Ammattiliitto Pro: Irtisanomisen helpottaminen on väärä signaali vallitsevassa työllisyystilanteessa

Jaa

Henkilöstä johtuvan irtisanomiskynnyksen laskemisen ei ole arvioitu lisäävän työllisyyttä. Ajamalla muutoksen väkisin läpi hallitus antaa kuluttajille jälleen aihetta epävarmuuteen, sillä toteutuessaan lakimuutos heikentäisi työsuhdeturvaa, lisäisi oikeuskiistoja ja kasvattaisi syrjintäriskiä työelämässä.

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksensä, jonka tarkoituksena on helpottaa työntekijän irtisanomista henkilöstä johtuvista syistä. Nykyisin irtisanomisen syyn tulee olla asiallinen ja painava, jatkossa riittäisi vain asiallinen syy. Mikä katsotaan asialliseksi syyksi, selviää vasta tuomioistuinten muodostaessa oikeuskäytäntöä uuden lain pohjalta eli luvassa on toistaiseksi epävarmuutta. Varmaa kuitenkin on, että esitys heikentää työsuhdeturvaa.  

– Suomalaiset ovat fiksuja ja epävarmassa talous- ja työllisyystilanteessa varautuvat pahan päivän varalle. Jos hallitus haluaa saada yksityisen kulutuksen kasvuun ja talouskasvun käyntiin, niin viisautta olisi luopua irtisanomiskynnyksen madaltamisesta, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Niko Simola toteaa.  

Esityksen valmistelun aikana esillä oli varoitusmenettelystä luopuminen tietyissä tilanteissa sekä alisuoriutumisen kirjaaminen irtisanomisperusteeksi. Näistä kiristyksistä hallituksella oli viisautta luopua, mutta kokonaisuutena arvioiden esitys tulee Pron mukaan lisäämään tulkinnanvaraisia tilanteita ja johtamaan oikeusriitoihin. Heikennetyn irtisanomissuojan voi odottaa lisäävän tällaisia tapauksia etenkin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, sillä tilastojen ja oikeustapausten perusteella iso osa laittomista irtisanomisista ja työsuhderiidoista tapahtuu niissä. Nurinkurisesti hallitus perustelee lakimuutoksen tarvetta pienten ja keskisuurten yritysten vähäisellä henkilöstökysymyksiin perehtyneiden työntekijöiden määrällä. 

– Lääke HR-osaamisen puutteeseen ei voi olla työsuhdeturvan heikentäminen, linjaa Simola.
– Sen sijaan työnantajien osaamista näissä asioissa tulisi vahvistaa.  

Vaarana on lisäksi syrjinnän lisääntyminen työelämässä, vastoin hallituksen tavoitteita. Tätä riskiä korostivat sekä yhdenvertaisuusvaltuutettu että tasa-arvovaltuutettu hallituksen esityksestä antamissaan lausunnoissa.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pro – työelämän joukkovoima ja yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista

Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta. Voimajoukkoomme kuuluu jo 120 000 jäsentä, ja neuvottelemme 180 virka- ja työehtosopimusta. 

Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien työehtoja, toimeentuloa ja kehittymismahdollisuuksia. Lisäksi pidämme huolta jäsentemme hyvinvoinnista niin työssä kuin vapaalla. 

Uskomme, että inhimillinen työelämä on ihmisoikeus. Ennakoimme kansainvälisiä työelämän kehityskulkuja ja ilmiöitä, ja kehitämme uusia ratkaisuja suomalaiseen työelämään. Rakennamme sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää, tasa-arvoista yhteiskuntaa – tai sanalla sanoen: työelämäniloa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye