025 12:39:04 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) aluehallitus kokoontui tiistaina 7. lokakuuta 2025. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa osavuosikatsausta ja hyvinvointialueen taloudellista tilannetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme