SDP EDUSKUNTA

SDP:n Timo Harakka datakeskuksista: Miksi hallitus hätiköi ennen tilaamaansa selvitystä?

Jaa

Lehtitietojen mukaan hallitus riitelee tällä kertaa datakeskuksen verotuksesta, joka pitäisi jostain syystä nuijia valtioneuvoston yleisistunnossa tällä viikolla. SDP:n Timo Harakka ihmettelee hallituksen sählinkiä.

Timo Harakka
Timo Harakka Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Sählinkiä ei voi kuin ihmetellä. Hallitus nimitti Veli-Matti Mattilan selvitysmieheksi, jolta odotetaan lokakuun loppuun mennessä arviota datakeskusten kansantaloudellisesta merkityksestä. Miksi ihmeessä pitäisi hätäilyllä tärvellä huolellinen ja tietoon perustuva selvitys, kysyy Timo Harakka (sd.), edellisen hallituksen liikenne- ja viestintäministeri, joka vaikuttaa nyt talousvaliokunnassa ja tulevaisuusvaliokunnassa.

Sähkö ei lopu, työpaikkoja tulee, turvallisuus paranee

- Riikka Purra on lietsonut useita virheellisiä luuloja datakeskuksista. Lisääntyvä sähkön kysyntä ei suinkaan automaattisesti nosta kotitalouksien sähkölaskua, sillä uusia sähköntuotannon hankkeita on jopa jo luvitettuna moninkertaisesti. Suuret investoinnit datakeskuksiin tuovat mukanaan siis suuret investoinnit sähköntuotantoon, Harakka sanoo.

Harakan mukaan moni myös luulee, etteivät datakeskukset työllistä ketään rakennusvaiheen jälkeen.

- Ei perinteinenkään teollisuus enää työllistä kuin murto-osan aiemmasta, Äänekosken kasvatti muistuttaa. Datakeskusten vaikutus työllisyyteen ja elinvoimaan on merkittävä varsinkin Pohjois-Suomessa. Ja myös rakentamisen lamaan tarvitaan kipeästi konesalien ja voimaloiden työmaita ympäri Suomea.

Kolmas harhaluulo liittyy turvallisuuteen.

- Datakeskukset lisäävät Suomen turvallisuutta, eivätkä vähennä. Mm. Mikko Hyppönen toteaa, että muut maat ovat sitä kiinnostuneempia Suomen turvallisuudesta, mitä enemmän täällä on ulkomaisia investointeja.

Hukkalämpöä hyödyntämällä päästövähennyksiä

Suomea ihaillaan kansainvälisesti, sillä edellinen hallitus oivalsi ensimmäisenä maailmassa vaatia, että hukkalämpö hyödynnetään lähialueen kotien lämmittämiseen. Espoon tulevien datakeskusten hukkalämmön talteenotto kattaa peräti 40 prosenttia kaukolämmön tarpeesta.

- Lämmön talteenotto vähentää polttoon perustuvaa lämmitystä eli päästöjä. Se on Suomen merkittävin ilmastoteko tällä hetkellä. Euroopan unioni onkin Suomen innoittamana määräämässä hukkalämmön talteenoton pakolliseksi, Timo Harakka sanoo.

- Olen kuullut hätähuutoja monilta pienyrityksiltä, joita on perustettu ympäri Suomea hyödyntämään päästöttömän lämmityksen veroetua. Monikansallisiin suuryrityksiin tähdätty veronkiristys voi ajaa maakuntien pk-yrityksiä konkurssiin, Harakka varoittaa.

Verohuojennuksen ehtoja tiukennettava

Vahingollisen veronkiristyksen sijaan on syytä tiukentaa edun ehtoja, Timo Harakka esittää.

- Suomi houkuttelee investointeja kestävän sähköntuotannon ansiosta. Vastikkeeksi käyttäjiltä voi edellyttää maailman tiukinta energiatehokkuutta. Voimme vaatia, että datakeskusten on sitouduttava sähkönkulutuksen joustoihin ja tarvittaessa tasaamaan kysyntää omalla varavoimallaan.

- Voimme aivan mainiosti myös määrätä, että verohuojennusta ei myönnetä kryptovaluutan louhintaan tai muuhun haitalliseen kuormitukseen. Kaikki valtit ovat toistaiseksi Suomen valtiolla – kunhan niitä ei hätäillen hävitetä, Timo Harakka päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Perholehto: Vihreän talouskasvun siemeniä on ravittava18.10.2025 09:26:24 EEST | Tiedote

– Teknisten hiilinielujen rahoitusta leikataan yllättäen, tuulivoimaa jarrutetaan etäisyyssäätelyllä. On kestämätöntä, että hallitus toimillaan heikentää tekijöitä, joista voisimme saada myös kipeästi kaivattua käännettä talouteen. Vihreä talouskasvu ei idä itsestään, vaan sitä pitää ravita, SDP:n kansanedustaja, ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Pinja Perholehto sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye