Epävarmuus suomalaisilla työmarkkinoilla kasvaa
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mielestä maan hallitus kylvää lisää myrkkyä suomalaisille työmarkkinoille esittämällä henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista. Jos eduskunta hyväksyy hallituksen tänään sille antaman esityksen, jatkossa henkilökohtaisen irtisanomisen perusteeksi riittää pelkkä asiallinen peruste nykyisen asiallisen ja painavan perusteen sijaan.

– Joskus yhden sanan merkitys on kokonaista lausetta suurempi. Painavan syyn poistuminen irtisanomisen perusteista horjuttaa vakiintunutta oikeudellista tilaa, kasvattaa epävarmuutta työmarkkinoilla ja johtaa henkilöperusteisten irtisanomisten määrän kasvuun, Salo sanoo.
Suomessa on noin 12 400 henkilöperusteista irtisanomista vuodessa. Hallituksen esityksen perusteluissa mainittua lukua voi Salon mielestä arvioida suuntaan tai toiseen, mutta OECD:n tilastojen mukaan henkilöperusteinen irtisanominen ei Suomessa ole vaikeaa nykyisenkään lainsäädännön puitteissa.
– Ilmeisesti tämä ei elinkeinoelämälle ja hallitukselle riitä, vaan entistä useampi työntekijä pitää pystyä laittamaan pihalle nykyistä helpommin. Maan hallituksen pitäisi keskittyä työelämän todellisiin ongelmiin eikä käyttää aikaansa epävarmuuden lisäämiseen suomaisilla työmarkkinoilla. Sitä suomalainen työelämä juuri nyt vähiten kaipaa, Salo sanoo.
Vakiintuneen oikeudellisen tilan katoaminen tarkoittaa, että jatkossa sen paremmin työnantajat kuin työntekijät eivät tarkkaan tiedä, millä perusteella työntekijän voi irtisanoa tai joutua irtisanomisen kohteeksi.
Salon mukaan tämä voi siihen, että yhä useamman henkilöperusteisen irtisanomisen laillisuus mitataan oikeudessa. Pahimmillaan oikeudessa käsitellään useita samanaikaisia riitoja siitä, onko irtisanomiseen ollut asiallinen peruste. Se on iso taloudellinen riski ja pitkäaikainen mainehaitta monelle työnantajalle.
– Tilanne on absurdi, kun hallituksen esityksen perustelujen mukaan ei ole varmaa, että muutoksella on mitään vaikutusta julkiseen talouteen. Perusteluissa vain optimisesti todetaan, että positiivisia vaikutuksia voi olla.
– Perustellusti voi kysyä, onko asiallista perustaa esityksen tarpeellisuus tällaiseen omaan, toivotaan toivotaan -uskosta lähtevään perusteeseen vai onko tässä vain kysymys yritysten haluun irtisanoa ihmisiä nykyistä helpommin. Ainakaan painavaa perustetta työntekijöiden irtisanomissuojan madaltamiseen ei ole, Salo sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Samu SaloInsinööriliitto
Puh:040 184 2290samu.salo@ilry.fiKuvat

Linkit
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Teollisuus kasvaa, seuraavaksi odotetaan työllisyyden kasvua10.10.2025 08:54:15 EEST | Tiedote
Teollisuuden uusien tilausten arvo ja tuotannon volyymi ovat molemmat kasvussa. Tuotannon kasvu näkyy ennen pitkää myös työpaikkojen määrässä.
Palkansaajat tarvitsevat kipeästi lisää ostovoimaa15.9.2025 08:47:13 EEST | Tiedote
Inflaatio on säilynyt koko vuoden vakaana. Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurrin mielestä hallituksen on pidettävä huolta, että kulutus ei jää polkemaan paikalleen.
Uudet YAMK-tutkinnot täydentävät rakennusalan jatkokoulutusmahdollisuuksia29.8.2025 08:01:19 EEST | Tiedote
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on luonnollinen välivaihe ammattitaidon kehittämisessä ja polku myöhemmin mahdolliseen AMK-tohtorin tutkintoon.
Osaajat kannattaa saada mahdollisimman nopeasti töihin26.8.2025 08:41:24 EEST | Tiedote
Vaikka talouden suhdanne on parantunut, työvoiman kysyntä ei ole vielä alkanut elpyä. Työllisyyden kasvattaminen vaatisi työllisyyspalveluiden parantamista.
Survey shows increasingly fewer international experts plan to stay in Finland permanently26.8.2025 08:01:18 EEST | Tiedote
The Union of Professional Engineers in Finland and Academic Engineers and Architects in Finland TEK are concerned about research findings on the position of international experts. The unions propose means of getting top experts into employment more effectively and motivating them to remain in Finland.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme