Osuuskauppa Arina

Arina sulkee Sale Piippolan

31.10.2025 14:35:45 EET | Osuuskauppa Arina | Tiedote

Jaa

Osuuskauppa Arina on päättänyt sulkea Sale Piippolan. Myymälän sulkemista selvitettäessä Piippolan Salessa käytiin muutosneuvottelut, joiden lopputuloksena myymälä on päätetty sulkea viikolla 51. Sale Piippolan henkilökunnalle pyritään tarjoamaan töitä Arinan muista toimipaikoista alueella.

S-kirjain ja teksti Arina

– Lähikaupan sulkeminen on aina vaikea ratkaisu, ja siksi eri vaihtoehdot käydään huolellisesti läpi ennen päätöksentekoa. Valitettavasti toimipaikan tulosta ei olla saatu käännettyä positiiviseksi vuosien saatossa ja tulospolun suunta ei näytä kääntävän suuntaa myöskään tulevien vuosien kuluessa. Tämän lisäksi myymäläkiinteistön tekninen käyttöikä on elinkaarensa lopussa. Toiminnan jatkaminen nykyisellään olisi vaatinut uuden myymälärakennuksen rakentamisen mutta tarkan selvitystyön jälkeen jouduimme toteamaan, että tämä ei olisi liiketaloudellisesti kannattavaa, Arinan marketkaupan toimialajohtaja Mikko Polso kertoo.

 – Piippola osalta tilannetta helpottaa se, että Pulkkilassa, 12 kilometrin päässä, on uusi S-market, josta löytyy laaja tuotevalikoima S-marketin edullisilla hinnoilla, ABC-liikenneasema ravintolapalveluineen, polttonestemyynti sekä ABC-sähkölataus, Polso toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Kuvassa on vihreällä S-logo ja teksti "Arina"

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina

Arinan alkuvuosi 2026: Arina palautti alkuvuonna ennätysmäärän hyötyjä Pohjois-Suomeen – investoinnit, asiakasomistajuus ja nuorten työllistäminen vahvistivat alueen elinvoimaa28.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Arinan alkuvuotta 2026 leimasivat vahvat investoinnit, kasvava asiakasomistajuus sekä korkea asiakastyytyväisyys. Tammi–kesäkuun aikana Arina kehitti palveluitaan ja palveluverkostoaan eri puolilla Pohjois-Suomea sekä kasvatti asiakasomistajille palautuvia hyötyjä. Samalla yli 1600 nuorta sai ensikosketuksensa työelämään Arinan kautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye