Juuan vuokra-asuntoihin valokuituyhteyksiä
23.10.2025 07:15:00 EEST | Valokuitunen Oy | Tiedote
Valokuitunen on rakentamassa Juukaan lisää valokuituverkkoa, kun se teki sopimuksen Kiinteistö Oy Juuan Vuokratalojen omistamien kiinteistöjen kuiduttamisesta. Panostukset toimiviin ja luotettaviin tietoliikenneyhteyksiin lisäävät vuokra-asuntojen houkuttelevuutta. Parhaillaan Valokuitusella on kunnassa myös kaksi muuta valokuituhanketta käynnissä.

Valokuitunen Oy ja Kiinteistö Oy Juuan Vuokratalot ovat tehneet lokakuun alussa sopimuksen yhtiön vuokra-asuntojen valokuiduttamisesta. Sopimus kattaa yhteensä 147 huoneistoa yhdeksässä rivitalossa ja yhdessä kerrostalossa.
Tavoitteena on, että asukkaat saisivat valokuidun käyttöön viimeistään ensi vuoden syksyllä. Parhaillaan suunnitellaan rakentamisen käytännön järjestelyitä ja aikatauluja. Rakennustyöt saattavat käynnistyä ainakin osittain jo tämän vuoden aikana.
- Saimme syksyn aikana neuvottelut maaliin Valokuitusen kanssa ja tilasimme valokuidun valtaosaan kiinteistöistämme. Samalla saamme asuntoihin kaapelitelevision ja pääsemme aiemmista antenniverkon näkyvyysongelmista pois. Valokuituverkon rakentaminen kiinteistöihimme mahdollistaa valokuidun saatavuuden myös muille alueen asukkaille, mikä hyödyttää koko kuntaa, toteaa KOy Juuan Vuokratalojen toimitusjohtaja Jarmo Tikka.
Valokuitu tuodaan kaikkien talojen teknisiin tiloihin, joista se jaetaan sisäverkkoa pitkin huoneistoihin asti. Asukkaille tulee käyttöön 10 megan perusnopeus sekä kaapeli-tv. Halutessaan nettiyhteyttä voi korottaa huoneistokohtaisesti jopa 1 000 megaan saakka.
- Tietoliikenneyhteyksiltä vaaditaan nykyisessä digiarjessa enemmän, koska tietoliikenneverkoissa liikkuvan datan määrä kasvaa merkittävästi. Esimerkiksi terveyspalvelut siirtyvät yhä enemmän verkkoon, jolloin joka kodissa tarvitaan luotettavaa ja varmaa yhteyttä. Valokuituyhteys on mobiiliyhteyksiä paremmin suojattu ja tarjoaa turvallisemman tavan käyttää digitaalisia palveluita, kuntamyynnistä vastaava Jukka Harju Valokuituselta kertoo.
Parhaillaan Valokuitusen verkkoa rakennetaan Juuan Poikolankankaassa sekä Syrjälässä. Rakenteilla olevien verkkojen piirissä on 150 huoneistoa.
Pohjois-Karjalassa Valokuitusen verkkoa on rakennettu aiemmin Heinävedelle, Joensuuhun, Kiteelle, Kontiolahteen, Liperiin, Outokumpuun ja Polvijärvelle. Kaiken kaikkiaan Valokuitusen verkko kattaa maakunnassa noin 18 000 kotitaloutta. Kaikkia verkkoalueita laajennetaan kysynnän mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka HarjuKuntamyynnin päällikköValokuitunen Oy
Puh:040 610 8588jukka.harju@valokuitunen.fiJarmo TikkaToimitusjohtajaKiinteistö Oy Juuan Vuokratalot
Puh:010 830 4135jarmo.tikka@kontuoy.fiKirsi JännesViestintäpäällikköValokuitunen Oy
Puh:050 564 4645kirsi.jannes@valokuitunen.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta: Valokuitunen on toimialansa markkinajohtaja
Valokuitunen Oy rakentaa nopeita ja luotettavia valokuituyhteyksiä pientaloihin ja yrityksiin ympäri Suomen. Valokuitu takaa parhaan mahdollisen nettiyhteyden kaikissa tilanteissa ja mahdollistaa sujuvan digiarjen. Kytkemme pientalojen yhteydet Telian Avoin Kuitu -runkoverkkoon. Asiakkaamme voivat valita verkon laajasta valikoimasta itselleen sopivat netti- ja lisäpalvelut ja kilpailuttaa niitä rajattomasti. Valokuitunen on markkinajohtaja – verkkomme kattaa vuoden 2024 lopussa noin 400 000 kotitaloutta Suomessa. Meillä työskentelee yli sata ammattilaista arvojemme rohkeus, ilo ja luottamus mukaisesti. Valokuiturakentamisemme työllistää kymmeniä urakointiyrityksiä ympäri maan. Vuonna 2020 perustettu Valokuitunen on suomalaisen CapManin (60 %) ja pohjoismaisen Telian (40 %) omistama yritys.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valokuitunen Oy
Tutkimus: Kesällä etätyöpäivien suosituin taukoherkku on jäätelö, myös kahvi kärjessä17.6.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Kysely kertoo, että suomalaisten etätyöpäiviin kuuluvat kesällä rauhallisempi netinkäyttö ja pienet arjen nautinnot. Kahvitauoista ei luovuta edes helteillä. Nuorempi ikäpolvi nauttii auringonotosta etäpäivien tauoilla.
Valokuituselle yli 700 miljoonan investointipaketti – “Kyseessä toimialan suurin rahoituspaketti”15.6.2026 07:56:00 EEST | Tiedote
Valokuitunen on neuvotellut valokuituverkkojen rakentamista tulevaisuudessa turvaavan uuden rahoituspaketin. Kaiken kaikkiaan kyseessä on yli 700 miljoonan euron lainarahoituspaketti. Useiden kansainvälisten pankkien kanssa solmittu infrarahoituskokonaisuus käsittää uutta lainaa yli 300 miljoonaa sekä vanhojen lainojen uudelleen rahoituksen.
Reposaareen rakennetaan valokuituverkkoa vanhojen kupariyhteyksien tilalle28.5.2026 08:54:00 EEST | Tiedote
Porin Reposaareen on tulossa laajalle alueelle valokuituverkkoa, kun Valokuitunen rakennuttaa kevään ja kesän aikana saareen verkkoa. Työt ovat alkaneet.
Valokuitunen Superpesiksen pääyhteistyökumppaniksi21.4.2026 07:57:00 EEST | Tiedote
Valokuitunen ja Superpesis ovat solmineet pääyhteistyökumppanuuden, joka kattaa tulevan kesäkauden 2026.
Valokuitunen tarkentaa hintamarkkinointiaan KKV:n ohjeistuksen mukaisesti1.4.2026 14:53:41 EEST | Tiedote
Valokuitunen sai KKV:lta sitoutumispyynnön koskien kuluttajamarkkinoinnissa ilmoittamiaan hintaetuja ja sopimuksen määräaikaisuuksia. Kuluttajansuojalaki edellyttää, että sopimuksen määräaikaisuus ja hinnan muodostumisen perusteet kerrotaan samassa yhteydessä mainostetun edun välittömässä läheisyydessä, eikä lisätietoja voi kertoa pelkästään esimerkiksi kampanjapostikortin kääntöpuolella tai kampanjanettisivulla. Valokuitunen sitoutuu jatkossa toimimaan KKV:n vaatimusten mukaisesti. ”On hyvä asia, että kuluttajan eduista pidetään huolta”, markkinointi- ja viestintäjohtaja Lisa Kukila sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



