Vihreiden Tiina Elo: Vanhojen metsien hakkaaminen on hallituksen poliittinen valinta
Vihreiden kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Tiina Elo kommentoi Ylen tiistaiaamuna julkaisemaa uutista Kemijärvelle suunnitelluista lähes 200-vuotiaan metsän avohakkuista. Hän korostaa, että vanhojen metsien hakkaaminen on hallituksen poliittinen valinta.

Elon mukaan Ylen tuorein uutinen on vain viimeinen esimerkki surullisesta tapahtumien ketjusta, jossa metsäyhtiöt tuhoavat suomalaista luontoa omista kestävyyssitoumuksistaan huolimatta.
– On käynyt selväksi, että metsäalan vapaaehtoiset sitoumukset eivät enää riitä. Reilu vuosi sitten Stora Enson alihankkija tuhosi hakkuiden aikana 3000 erittäin uhanalaista raakkua. Nyt Metsä Group aikoo uutisen mukaan avohakata lähes 200 vuotta vanhaa arvometsää selluksi Kemijärvellä. Todella toivon, että tämä jälkimmäinen uutinen ei pidä paikkaansa, Elo kommentoi.
– Hallitus, tällä menolla Suomen vanhat metsät tuhotaan teidän vahtivuorollanne. Jotta metsäluonnon köyhtyminen saadaan pysäytettyä ja vielä jäljellä olevat vanhat metsät säästettyä, on hyvän metsänhoidon suositukset kirjattava lakiin ja kiellettävä vanhojen metsien tuhoaminen. Kyse on poliittisesta päätöksestä, Elo toteaa.
– Luonnonsuojelun jättäminen vapaaehtoisuuden varaan on riski, jota meillä ei ole varaa ottaa. Metsien hyödyntäminen ei voi perustua metsäluonnon köyhdyttämiseen, eikä kestävää tulevaisuuden Suomea rakenneta hakkaamalla monisatavuotiasta luonnonmetsää selluksi, Elo päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina EloVihreiden kansanedustaja
Puh:045 261 7447tiina.elo@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Fatim Diarra: “Liian moni nainen joutuu edelleen kohtaamaan kontrollia ja häirintää, jopa takseissa”22.10.2025 13:31:32 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Fatim Diarra (vihr.) on huolissaan siitä, että naiset joutuvat toistuvasti kohtaamaan epäasiallista käytöstä ja jopa kontrollointia takseissa. Diarran mukaan kyse ei ole yksittäistapauksista, vaan ilmiöstä, joka kertoo laajemmasta ongelmasta naisten asemasta ja heidän oikeudestaan elää vapaasti.
Vihreiden Forsgrén: Hallitus ei voi pakottaa hyvinvointialueita jättämään ihmisiä vaille hoitoa21.10.2025 14:37:00 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Bella Forsgrénin mukaan hyvinvointialueita ei voi asettaa tilanteeseen, jossa ne joutuvat valitsemaan, laiminlyövätkö ne taloussääntöjä vai perustuslakia, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.
Krista Mikkonen: Teknologian tulee palvella ihmistä ja planeettaa, ei valvontaa ja valtaa21.10.2025 14:27:18 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käsiteltiin tänään valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa. Vihreiden ryhmäpuheen piti tulevaisuusvaliokunnan jäsen Krista Mikkonen. Mikkonen korosti puheessaan, että jokainen päätös tänään joko vie meitä lähemmäksi tai loitommaksi halutusta tulevaisuudesta.
Vihreiden Hopsu vaatii pakottavan kontrollin kriminalisointia lakialoitteella20.10.2025 09:46:15 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu jättää lakialoitteen pakottavan kontrollin kriminalisoinnista. Pakottava kontrolli on Suomessa huonommin tunnistettu lähisuhdeväkivallan muoto, jossa uhria alistetaan järjestelmällisesti.
Vihreiden Diarra: Esitys paperittomien terveydenhoidon rajoittamisesta rikkoo perusoikeuksia17.10.2025 17:45:29 EEST | Tiedote
Perustuslakivaliokunta antoi tänään lausuntonsa paperittomien terveydenhuollon rajaamista koskevasta hallituksen esityksestä. Valiokunnassa vihreiden edustajana toimiva Fatim Diarra jätti lausuntoon eriävän mielipiteen, koska pitää esitystä perustuslaissa turvattujen hyvinvointioikeuksien vastaisena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme