Vakuutusvertailu: Vuokranantajille tarjolla edelleen laaja kattaus vakuutuksia
Vuokra-asuntoa suojaamassa on tavallisesti vuokralaisen oma kotivakuutus ja taloyhtiön kiinteistövakuutus. Markkinoilla on myös kattava valikoima vuokranantajan vakuutuksia täyttämään kotivakuutuksen ja kiinteistövakuutuksen aukkoja. Vakuutusten soveltuminen lyhytaikaiseen vuokraukseen voi kuitenkin vaihdella, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta vakuutusvertailusta
Millainen vakuutus vuokranantajan kannattaa ottaa?
Vuokranantajan arvioidessa vakuutusten sopivuutta valintaan vaikuttaa ensinnäkin se, onko asuntoja yksi vai useampi. Lisäksi huomioon on otettava, millaisia asuntoja vuokrataan ja kuinka kattavan turvan vuokranantaja haluaa. Painoarvoa on annettava myös vuokranantajan omalle riskinkantokyvylle ja sille, vuokrataanko kohteita pitkä- vai lyhytaikaisesti. Käytännössä erilaisten keskittämisalennusten vuoksi valintaan vaikuttaa merkittävästi myös vuokranantajan jo käyttämä vakuutusyhtiö. Vakuutusten ehdoissa voi olla suurta vaihtelua, joten nekin kannattaa käydä tarkkaan läpi.
”Vakuutus kannattaa valita oma sijoitusstrategia mielessä pitäen. Markkinoilla on nykyisin paljon vaihtoehtoja, ja perusturvan lisäksi niihin on saatavissa myös lisätuotteita vuokratulon keskeytymisen tai oikeusprosessien varalle. Vakuutuksen kustannukset ovat myös vähennyskelpoisia vuokratulojen verotuksessa”, Suomen Vuokranantajien juristi Saara Penttilä toteaa.
Vakuutusten soveltuminen lyhytaikaiseen vuokraukseen vaihtelee
Vakuutusvertailusta käy ilmi, että valtaosa vuokranantajan vakuutuksista on tehty nimenomaan pitkäaikaista vuokrausta silmällä pitäen. Jos asuntoa vuokrataan lyhytaikaisesti, voi vakuutuksen eri osatuotteiden soveltuminen vaihdella. ”Esimerkiksi vakuutusmäärät saattavat lyhytaikaisen vuokrauksen tilanteissa olla pienempiä tai esimerkiksi vuokratulon keskeytysturva voi olla tiputettu kokonaan pois,” Penttilä avaa.
Yhtiöillä on myös erilaisia tapoja tulkita sitä, mikä lasketaan lyhyt- ja mikä pitkäaikaiseksi vuokraukseksi. ”Nähdäkseni lyhytvuokrauksen tämänhetkinen epäselvä oikeustila heijastuu myös vakuutuskenttään. Tilanne toivon mukaan selkeytyy tältäkin osin, kun lyhytvuokrausta koskeva lainsäädäntö saadaan voimaan”, Penttilä summaa.
Penttilä arvioi, että nykyisillä vakuutusmalleilla sekä huolellisella vuokralaisvalinnalla vuokraustoimintaa voi kuitenkin harjoittaa turvallisesti vuokrasuhteiden kestosta riippumatta. ”Kuten muissakin sijoitusmuodoissa, myös asuntosijoittamiseen kuuluu riskejä eikä kaikkiin mahdollisiin riskeihin voi mitenkään varautua vakuutuksilla. Vuokralaisen riittävällä ohjeistamisella sekä rahallisella puskurilla pääsee niilläkin jo riskien hallinnassa hyvin pitkälle”, Penttilä muistuttaa.
Suomen Vuokranantajat ry:n vuosittain teettämän vakuutusvertailun toteutti vuonna 2025 vakuutusmeklari Pekka Määttä, Söderberg & Partners Oy:stä. Vertailun tulokset ovat jäsenten saatavilla yhdistyksen verkkosivuilla sekä pyydettäessä medialle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara PenttiläJuristi, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:+358 50 5266 171saara.penttila@vuokranantajat.fiSuomen Vuokranantajat ry on valtakunnallinen vuokranantajien edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on noin 34 000 vuokranantajaa. Järjestö edustaa Suomen yksityisiä vuokranantajia, jotka vuokraavat yhteensä noin 40 prosenttia kaikista vuokra-asunnoista. Yksityisiä vuokranantajia on Suomessa noin 360 000 ja yksittäinen vuokranantaja omistaa keskimäärin 1-3 asuntoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Vuokrien lasku kiihtyy pääkaupunkiseudulla, ja nousuvauhti hidastuu muualla Suomessa16.10.2025 09:13:04 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 kolmannelta neljännekseltä heinä-syyskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin vaivaiset 0,1 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien lasku voimistuu (-0,5 %). Muualla Suomessa vuokrat nousivat enemmän (0,6 %), joskin nousuvauhti on hidastunut selkeästi. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi ja Vaasa, sekä uutena kärkikolmikkoon nousi Seinäjoki, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet selvässä kasvussa, Tampere syrjäytetty kehitysnäkymien kärkipaikalta ensimmäistä kertaa8.10.2025 00:05:00 EEST | Tiedote
Asuntosijoittajien ostoaikeet ovat selvässä nousussa. Nyt jo reilu 28 prosenttia vastaajista kertoo aikovansa ostaa sijoitusasunnon. Samalla Rovaniemi on noussut kehitysnäkymien kärkeen, kun Tampere on pudonnut sijalle kolme, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Kyselyyn vastasi yli 2200 asuntosijoittajaa.
Hallitus esittää uutta pienriitamenettelyä - vuokrajärjestöt huolissaan häätökustannusten jakautumisesta25.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on antanut esityksensä ns. pienriitamenettelystä eduskunnan käsiteltäväksi. Kyse olisi kokonaan uuden oikeudenkäyntimenettelyn säätämisestä vuokra- ja häätöasioihin. Esityksessä on monia kannatettavia seikkoja, jotka tähtäävät mm. häätömenettelyn nopeuttamiseen. Oikeudenkäyntikulujen osalta esitys vaatii kuitenkin toimia eduskunnalta.
Jättikö vuokralainen vuokran maksamatta? Vuokranantaja: toimi näin10.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Jos vuokranmaksussa ilmenee ongelmia, vuokranantajan on syytä puuttua asiaan nopeasti. Suomen Vuokrantajien juristi Saara Penttilä kertoo eri vaihtoehdoista, joihin vuokranantaja voi turvautua tällaisessa tilanteessa.
Asunto-osakeyhtiölakiin ehdotetaan uutta Airbnb-sääntelyä15.8.2025 08:59:16 EEST | Tiedote
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa yli 90 000 suomalaisen taloyhtiön arkea sääntelevään asunto-osakeyhtiölakiin lukuisia muutoksia, selvennyksiä ja täsmennyksiä. Paketti sisältää muun muassa lyhytvuokrausta koskevia pykäliä sekä osakkaan tiedonsaantioikeutta vahvistavaa sääntelyä. Suomen Vuokranantajia työryhmässä edustanut lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah pitää kokonaisuutta kohtuullisena, vaikka hallintaanottomenettelyn sijaan Vuokranantajat ehdottivat kevyempää menettelyä Airbnb-häiriöiden kitkemiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme