Etlassa uusia tutkimushankkeita: luvassa mm. geotalouden pelikirja Suomelle sekä uutta tietoa sopeutustoimien vaikutuksista ja sukupuolten palkkaeroista
27.10.2025 09:15:00 EET | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | Tiedote
Maailman siirtyessä nykyisenkaltaisesta globalisaatiosta uuteen geotalouden aikaan ryhtyy myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitos hahmottelemaan Suomelle uutta pelikirjaa. Tänä syksynä käynnistynyt Business Finlandin rahoittama tutkimushanke tarkastelee muuttunutta kansainvälistä tilannetta ja pyrkii luomaan teollisuus- ja innovaatiopolitiikkaamme uusia strategioita. Kuluvan syksyn aikana Etlassa on alkanut lukuisia muitakin kiinnostavia tutkimushankkeita, joissa selvitetään muun muassa yritysten tuottavuuskehitystä, suomalaisten innovaattoreiden urapolkuja sekä julkisten menoleikkausten ja veronkiristysten vaikutuksia bkt:hen.

Monien arvioiden mukaan maailma on parhaillaan siirtymässä “suuren maltillisuuden globalisaatiosta” nykyiseen, ylikansallisen voimapolitiikan määrittelemään geotalouden aikaan. Muutos on suuri niin yrityksille kuin kansantalouksille.
Muutoksen alla Suomi tarvitsee uusia strategioita teollisuus- ja innovaatiopolitiikassaan eli sanalla sanoen: uuden pelikirjan. Uuden geotalouden viitekehyksen lisäksi tutkimushankkeessa tarkastellaan samalla vihreän siirtymän vaikutuksia, sillä siirtyminen pois fossiilisista polttoaineista luo uusia geotaloudellisia riippuvuuksia.
Tutkimushanketta ”Suomen geotaloudellinen pelikirja: Strategioita kansalliseen arvonluontiin” (Finland’s Geoeconomic Playbook: Strategies for Value Generation and Capture, FinGeo) vetää Etlassa tutkimusneuvonantaja Petri Rouvinen. Lisäksi hankkeeseen osallistuvat Etlasta tutkimusjohtajat Jyrki Ali-Yrkkö ja Tero Kuusi sekä vanhempi tutkija Maria Wang.
Monivuotista tutkimushanketta rahoittaa Business Finland ja ensimmäisiä tutkimustuloksia on luvassa jo kuluvan vuoden marraskuussa. Etla toteuttaa hankkeen yhteistyössä LUT-yliopiston ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Tutkimushanke kestää vuoteen 2027 asti.
Etla on tutkinut muuttunutta globaalista tilannetta myös aiemmin tänä vuonna päättyneessä valtioneuvoston rahoittamassa tutkimushankkeessa “Geopolitiikka muuttaa toimintaympäristöä - Mitä tekee Suomi?”.
Uusissa hankkeissa tutkitaan mm. Suomen tuottavuuskehitystä ja finanssipolitiikkaa sekä innovaattoreiden urapolkuja
Etlassa on alkanut syksyn 2025 aikana myös kaksi muuta Business Finlandin rahoittamaa tutkimushanketta sekä useita valtioneuvoston päätöksentekoa tukevan tutkimustoiminnan (VN Tutkiva) rahoittamia hankkeita. Tutustu hankkeisiin alla:
“Yritysten elinkaaret ja organisaation työnkulut (FLOW)” -tutkimushankkeessa tarkastellaan Suomen hidastunutta tuottavuuskasvua. Tutkijat selvittävät miten yritysten markkinoille tulo ja poistuminen, työvoiman liikkuvuus ja aineeton pääoma vaikuttavat tuottavuuteen. Hanketta rahoittaa Business Finland ja se jatkuu vuoteen 2027 asti. Hanketta vetää Etlassa vanhempi tutkija Otto Kässi.
“Politiikasta yrityksiin ja innovaattoreihin: polku innovaatiovetoiseen talouteen” -tutkimushankkeessa tuotetaan politiikkasuosituksia parantamaan mm. julkisen t&k-tuen kohdentumista ja edistämään innovaatioihin perustuvaa talouskasvua Suomessa. Lisäksi tutkijat analysoivat menestyvien innovaattorihenkilöiden ominaisuuksia ja urapolkuja. Etla toteuttaa hankkeen yhteistyössä Työn ja talouden tutkimus Laboren kanssa. Hanketta rahoittaa Business Finland ja se jatkuu vuoteen 2027 asti. Etlassa hankkeesta vastaa tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij.
“Finanssipolitiikan kertoimet ja sopeutustoimien vaikutukset Suomessa” -hankkeen päätavoitteena on tutkia julkisten menoleikkausten ja veronkiristysten vaikutuksia Suomen bkt:hen meno- ja verolajeittain. Vuoden kestävää hanketta rahoittaa valtioneuvoston päätöksentekoa tukeva tutkimustoiminta (VN Tutkiva), ja hankkeesta vastaa Etlassa ennustepäällikkö Päivi Puonti.
“Sukupuolten välisen palkkaeron muutokset” -tutkimushankkeen tavoitteena on tuottaa uutta tutkimustietoa taloussuhdanteiden, työmarkkinoiden rakennemuutosten, lainsäädännön, työmarkkinatoimenpiteiden ja samapalkkaisuusohjelmien vaikutuksista naisten ja miesten palkkaerojen muutoksiin. Kaksivuotista hanketta rahoittaa valtioneuvoston päätöksentekoa tukeva tutkimustoiminta (VN Tutkiva) ja se toteutetaan yhteistyössä Työn ja talouden tutkimus Laboren kanssa. Etlassa hankkeesta vastaa tutkimusjohtaja Antti Kauhanen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri RouvinenTutkimusneuvonantaja, ETLA
Puh:050 367 3474petri.rouvinen@etla.fiOtto KässiVanhempi tutkija, ETLA
Puh:050 532 3518otto.kassi@etla.fiTerhi MaczulskijTutkimuspäällikkö, ETLA
Puh:050-323 0180terhi.maczulskij@etla.fiPäivi PuontiEnnustepäällikkö, ETLA
Puh:050 534 3536paivi.puonti@etla.fiAntti KauhanenTutkimusjohtaja, ETLA
Puh:050-569 7627antti.kauhanen@etla.fiKuvat

Linkit
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Etla selvitti: Kauhukuva ei käynyt toteen, tekoäly ei ole syrjäyttänyt nuoria Suomen työmarkkinoilla27.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Suomessa ei havaita merkkejä siitä, että tekoäly olisi syrjäyttänyt nuoria työmarkkinoilla, paljastaa tänään julkaistu Etla-tutkimus. Korkean tekoälyaltistuksen ammateissa työskentelevien nuorten työllisyys kehittyy lähes identtisesti matalan altistuksen ammattien kanssa. Toisin kuin Yhdysvalloissa, korkea tekoälyaltistus ei johda työllisyyden laskuun, koska pohjoismainen työmarkkinamalli ja vahva irtisanomissuoja suojaavat teknologiasokkeja vastaan. Suomessa jo liki 40 prosenttia työllisistä käyttää generatiivista tekoälyä työssään.
Verotuksen kiristäminen vaatii tarkkaa priorisointia – korkeimmat ansiotulojen marginaaliverot ja pääomatulovero yhteiskunnalle kalleimpia19.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen julkisen talouden tasapainottaminen veronkorotuksilla vaatii eri veromuotojen tarkkaa priorisointia, sillä verot aiheuttavat erisuuruisia hyvinvointitappioita yhteiskunnalle. Veroja kiristettäessä tulisikin välttää veromuotoja, joiden veropohjat ovat erittäin herkkiä käyttäytymiselle. Tuoreen Etla-tutkimuksen mukaan yhden euron keräämisen kustannukset nousevat verotuksen aiheuttamien käyttäytymisvaikutusten vuoksi yli yhden euron. Erityisen suureksi haitat tunnistetaan ansiotuloverotuksen ylimpien marginaaliverojen kohdalla. Ylimpien marginaaliverojen laskeminen on usein ollut itsensä rahoittava, mikä tarkoittaa, että niiden alentamisen seurauksena verotuotot kasvavat.
Etla-arvio: Kohinaa raakaöljymarkkinoilla14.1.2026 08:58:45 EET | Tiedote
Raakaöljymarkkinoita on vuoden alussa ravistellut Yhdysvaltojen isku Venezuelaan sekä merkittävä sisäinen levottomuus Iranissa. Venezuela tuskin heiluttaa raakaöljyn hintaa, mutta Iran voi vaikuttaa enemmänkin, ilmenee tuoreesta Etla-arviosta. Jos nykyisin pakotteiden alainen öljyn vienti Iranista vähenisi, voi maailmanmarkkinahinta jonkin verran nousta lyhyellä aikavälillä. Epävarmuus on jo nostanut öljyn hintaa. Jos maassa tapahtuisi vallanvaihto ja pakotteet poistettaisiin, voisivat tuotanto ja vienti kasvaa, mikä ajan myötä alentaisi raakaöljyn hintaa. Etla-arvion on laatinut vanhempi tutkija Ville Kaitila.
Etla: Kun vienti vetää, lisää se merkittävästi innovaatioiden ja patenttien määrää suomalaisyrityksissä13.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Viennin kysynnän kasvu lisää merkittävästi suomalaisten teollisuusyritysten patentointi- ja innovointitoimintaa, selviää tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Kasvun positiiviset vaikutukset kasautuvat erityisesti yrityksille, joilla on vahva tuottavuus ja taloudellinen asema. Sen sijaan taloudellisesti heikommassa asemassa olevat yritykset kohtaavat rahoitusrajoitteita, jotka estävät viennin kasvumahdollisuuksien hyödyntämistä. Vientiympäristön heikkeneminen vähentää yritysten yleistä aktiivisuutta patentointiin ja innovointiin.
Ensi vuosi on Etlan juhlavuosi – tutkimuslaitos täyttää 80 vuotta ja katsoo Suomen tulevaisuuteen vuonna 205130.12.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos täyttää ensi vuonna 80 vuotta. Juhlavuosi tuo tullessaan useita tapahtumia, kiinnostavia uusia tutkimusjulkaisuja sekä myös nostoja vuosien varrelta, Etlan tärkeimmistä taloustutkimuksista ja tutkijoista. Päätapahtuma on syyskuussa 2026 Finlandia-talossa järjestettävä juhlaseminaari, jonka yhteydessä Etla julkaisee merkkiteoksen ”Suomi 2051”. Kirjassa eturivin taloustutkijat tarkastelevat talouden tilaa ja esittävät tutkimukseen pohjautuvat arviot siitä, miten Suomen talous saadaan kestävälle pohjalle vuoteen 2051 mennessä - ja millaisia yhteiskunnallisia valintoja se meiltä vaatii.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme