Kainuun työttömyys pieneni toista kuukautta putkeen
Kainuussa oli syyskuun lopussa vajaat 2 800 työtöntä työnhakijaa. Työttömyys laski Kainuussa ainoana alueena. Työttömyysaste oli alueista neljänneksi matalin. Työvoiman kysyntä oli lähellä vuoden takaista tasoa.

Kainuun työttömyys pieneni elokuussa edellisvuodesta ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen ja myös syyskuussa tuli laskua. Työttömiä työnhakijoita oli syyskuun lopussa 2 757, mikä on 22 henkilöä vähemmän (-1 %) kuin vuotta aiemmin. Työttömyys nousi kaikilla muilla ELY-keskusalueilla, vähiten Etelä-Savossa, 2 %, ja eniten Hämeessä, 14 %. Koko maan työttömyys nousi 11 %.
Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 9,1 %, alueista neljänneksi vähiten ja 0,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömyysaste oli 11,4 %, mikä on 1 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän.
Kainuun seutukunnissa työttömyys väheni viime vuodesta Kehys-Kainuussa 9 % (-77) ja lisääntyi Kajaanin seutukunnassa 3 % (+55). Kehys-Kainuussa työttömiä oli kuukauden lopussa 745 eli 27 % Kainuun työttömistä ja Kajaanin seutukunnassa 2 012 eli 73 % työttömistä. Työttömyysaste oli Kehys-Kainuussa 10,4 % ja Kajaanin seutukunnassa 8,7 %. Molempien seutukuntien työttömyysaste oli siis selkeästi matalampi kuin koko maan keskiarvo, 11,4 %.
Pitkäaikaistyöttömyys on noussut useimpina kuukausina jo kaksi ja puoli vuotta. Syyskuussa tuli kasvua edelliskuusta 3 % (+29) ja vuoden takaisesta 28 % (+200). Yhteensä pitkäaikaistyöttömiä oli 906. Työttömistä 33 % oli pitkäaikaistyöttömiä, vuotta aiemmin osuus oli 25 %.
Työvoiman kysyntä hieman vuoden takaista pienempää
Työvoiman kysyntä on ollut jo reilut kaksi vuotta useimpina kuukausina merkittävästi edellisvuotta vähäisempää. Syyskuussa pienentyminen ei ollut yhtä suurta, sillä uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin julkiseen työnvälitykseen vain 2 % vuotta aiempaa vähemmän (-10), yhteensä 420. Kehitys oli alueista viidenneksi parasta, neljällä alueella tuli kasvua ja koko maassa 15 %. Ennätysvuosien kysyntään on kuitenkin Kainuussa vielä pitkä matka, esimerkiksi vuoden 2022 syyskuuhun verrattuna paikkamäärä tippui 57 % (-563).
Ammattiryhmissä uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Kainuussa eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (139), palvelu- ja myyntityöntekijöille (80) sekä erityisasiantuntijoille (53). Paikkamäärän lasku oli suurinta palvelu- ja myyntityöntekijöillä (-42), kasvua tuli eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöillä (+38).
Työvoiman saatavuus on parantunut väliaikaisesti, kun työpaikkojen määrä on laskenut matalasuhdanteen takia. Syyskuun lopussa vähiten työttömänä työnhakijana per avoin työpaikka oli terveydenhuollon erityisasiantuntijoita (mm. lääkärit, hammaslääkärit ja eläinlääkärit), konepaja- ja valimotyöntekijöitä sekä terveydenhuollon asiantuntijoita (esimerkiksi sairaanhoitajat).
Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen työnvälitystilastoihin.
HUOM. Uuden valtakunnallisen asiakastietojärjestelmän käyttöönoton takia tiettyjä palveluita koskevien tietojen siirtymisessä on ollut ongelmia. Syyskuun lukujen yhteydessä työvoimakoulutuksen ja valmennusten luvut on korjattu kesä-elokuulle. Työkokeilujen osalta ei ole löydetty ongelmaa tiedoissa.
Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 25. marraskuuta 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
Elinkenoelämän kehittäminen -yksikkö
analyytikko Atte Laitinen
p. 0295 023 886, atte.laitinen@ely-keskus.fi
www.elykeskus.fi/kainuu
yksikön päällikkö Anne Ristioja
p. 0295 023 582, anne.k.ristioja@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Mineralsin Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostuksesta28.11.2025 08:24:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin (aiemmin Elementis Minerals) Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:02:51 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Kainuun ELY-keskus antoi perustellun päätelmänsä Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)26.11.2025 10:33:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmän Solarwind Finland Oy:n Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arviointiselostuksen katsotaan oleellisin osin täyttävän YVA-lain ja -asetuksen sisältövaatimukset. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin luonnon monimuotoisuuteen, maisemaan ja vesistöihin kohdistuviin vaikutuksiin sekä yhteisvaikutuksiin muiden tuulivoimahankkeiden kanssa. Lisäksi siinä korostettiin lieventämistoimenpiteiden tärkeyttä.
Kainuun työttömyys kasvoi 6 % lokakuussa25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli lokakuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista viidenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömiä oli lähes kolmasosa työttömistä. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin edellisvuotta vähemmän.
Osaamisen kehittäminen Kainuun kehityksen moottorina14.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Kainuun vuoden 2025 Työvoimabarometri korostaa osaamisen kehittämistä yritysten kasvun, investointien ja toimialojen vahvistamiseksi. Yritykset tarvitsevat tukea strategiseen johtamiseen, riskienhallintaan ja liiketoiminnan kehittämiseen. Innovaatiot, digitalisaatio ja datatalous lisäävät ICT-, kyberturvallisuus-, ohjelmointi- ja dataosaamisen tarvetta. Kansainvälistyminen edellyttää kieli-, kulttuuri- ja viestintäosaamista, ja vihreä siirtymä lisää tarvetta energiaosaamiselle, kestävien ratkaisujen kehittämiselle ja ympäristövastuullisuudelle. Vuoden 2025 raportti on julkaistu osoitteessa tyovoimabarometri.fi. Tänä vuonna tarkasteltavia toimialoja olivat teknologiateollisuus ja –palvelut, sote-ala sekä liiketoiminta ja hallinto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme