Nelonen Media

Pirjo Heikkilän komediahahmosta tehdään elokuva: "Tämä on vertaishäpeää"

Jaa

Koomikko-näyttelijä Pirjo Heikkilän komediahahmo Pirjon toilailuista tehdään elokuva. Komediaelokuvan kuvaukset alkoivat hiljattain. Elokuvaa kuvataan Suomessa ja Ruotsissa.

Tommi Karjalainen

ICS Nordicin tuottama elokuva on itsenäinen ja omaperäinen alkuperäisteoksensa, joka rakentuu Pirjo Heikkilän komediapersoonan ympärille.

Koko perheen lämminhenkinen ja humoristinen komedia kertoo rohkeudesta, häpeän voittamisesta ja siitä, miten elämä harvoin menee suunnitelmien mukaan. Elokuvan pääosassa nähdään Pirjo Heikkilä. Fiktiivisessä tarinassa Pirjo suuntaa unelmiensa matkalle Ruotsiin, tarkoituksenaan risteillä Tukholmaan ja tutustua paikalliseen kulttuuriin, museoihin ja tapahtumiin. Pirjo ihailee ruotsalaisia ja haluaa matkallaan muuttaa suomalaisten mainetta myönteisempään suuntaan. Matka ei kuitenkaan suju odotusten mukaisesti – jatkuva häpeä ja mokailu ruotsalaisten edessä tekevät lomasta kaikkea muuta kuin täydellisen.

Hulvattoman komedian on käsikirjoittanut Pirjo Heikkilä, ohjaajana ja dramaturgina toimii Lauri Nurkse. Elokuvan tuottavat Ilkka Hynninen ja Ilkka Rahkonen, tuotantoyhtiönä ICS Nordic. Nelonen Media levittää elokuvan.

– On ilo sukeltaa komediaseikkailuun, jossa pääsen leikkimään fiktiivisellä versiolla itsestäni. Elokuva on minulle erityisen läheinen, koska sen ytimessä ovat epävarmuus, mokailu ja inhimillisyys – kaikki ne asiat, jotka tekevät meistä samaistuttavia ja lopulta myös huvittavia. Tämä elokuva on vertaishäpeää kaikille meille, jotka yritämme liikaa, sanomme vääriä asioita ja selittelemme kömpelösti. Ja tietenkin katkera kosto ylivertaisille ruotsalaisille! Pirjo Heikkilä sanoo.

Nelonen Median johtaja Ville Toivonen ylistää Pirjon komediallista voimaa.

– Pirjon komediahahmo on poikkeuksellisen samaistuttava ja hulvattoman hauska, ja Pirjon huumori puree yli sukupolvirajojen. Pirjo Heikkilä tuo hahmoon sellaista lämpöä, kipakkuutta ja komediallista tarkkanäköisyyttä, jota suomalaisessa elokuvassa harvoin nähdään. Olemme innoissamme saadessamme tuoda Pirjon valkokankaalle – se on merkittävä ja raikas lisäys Nelonen Median monipuoliseen elokuvatarjontaan, Toivonen hehkuttaa.

Elokuvan nimi ja ensi-iltapäivä tiedotetaan myöhemmin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tommi Karjalainen
Lataa

Linkit

Nelonen Media

Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.

Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.

Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye