SuPerin Inberg: Työntekijöiden irtisanomissuojaa ei tule heikentää
SuPer vastustaa edelleen hallituksen esitysluonnosta, jolla tavoitellaan henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista. Esityksen mukaan irtisanomisen syyn painavuuden edellytys poistettaisiin ja irtisanomiseen riittäisi jatkossa asiallinen syy. Hallitusohjelmasta poiketen myös työsuhteen jatkuvuuden kannalta tärkeää uudelleensijoitusvelvoitetta heikennetään. SuPer on antanut asiassa lausunnon 7.4.2025.

Lainsäädännön muutos eteni eduskuntaan tänään 23. lokakuuta. Esityksestä on jatkovalmistelussa poistettu varoitusmenettelyä koskevat muutokset ja työntekijän alisuoriutumista koskeva heikennys. Nämä ovat selvästi askeleita oikeaan suuntaan, mutta SuPer kyseenalaistaa edelleen koko lakihankkeen tarpeellisuuden ja perustelut.
– Hallituksen esitys on osa laajempaa yritystä heikentää työntekijäosapuolen oikeuksia ja asemaa työpaikoilla, toteaa SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg. – Irtisanomissuojan heikennys yhdistettynä jo vuonna 2024 voimaantulleisiin työttömyysturvan heikennyksiin tarkoittaa, että yhä suurempi osa suomalaisista on vaarassa suistua kurjistuvaan taloudelliseen tilanteeseen.
Esitys tavoittelee nimenomaan pienten ja keskisuurten yritysten työllistymiskyvyn parantamista. SuPerin arvion mukaan esitys heikentäisi kuitenkin noin 2,1 miljoonan työntekijän lakisääteistä työsuhdeturvaa eli sen vaikutus ulottuisi huomattavasti laajemmalle, myös suuriin työnantajiin. Työsuhdeturva on keskeinen osa suomalaista työoikeutta ja sen heikentäminen rikkoisi työntekijän suojelun, lojaliteetin ja sopimusten sitovuuden periaatteita.
Esitysluonnoksessa arvioidut taloudelliset vaikutukset ovat vähäisiä, eikä työllisyyteen, työttömyyteen tai työttömyysturvaan liittyviä positiivisia vaikutuksia ole pystytty osoittamaan luotettavasti. Hallituksen esittämät irtisanomiskynnyksen madaltamisen positiiviset vaikutukset perustuvat pitkälti perusteettomiin olettamiin. Esitys tuskin lisäisi työllisyyttä.
SuPer pitää erityisen ongelmallisena, että työntekijöiden työsuhdeturvan heikentämistä perustellaan edes osittain irtisanomisen oikeudellisilla riskeillä ja työnantajien osaamispuutteilla. Irtisanomiskynnyksen madaltaminen ei poista irtisanomiseen liittyviä oikeudellisia haasteita, vaan voi päinvastoin lisätä epävarmuutta ja tulkinnanvaraisuutta työmarkkinoilla, sillä loppupeleissä irtisanomiskynnys muotoutuu vasta vuosien saatossa oikeuskäytännössä.
– Muutokset hallituksen ensimmäiseen esitykseen irtisanomissuojan heikennyksistä ovat tervetulleita, toteaa Inberg. – Ne eivät kuitenkaan riitä korjaamaan lakihankkeen ongelmallisuutta erityisesti yhdistettynä heikennettyyn työttömyysturvaan ja aktiivisen työvoimapolitiikan puutteeseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi InbergPuheenjohtaja
Puh:040 705 9115Linkit
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
SuPer on Suomen suurin toisen asteen koulutettujen sote-ammattilaisten ja varhaiskasvatuksen hoitajien ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer: Yksityisen varhaiskasvatuksen elinehto on kilpailukykyiset työehdot3.12.2025 09:55:40 EET | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer neuvottelee yhdessä muiden järjestöjen kanssa täysin uutta työehtosopimusta yksityiselle varhaiskasvatusalalle. Tärkeimpänä tavoitteena on varmistaa ammattilaisten saatavuus ja pysyvyys.
SuPerin Inberg: Teknologia ei saa murentaa hoivan minimitasoa24.11.2025 08:56:11 EET | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg torjuu jyrkästi Hyvinvointiala HALI ry:n esityksen, jonka mukaan terveysteknologialla voitaisiin alittaa ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen vähimmäishenkilöstömitoitus 0,6. – Teknologian tehtävä on tukea hoitohenkilöstöä ja parantaa hoidon laatua, ei mahdollistaa henkilöstön vähentämistä jo nyt liian tiukasta vähimmäismitoituksesta, Inberg kertoo.
Hyvinvointialueiden kriisiin luvattu korjaus – SuPer kannattaa parlamentaarista yhteistyötä13.11.2025 16:23:44 EET | Tiedote
Hyvinvointialueiden rahoituskriisi on noussut vahvasti sekä hallituksen että opposition agendalle. Molemmilta suunnilta on nyt luvattu konkreettisia toimia tilanteen korjaamiseksi. SuPer pitää tärkeänä, että sote-palveluiden rahoitusmallia korjataan parlamentaarisesti ja yhdessä yli puoluerajojen.
Kotihoito kriisissä – SuPer vaatii välittömiä toimia hoidon turvaamiseksi10.11.2025 12:40:51 EET | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer vaatii hallitukselta konkreettisia toimia kotihoidon resurssien varmistamiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen selvityksen mukaan vain noin puolet kotihoidon iäkkäistä asiakkaista kokee saavansa riittävästi hoitoa. Tilanne on kestämätön niin vanhusten, heidän omaistensa kuin hoitajien näkökulmasta.
SuPer: Yksityisen sosiaalipalvelualan tes-neuvottelut (SOSTES) alkavat 3. marraskuuta – palkkauksen ja työhyvinvoinnin parantaminen kärkitavoitteita3.11.2025 08:45:33 EET | Tiedote
SuPer osana Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:tä ja Hyvinvointiala Hali aloittavat yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvottelut 3. marraskuuta. Nykyisen sopimuksen voimassaoloaika päättyy 31.12.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme