Vaasan kaupunki - Vasa stad

Vaasa luottaa tulevaan ja kasvuun – veronkorotuksia ei esitetä

Jaa

Vaasan kaupungin talousarvioesitys vuodelle 2026 pitää Vaasan vahvana ja kasvavana kaupunkina suhdanteista ja globaalista epävarmuudesta huolimatta. Veroprosentteja ei esitetä nostettavan ensi vuodelle.

Tunnusluvut 2026.
Tunnusluvut 2026.

Sekä valtakunnallinen että kansainvälinen talouden epävarmuus jatkuu ja heijastuu myös kuntatalouteen. Työttömyystilanne aiheuttaa kunnissa kustannusten nousua sekä verotulojen vähenemistä. Kuntaliiton talousbarometrin mukaan kuntatalouden kulut nousevat ensi vuonna 170 miljoonaa euroa ja neljännes kunnista kokee veroprosentin korotuspaineita.

- Epävarmuudesta huolimatta Vaasassa on vetovoimaa, sillä viime vuosien väestönkasvu on ollut ennätystasolla. Tästä valtaosa on maahanmuuttoa. Olemme kansalainvälinen kaupunki, mikä näkyy yhä enemmän kaikessa, mitä teemme. Tavoitteenamme onkin saada kansainvälisiä yrityksiä ja osaajia kotiutumaan Vaasaan. Tähän tarvitaan toki työpaikkoja ja asuntoja, joihin haluammekin panostaa yritysyhteistyöllä, kaavoituksella ja rakennushankkeilla, sanoo kaupunginjohtaja Tomas Häyry.

Työttömyysaste on nousussa, vaikka tilanne on Pohjanmaan työllisyysalueella silti parempi kuin monella muulla alueella.

- Heikko suhdanne rasittaa kuntien taloutta entistä enemmän TE-uudistuksen jälkeen. Pitkään jatkuvat työttömyysjaksot nostavat kuntien osuutta työttömyysetuuksien rahoituksesta. Kaupungin taloutta kuormittaa kuitenkin vielä enemmän sote-uudistus, ja siihen liittyvät sote-erät ja tyhjenevät sote-kiinteistöt. Olemme vahvasti sitä mieltä, että selvityshenkilöiden esitys valtionosuusuudistukseksi tulisi toteuttaa, talous- ja strategiajohtaja Cecilia Raunio kertoo.

Vuoden 2026 luvut lyhyesti

Tilikauden 2026 tuloksesta tavoitellaan positiivista ilman veronkorotuksia, eli tuloveroprosentti säilyisi 8,4:ssa. Paineita talouteen tuovat sote-erät, kunta-alan palkkaratkaisut, hinnankorotukset, toimitilojen tyhjentyminen, investointipaineet, työllisyyden kehitys sekä uudet lakisääteiset tehtävät ilman riittävää rahoitusta.

- Yksi heikko lenkki kaupungin taloudessa on tulorahoituksen riittämättömyys suhteessa investointeihin ja suuri konsernivelka. Korkokuluihin tulee varautua riittävällä puskurilla, ja ei-välttämättömät uudet investoinnit on syytä toteuttaa suurten satama- ja yhdystieinvestointien jälkeen. Valtuuston toive tekojääradan loppuun rakentamisesta on kuitenkin huomioitu talousarvioesityksessä, Raunio sanoo.

Valtionosuuksia odotetaan ensi vuonna noin 62 miljoonaa euroa (2025: 56 miljoonaa euroa) ja verotuloja noin 190 miljoonaa euroa (2025: 181 miljoonaa euroa). Näihin vaikuttavat muun muassa väestökehitys, indeksikorotus, sote-erät ja palkkatulojen kehitys.

- Positiiviseen tulokseen pyritään ilman veronkorotuksia, mikä on mahdollista talouden tasapainottamisohjelman ja markkinakorkojen laskun ansiosta. Verotulojen ennustetaan kasvavan reippaasti, sekä kansallisesti että alueellisesti, verrattuna kuluvaan vuoteen. Tämä johtuu osittain arvioiduista suhdanteiden paranemisista. On kuitenkin syytä varautua siihen, että verotulojen kehitys voi jäädä ennusteita heikommaksi, Raunio jatkaa.

Kaupungin toimintamenoiksi arvioidaan vuonna 2026 noin 358 miljoonaa euroa ja toimintakatteeksi 221 miljoonaa euroa. Verrattuna vuoteen 2025 nousua on 4,2 ja 7,5 prosenttia. Toimintakate kasvaa nopeammin kuin toimintamenot toimitilojen tyhjentymisen ja siitä aiheutuvien tulonmenetysten vuoksi.

Toimintatuottoja odotetaan noin 135 miljoonaa euroa, mikä on 1,7 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2025.

Toimialojen talousnäkymät

Perusopetuksessa kustannuksia lisäävät lakimuutokset oppimisen tuesta ja vuosiviikkotuntien lisäykset. Oppimisen tuen uudistuksella on myös vaikutuksia lukiokoulutuksen järjestämiseen sekä koulutustenjärjestäjien saamaan yksikköhintaan. Varhaiskasvatuksessa puolestaan palkkakustannuksia nostaa tasopalkkajärjestelmään siirtyminen, haastetta asettaa myös eläköitymiset sekä vuonna 2030 voimaan astuvat kiristyneet pätevyysvaatimukset.

Vaasan museot valmistautuvat kokoelmien muuttoon uuteen kokoelmakeskukseen. Hanke on suunniteltu vuosille 2026–2028.

Kaupunkiympäristön toimialan tulot ovat yhteensä 92,5 miljoonaa euroa, josta suurimmat koostuvat rakennusten vuokrista (41,5 milj. e) maanvuokrista (13,5 milj. e), vesi- ja jätevesimaksuista (17,3 milj. e) sekä kiinteän omaisuuden myyntivoitoista (1,5 milj. e). Kiinteistöjen ja toimitilojen osalta haastetta luovat vapautuneet sote-kiinteistöt vähentyvinä vuokratuloina sekä mahdollisten purkujen aiheuttamat kulut.

- Myös työttömyyden kasvuun varaudutaan, työttömyyden kasvu näkyy viiveellä työttömyysetuuksien maksuissa. Yhteensä Vaasan osuus työllisyyspalvelujen kustannuksista ja työttömyysetuusmaksuista maksaa kaupungille noin 16 miljoonaa euroa, sanoo Raunio.

Osallistavaan budjetointiin on varattu ensi vuodeksi 30 000 euroa, josta 15 000 euroa tulee kaupunginhallituksen määrärahoista ja 15 000 euroa Green Leaf vuoden palkintorahoista.

Investointien jackpot-vuosi – suuri määrä oppimisympäristöjä valmistuu

Useat aiemmin käsitellyt hankkeet saavat ensi vuonna päätöksensä tai pääsevät alkuun. Esimerkiksi tekojääradan kylmätekniikkaa toteutetaan ja Konepajan alueen kehittäminen jatkuu suunnittelulla. Yhteensä Vaasa investoi ensi vuonna noin 64 miljoonalla eurolla.

- Useat rakennushankkeet tulevat päätökseen ensi vuonna, kun muun muassa Kasarmialueen ja Palosaaren päiväkodit, Merikaarron tilaelementti sekä Isolahden koulun laajennus valmistuvat. Nämä parantavat työskentely- ja oppimisympäristöjä, Raunio kertoo iloisesti.

Suurimmat investoinnit vuonna 2026:

  • Satama-alue (Ro-ro-ramppi), 5,6 miljoonaa euroa (2027: 10,5 milj. e).
  • Rakennusten peruskorjaus, 7,5 miljoonaa euroa.
  • Palosaaren päiväkoti 3,5 miljoonaa euroa, Kasarmialueen päiväkotirakennukset 2,7 miljoonaa euroa, Isolahden koulun laajennus 5,53 miljoonaa euroa.
  • Vesijohdot ja viemärit 3,97 miljoonaa euroa, vedenpuhdistus 6,4 miljoonaa euroa ja jätevedenpuhdistus 1,17 miljoonaa euroa.
  • Kadut (mm. Postikadun, Radiotien, Lentäjänkadun ja Teräksenkujan saneeraus, Pelikatu ja Kutterikatu valmistuvat, Lehtikuusentien alikulku uusitaan), yhteensä 6,25 miljoonaa euroa.
  • Kestävä liikkuminen (nykyisen verkon korjaus, pyöräpysäköinti, Vaskiluodon kävely- ja pyöräilysillan uusiminen), 2 miljoonaa euroa.
  • Tekojääradan kylmätekniikka, 1,8 miljoonaa euroa vuosille 2026–2027.
  • Valtatie 8 parantaminen, 500 000 euroa (2027–2029: n. 6 milj. e / vuosi).
  • Asiointipalveluita kehitetään ja keskitetään, 450 000 euroa (2027: n. 250 000 e).
  • Konepajan alueen suunnittelu, 200 000 euroa (2027–2029: katurakentaminen 10 milj. e).

Myös konserniyhtiöissä investoidaan tulevaan.

- Konserniyhtiöt ovat keskeinen osa Vaasan kestävää kasvua ja luottamuksen rakentamista. Niiden kautta toteutetaan merkittäviä investointeja, kuten Vaasan Sähkön sähkö- ja kaukolämpöverkkohankkeet, Stormossenin biojätereaktorihankkeet ja Pikipruukin uusrakennushanke Ravilaaksoon. Samalla varaudumme toimintaympäristön muutoksiin, kuten inhouse-yhtiöiden asemaan vaikuttavaan lainsäädäntöuudistukseen, sanoo Raunio.

Vaasa haluaa kasvaa kestävästi

Vaasa on saamassa loppuvuodesta uuden strategian seuraavalle neljälle vuodelle. Strategiakeskusteluissa on edelleen korostettu tavoitetta kestävään kasvuun ja talouden vahvistamiseen.

- Luottamus tulevaan, niin talouteen kuin muutenkin, on avainasemassa, kun luomme kestävää kasvua, vetovoimaa ja elinvoimaa. Haluamme olla myös suunnannäyttäjä muille siinä, mitä kaikkea muutakin Vaasa voi olla kuin vain kaupunki muiden joukossa, tiivistää Häyry seuraavien vuosien näkymiä.

Tunnusluvut 2026

  • asukasmäärä yli 71 000
  • tilikauden tulosennuste 192 000 € 
  • toimintamenot 358,1 M € 
  • toimintakate 220,8 M €
  • verotulot yhteensä 190 M € 
  • tuloveroprosentin tuotto 16 M € 
  • valtionosuudet 61,7 M €
  • investointien tulorahoitus 58,2 % 
  • lainakanta 5 509 € /asukas 
  • kertynyt ylijäämä 354 € /asukas

Esitetyt veroprosentit (%)

  • tuloveroprosentti 8,4
  • yleinen kiinteistövero 1,25
  • maapohjan kiinteistövero 1,30
  • vakituinen asuinrakennus 0,50 
  • muu asuinrakennus 1,10
  • voimalaitos 3,10 
  • rakentamaton rakennuspaikka 4,00


Talousarvio käsitellään kaupunginhallituksessa 27.10. ja kaupunginvaltuustossa 10.11.
Talousarvioesitys julkaistaan kaupunginhallituksen kokouksen esityslistan liitteissä 23.10. päivän loppuun mennessä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye