ELY-keskus selvitti tienpidon olosuhteita Lahdessa viikonloppuna tapahtuneissa ketjukolareissa
Lauantaina 18.10.2025 Lahdessa tapahtui vakava ketjukolari, jossa oli osallisina kymmeniä ajoneuvoja. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan onnettomuuden syinä olivat poikkeukselliset sääolosuhteet yhdistettynä kesänopeuksiin ja kesärenkaisiin.
Valtatiellä 4 ja sen eritasoliittymän rampilla valtatie 12:lle sattui viime lauantaina ketjukolari, joissa oli yhteensä mukana arviolta 40–50 ajoneuvoa. Noin kymmenen henkilöä loukkaantui lievästi. Pelastus- ja poliisiviranomaiset sulkivat molemmat valtatiet useiksi tunneiksi.
Alueen tienpidosta vastaa viranomaisena Uudenmaan ELY-keskus. Maanteiden hoidon hankinnasta ELY-keskusten eteläisellä hankinta-alueella vastaa Kaakkois-Suomen ELY-keskus, jonka sopimuskumppanina Lahden maanteiden hoitourakkaa toteuttaa Terranor Oy.
Talvihoidon laatua ohjaa Väylävirasto, joka määrittelee maanteiden hoitoluokat. Valtatie 4 kuuluu korkeimpaan hoitoluokkaan Ise, ja valtatie 12 sekä kyseinen ramppi luokkaan Is.
"Nämä hoitoluokat edellyttävät ennakoivaa liukkaudentorjuntaa, erityisesti vilkkaimmilla väylillä", kertoo ELY-keskuksen kunnossapitoyksikön päällikkö Tuomas Vasama.
Ennustamattomat olosuhteet aiheuttivat väärän riskiarvion
Ilmatieteenlaitos varoitti lauantaiaamuna huonosta ajokelistä. Urakoitsija seurasi kuuraliukkauden kehittymistä yön aikana kelipalvelun ja tienpäällä tehtyjen havaintojen avulla. Ennakkotorjuntaa ei käynnistetty, koska tiepinnat vaikuttivat pysyvän kuivina ja lämpötila oli nousemassa nollan yläpuolelle. Riskiä liukkauden syntymiseen ei arvioitu todennäköiseksi.
Aamulla Lahden seudulla muodostui kuitenkin paikoin voimakas sumu, joka heikensi näkyvyyden kymmeniin metreihin. Sumun kosteus tiivistyi tien pintaan, joka oli vielä pakkasella.
"Tapahtuma-aikaan vallitsi syksyn kylmin yö, ja käytössä olivat vielä kesänopeusrajoitukset sekä monilla ajoneuvoilla edelleen kesärenkaat. Urakoitsijan mukaan sumun ennustaminen oli lähes mahdotonta", Vasama toteaa.
Poikkeama urakoitsijan kelin ennakoinnissa
Urakoitsijan käyttämän kelipalvelun mukaan sumun aiheuttamaa liukkautta oli vaikea havaita, koska ilmiö oli hyvin paikallinen.
"Vaikka kaikkien sääilmiöiden, kuten paikallisten sumujen ennakointi ei ole mahdollista, kuuraliukkauden mahdollisuus oli olemassa. Kesänopeusrajoitukset yhdistettynä kesärenkaisiin lisäsivät riskiä. Näiden lieventävien seikkojen huomioimisesta huolimatta kyseessä on poikkeama urakoitsijan toiminnassa suhteessa sopimuksen vaatimuksiin", Vasama summaa. Hän kuitenkin muistuttaa myös tiellä liikkuvia varovaisuudesta huonolla kelillä.
“Lauantain kaltaisten keli-ilmiöiden kehittymistä ja ennakointia parannetaan jatkuvasti, ja tähän käytetään monipuolista diagnostiikkaa. Aina talvikeleillä ei kuitenkaan voi taata pitävää keliä. Siksi tienkäyttäjän ajotavalla on viime kädessä iso merkitys. Aja siis aina vallitsevan kelin ja tien kunnon mukaan”, hän lisää lopuksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaakkois-Suomen ELY-keskus, kunnossapitoyksikön päällikkö Tuomas Vasama puh 0295 021 361, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Uudenmaan ELY-keskus, liikennevastuualueen johtaja Päivi Nuutinen puh 0295 021 228, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Sysselsättningsöversikt för Nyland: Närmare hälften av de arbetslösa är långtidsarbetslösa21.10.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Nylands sysselsättningsöversikt för september har publicerats. Enligt den fanns det 12,9 % mer arbetslösa arbetssökande i Nyland än året innan. Årsförändringen för hela landet var 10,4 %.
Uudenmaan työllisyyskatsaus: Työttömistä lähes puolet pitkäaikaistyöttömiä21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Uudenmaan syyskuuta koskeva työllisyyskatsaus on julkaistu. Sen mukaan Uudellamaalla oli työttömiä työnhakijoita 12,9 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maan vuosimuutos oli 10,4 %.
Understöd för miljöbranschen kan sökas hos NTM-centralen i Nyland17.10.2025 09:36:00 EEST | Pressmeddelande
Nästa års prövningsbaserade statsunderstöd inom miljöministeriets och jord- och skogsbruksministeriets förvaltningsområden, kan nu sökas från NTM-centralen i Nyland. NTM-centralen beviljar understöd inom ramen för de anslag som anvisats av ministerierna.
Ympäristöalan avustuksia haettavissa Uudenmaan ELY-keskuksesta17.10.2025 09:36:00 EEST | Tiedote
Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalojen ensi vuoden harkinnanvaraisia valtionavustuksia voi nyt hakea Uudenmaan ELY-keskuksesta. ELY-keskus myöntää avustuksia ministeriöiden sille osoittamien määrärahojen puitteissa.
Jättebergs tunnel (Hiidenkallion tunneli) på Ring II i Esbo är stängd för trafik under natten mellan den 15. och 16. oktober 202513.10.2025 15:22:00 EEST | Pressmeddelande
Jättebergs tunneln på Ring II kommer att vara stängd under natten mellan onsdag och torsdag den 15–16 oktober från kl. 22.00 till 05.00.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme