Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Wickström: ”Länsi-Uusimaa tarvitsee lisää panostuksia, kun Uudenmaan prikaatin toiminta kehittyy”

21.10.2025 18:32:52 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote

Jaa

Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) vieraili tänään Uudenmaan prikaatissa Dragsvikissä. Vierailun aikana hän tapasi prikaatin komentajan Mikko Laakkosen sekä Raaseporin kaupunginjohtajan Petra Themanin. Keskusteluissa käsiteltiin prikaatin ajankohtaista toimintaa ja tulevaisuuden näkymiä sekä sitä, miten lisääntynyt sotilaallinen toiminta vaikuttaa alueeseen.

Wickström korostaa Länsi-Uudenmaan keskeistä roolia Suomen kansallisessa valmiudessa, erityisesti nyt, kun Uudenmaan prikaati toimii tukikohtana sadoille yhdysvaltalaisille sotilaille. Hänen mukaansa tarvitaan nyt aktiivista poliittista työtä sen eteen, että alueen laajaa puolustustoimintaa – mukaan lukien puolustusteollisuuden toimijat, kuten Sisu ja Forcit – nostetaan paremmin esiin.

– Länsi-Uusimaa on koko maan puolustuksen ja valmiuden kannalta erittäin tärkeä alue. Sen pitäisi näkyä myös infrastruktuuri-investoinneissa, esimerkiksi valtatie 25:n ja kantatie 51:n parantamisena. On myönteistä, että hallitus on päättänyt panostaa lähes 20 miljoonaa euroa Mjölbolstan alueen kehittämiseen valtatie 25:n varrella. Myös valaistusta Karjaan ja Tammisaaren välillä parannetaan, ja useita vaarallisia risteyksiä kantatie 51:llä tullaan uudistamaan, Wickström sanoo.

Hän painottaa lisäksi, että Dragsvikin kasvava sotilaallinen toiminta tulisi johtaa laajempiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin – esimerkiksi Raaseporin sairaalan päivystysaikojen riittävyydestä. Tällä hetkellä päivystys on avoinna kello 8–20, kun taas laboratorio ja röntgen sulkeutuvat jo kello 15.30.

– Tämä vaikeuttaa sekä puolustusvoimien että poliisin työtä. Toivon, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue pyytää puolustusvoimilta ja poliisilta lausuntoja päivystystoiminnasta Raaseporissa. Poliisin yksiköitä on alueella vähän, ja palvelujen hakeminen Lohjalle kuormittaa jo valmiiksi niukkoja resursseja. Sama koskee puolustusvoimia, Wickström toteaa.

Lopuksi hän kehottaa hyvinvointialuetta tarkastelemaan päivystysaikoja mahdollisimman pian.

Yhteyshenkilöt

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Wickström: Äldre behöver en digigaranti – ingen ska lämnas ensam i digitaliseringen18.9.2026 17:17:41 EEST | Pressmeddelande

Riksdagsledamot Henrik Wickström (SFP) ordnade på riksdagen ett välbesökt seminarium om äldreomsorgens framtid i Finland. Fokus låg på vilka åtgärder Finland behöver vidta för att trygga en god och trygg vardag för äldre. Bland talarna fanns äldreombudsmannen Päivi Topo, direktören för äldreomsorgen Tuula Suominen och vd:n för Folkhälsan Välfärd, Anna Litonius. Hilkka Olkinuora och Gustav Båsk medverkade i en paneldiskussion.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye