Valtuusto hyväksyi uuden Espoo-tarinan: Espoo on lasten ja nuorten pääkaupunki
Uuden Espoo-tarinan eli kaupungin strategian keskeinen painopistealue on lasten ja nuorten mahdollisuuksien ja arjen tukeminen. Muun muassa lukutaidon vahvistaminen ja vahvistuminen ovat asioita, joiden päälle rakentuu moni muu asia. Tavoitteena on myös toteuttaa kaupungin kasvu hallitusti ja taloudellisesti kestävällä tavalla, siten että kaikki Espoon kaupunginosat säilyvät viihtyisinä ja turvallisina. Erityisesti tällä valtuustokaudella kiinnitetään huomiota omistusasuntojen sekä pientalojen tarjonnan lisäämiseen.

Espoo-tarinaa vuosille 2025–2029 on valmisteltu jo syksystä 2024 lähtien tiiviissä yhteistyössä espoolaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden kesken. Valtuusto hyväksyi Espoo-tarinan 20.10.2025.
”Yhteinen tahtotilamme on, että Espoo on turvallinen, luonnonläheinen ja viihtyisä kotikaupunki myös tulevaisuudessa. Samalla koko Espoo-tarinan toteuttamisen perustana on kestävällä pohjalla oleva talous. Espoon kaupungin talouden tilanne on vaikeimmassa tilanteessa vuosikymmeniin. Tämä vaatii meiltä kaikilta sitoutumista, rohkeutta tehdä vaikeita päätöksiä ja ennen kaikkea kykyä tehdä yhteistyötä”, kaupunginjohtaja Kai Mykkänen sanoo.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mervi Katainen pitää tärkeänä, että Espoon hallittuun kasvuun kiinnitetään entistäkin enemmän huomiota. ”Meidän on kyettävä kasvamaan taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävästi. Tämä tarkoittaa muun muassa tarkkaa ja suunnitelmallista taloudenpitoa, hiilineutraaliustavoitteiden edistämistä, luonnon monimuotoisuudesta huolehtimista, segregaation ehkäisyä, työllisyyden ja yrittäjyyden edistämistä, kotoutumisen tukemista, laadukasta varhaiskasvatusta ja opetusta – ja lukuisia muita toimia, jotka varmistavat, että Espoo on jatkossakin viihtyisä ja hyviä palveluja tarjoava kotikaupunki kaikenikäisille espoolaisille.”
Tiekartta ohjaa valtuustokauden työtä
Tarina ja sen toimeenpanon tiekarttana toimivat valtuustokauden 2025–2029 tavoitteet antavat suunnan kaupungin seuraavien vuosien kehitykselle.
”Lasten osuus väestöstä on Espoossa Suomen suurin ja tulevaisuudessakin Espoo on maan kärki syntyvien vauvojen määrässä. Tämä on ihana asia, mutta tuo myös suuren vastuun huolehtia pienten ja nuorten espoolaisten hyvän elämän edellytyksistä ja sitä kautta myös koko Suomen tulevaisuudesta. Strategian päälinja, Espoo on lasten ja nuorten pääkaupunki, ei ole vain slogan vaan tekemisen ja valintojen perusta, jonka on tultava todeksi päiväkotien, koulujen ja opiskelijoiden arjessa. Lasten ja nuorten näkökulmasta olennaista on sekin, että Espoo sitoutuu entisestään vahvistamaan otettaan luonto- ja ilmastokysymyksissä”, toteaa valtuuston puheenjohtaja Saara Hyrkkö.
Tiekartta jakaantuu seitsemään kokonaisuuteen. Ne ohjaavat kaupungin toimintaa, päätöksentekoa ja kehittämistä tulevina vuosina:
- Espoossa jokainen lapsi ja nuori voi onnistua ja yltää parhaimpaansa
- Hallitusti kasvavan Espoon kaikki kaupunginosat ovat viihtyisiä ja turvallisia
- Espoo etenee hiilineutraaliksi ja parantaa luonnon tilaa
- Espoo on paras paikka innovoida, yrittää ja työllistää
- Espoo onnistuu kansainvälistymisen mahdollisuuksissa ja haasteissa
- Henkilöstö voi hyvin ja hyödyntää kumppanuuksia
- Espoon talous on kestävällä pohjalla
Asukkaiden ääni kuuluu Espoo-tarinassa
Kuntalaiset pääsivät osallistumaan Espoo-tarinan valmisteluun muun muassa vastaamalla kahteen Mun Espoo -kyselyyn. Lisäksi asukas- ja vähemmistöryhmille järjestettiin useita työpajoja.
Erityisen tärkeinä teemoina kyselyissä nousivat kotikaupungin luonnonläheisyys, turvallisuus ja viihtyisyys. Toiveissa oli myös, että rakentamisessa huomioitaisiin entistä paremmin luonto ja viheralueet sekä parannettaisiin viihtyisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Nämä kokonaisuudet näkyvät myös Espoo-tarinassa.
”Seuraavaksi lähdemme toteuttamaan kunnianhimoisia tavoitteita. Valmistelussa olevassa talousarviossa sovimme resursseista ja tarkemmista mittareista. Tuttuun tapaan etsimme ratkaisuja Espoo-tarinan haasteisiin myös poikkihallinnollisten kehitysohjelmien kautta,” kertoo kaupunginjohtaja Mykkänen.
Tulevalla valtuustokaudella poikkihallinnolliset kehitysohjelmat ovat Yritysten ja
yrittäjyyden Espoo, Kestävä ja luonnonläheinen Espoo, Yhteisöllinen
Espoo ja Tapahtumien Espoo. Ohjelmat jatkavat toimialarajat ylittävää kokeilevaa kehittämistä ja uusien ratkaisujen pilotointia.
Yhteyshenkilöt
Kai Mykkänenkaupunginjohtaja
kai.mykkanen@espoo.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kvarnruinerna i Bemböle rustades upp och ån restaurerades framgångsrikt14.10.2025 10:26:47 EEST | Pressmeddelande
Ruinerna av gamla Bemböle vattenkvarn, som varit bortglömd i årtionden, har rustats upp. Samtidigt restaurerades åns fåra, så att den nu är närmare naturtillstånd. Restaureringen utfördes enligt natur- och skyddsvärdena. Det lönar sig att besöka platsen för att se det fina resultatet.
Bembölen myllynrauniot ja joenuoma kunnostettiin onnistuneesti14.10.2025 10:26:47 EEST | Tiedote
Vuosikymmeniä unohduksissa olleet Bembölen vesimyllyn rauniot on kunnostettu. Samalla joenuomaa ennallistettiin lähemmäksi luonnontilaa luonto- ja suojeluarvojen mukaisesti. Elokuussa valmistuneen kunnostusurakan upeaa lopputulosta kannattaa käydä katsomassa.
Bemböle mill ruins and riverbed successfully restored14.10.2025 10:26:47 EEST | Press release
Forgotten for decades, the ruins of the Bemböle water mill have been restored. The riverbed was also restored, bringing it closer to its natural state in accordance with nature and conservation values. Completed in August, the magnificent end result of the restoration project is definitely worth a visit.
Sellosalin syksyssä huippunimiä ja harvinaisuuksia maailmalta13.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Sellosalin lavalla saadaan syksyn aikana nauttia monista huikeista artisteista ympäri maailmaa. Maailmanmusiikin isot nimet, The Klezmatics (US) ja Söndörgő (HU) tuovat kiertueensa Espoon Leppävaaraan loka- ja marraskuussa.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote lokakuu 202510.10.2025 12:25:33 EEST | Tiedote
Espoon uusi vuoden 2025 pitkän ajan väestöennuste: Väestö 2024 ja ennuste 2025–2060. Espoon väkiluku oli elokuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 324 840. Etenkin pitkäaikaistyöttömyys kasvanut voimakkaasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme