Helsingin Kirjamessuille saapuvan Alex Schulmanin romaani 17. kesäkuuta on ylistetty kirja perheestä, kipeistä muistoista ja totuuden löytämisestä
22.10.2025 09:00:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Polta nämä kirjeet -romaanillaan suursuosioon nousseen Alex Schumanin uutuutta on jo ehditty kehua Ruotsissa "Schulmanin parhaaksi teokseksi".

Vidar on irtisanottu opettajan työstään välikohtauksen vuoksi. Samaan aikaan hän löytää perheensä vanhan kesäasunnon puhelinnumeron. Hän soittaa numeroon huvikseen, mutta puheluun vastaakin hänen kauan sitten kuollut isänsä.
Vidar on soittanut kesäkuun 17. päivään vuonna 1986. Hän soittaa lapsuutensa hetkeen puhelun yhä uudestaan ja uudestaan. Hänen on selvitettävä, mitä tuona kesäisenä päivänä tapahtui.
Totuudenkaipuu saa Vidarin ylittämään rajan toisensa jälkeen. Ja kun silmukka Vidarin ympärillä kiristyy, syöksyy tarina taiturimaisesti kohti kipeimpiä perhesalaisuuksia.
Alex Schulman on ruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Hän on julkaissut viisi perhesuhteita käsittelevää teosta, joista Unohda minut, Polta nämä kirjeet ja Eloonjääneet ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä myös Suomessa. Schulman vetää kirjailija Sigge Eklundin kanssa suosittua podcastia.
17. kesäkuuta on juuri ilmestynyt. Sen on suomentanut Jaana Nikula. Äänikirjan lukee Kuisma Eskola.
Alex Schulman esiintyy Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 25.10.2025:
Klo 12.00–12.30 Fiskehamnen
Klo 16.00–16.30 Senaatintori-lava
Klo 16.30–17.00 Otavan osasto
Klo 17.00 Signeeraus Otavan osastolla
Tiedustelut ja pdf-vedokset medialle: jenni.heiti@otava.fi
Painetut ja digitaaliset arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Musiikki & populaarikulttuuri
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Riemukas esikoisromaani naisesta, joka uskaltaa ottaa riskin – syteen tai saveen2.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Emma Alftan kirjoittaa elämänmakuisesti ja huumorilla aiheesta, jonka tuntee hyvin: yrittäjyydestä, keramiikasta ja uskalluksesta tehdä rohkeita valintoja.
Koululaisten suosikkivitsikirja on taas täällä! Vitsipitsa-uutuuden täytteenä ovat sisarukset Tixtuu ja Aivi31.3.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Jo seitsemäs Vitsipitsa tursuilee sivukaupalla tuoreita vitsejä. Mukaan mahtuu myös nokkelia sarjakuvia ja hulvattomia minitarinoita. Juhana Salakarin ja Jii Roikosen huippuhauskan vitsikirjasarjan aiempia osia on myyty lähes 750 000 kappaletta.
Hannu Väisäsen Ohukaisia on riemukasta ja oivaltavaa lyhytproosaherkkua, josta ei saa tarpeekseen30.3.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Hannu Väisäsen taiturimainen lyhytproosa lentää, kääntyy ja riemastuttaa kuin täydellinen ohukainen.
Mika Aaltola ja Henri Vanhanen uutuuskirjassaan: Miten puolustaa Suomea, kun vakaus väistyy ja säännöt murtuvat?24.3.2026 13:11:20 EET | Tiedote
Muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa Suomen on turvattava asemansa, taloutensa ja koskemattomuutensa entistä taitavammin eteenpäin katsovalla politiikalla. Näin kiteyttävät Mika Aaltola ja Henri Vanhanen uutuuskirjassaan Etulinjassa – Suomen turvallisuus epäjärjestyksen maailmassa.
Anu Patrakan Sydänvaras-jännäri kuvaa, mihin kaikkeen luottamuksen särkyminen voi johtaa23.3.2026 14:19:52 EET | Tiedote
Nelson Monteiro -sarjan neljäs osa Sydänvaras kuljettaa lukijan Porton kapeilta kujilta Atlantin rannalle kesän ensimmäisten helteiden koetellessa tutkintaan uppoutuvia poliiseja. Kylmäävintä on ymmärtää, ettei keneenkään voi luottaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

