Pirkanmaan hyvinvointialue

Pirkanmaan hyvinvointialueen kassa Tampereen Frenckellissä suljetaan vuodenvaihteessa

Jaa

Hyvinvointialueella on ollut Tampereen kaupungin palvelupisteen yhteydessä asiointipiste eli kassa, jossa asiakkaat ovat voineet käydä maksamassa laskuja käteisellä. Kassapiste lakkautetaan tämän vuoden lopussa.

Hyvinvointialueen kassapalvelulla on ollut hyvin vähän käyttäjiä, ja Tampereen kaupungin palvelupisteen toiminta nykyisissä tiloissa on päättymässä. Näistä syistä hyvinvointialueen kassapiste lakkautetaan.

Kassa on viimeistä päivää auki 31.12.2025.

Kassapisteen sulkemisen jälkeen asiakkaat ohjataan käyttämään oman pankkinsa palveluita.

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan hyvinvointialue

Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000,  ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.

Lisätietoja pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye