Kokoomuksen Partanen: Orpon hallitus purkaa työllistämisen esteitä – pk-yrittäjille vihdoin kaivattua rohkaisua työllistää
Irtisanomiskynnyksen madaltaminen on merkittävä askel kohti joustavampia ja toimivimpia työmarkkinoita. Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Karoliina Partanen korostaa, että uudistus vastaa pitkään jatkuneeseen tarpeeseen helpottaa etenkin pienten yritysten mahdollisuuksia työllistää.

Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen irtisanomiskynnyksen madaltamisesta. Työntekijän irtisanomiseen henkilökohtaisella perusteella riittäisi jatkossa asiallinen syy. Muutoksen tavoitteena on madaltaa työnantajan kynnystä palkata uusia työntekijöitä ja vahvistaa näin etenkin pk-yritysten kasvuedellytyksiä.
”Pk-yritykset ovat Suomen työllisyyden moottori. Erityisesti pienyritykset ovat kokeneet irtisanomiseen liittyvät oikeudelliset riskit merkittäväksi työllistämisen esteeksi. Moni yrittäjä epäröi palkata, koska riskit kaatuvat helposti yksin yrittäjän kannettavaksi, mikäli työsuhde ei toimi. Nyt tätä pelkoa puretaan. Tämä on konkreettinen uudistus, joka antaa yrityksille rohkeutta kasvaa ja työllistää”, Partanen sanoo.
Partasen mukaan lainsäädäntö suojaa edelleen työntekijöitä asiattomilta, syrjiviltä ja mielivaltaisilta irtisanomisilta. Irtisanomiseen vaaditaan aina lainmukainen, perusteltu syy ja laissa määriteltyjä menettelyitä on noudatettava.
”Työntekijää ei saisi jatkossakaan irtisanoa ennen kuin hänelle on annettu varoitus ja mahdollisuus korjata menettelynsä. Tätä uudistusta ei tehdä ketään vastaan, vaan sen puolesta, että Suomessa yhä useampi yritys uskaltaisi työllistää ja yhä useampi ihminen saisi mahdollisuuden tehdä työtä”, Partanen painottaa.
Uudistus on osa Orpon hallituksen laajempaa työelämäpakettia, jonka tarkoituksena on purkaa erityisesti pk-yritysten työllistämiseen liittyviä riskejä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina PartanenKansanedustaja
Savo-Karjalan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Satonen: Työpaikkoja syntyy vain, jos yritykset uskaltavat työllistää23.10.2025 14:49:06 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen pitää hallituksen esitystä irtisanomiskynnyksen madaltamisesta välttämättömänä askeleena kohti toimivampia työmarkkinoita. Satosen mukaan uudistus avaa ovia työelämään etenkin niille, jotka nyt ovat jääneet työttömyyden loukkuun liian korkean palkkaamiskynnyksen vuoksi.
Ministeri Anna-Kaisa Ikonen: Hallitus korjaa sote-uudistuksen valuvikoja – suomalaisten palvelut turvataan23.10.2025 13:42:48 EEST | Tiedote
Keskustelu hyvinvointialueiden tilanteesta on viime viikkoina käynyt vilkkaana. Otsikoissa ovat pyörineet muutosneuvottelut, Itä-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisu, diagnoostietojen kirjausvirheet ja muut kysymykset. Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen toivoo julkiseen keskusteluun malttia. Hänen mukaansa Orpon hallitus tekee parhaillaan määrätietoista korjaustyötä edellisen hallituksen sote-uudistuksen ongelmien ratkaisemiseksi ja rahoitusmallin vahvistamiseksi.
Kokoomuksen Limnéll: FIS:n päätös pitää venäläiset ja valkovenäläiset poissa maailmancupeista on moraalinen linjaus22.10.2025 13:13:47 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll pitää Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n päätöstä jatkaa venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden poissulkemista maailmancupeista paitsi urheilullisesti perusteltuna, myös moraalisesti välttämättömänä. “Veren tahrimaa lippua ei nosteta takaisin salkoon”, Limnell sanoo.
Kokoomuksen Wallinheimo: Sotaa käyviä valtioita ei tule palkita urheilun areenoilla22.10.2025 10:47:25 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo kiittää Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n päätöstä jatkaa venäläisten ja valkovenäläisten hiihtäjien kilpailukieltoa. Päätös on vahva viesti siitä, että sotaa käyviä valtioita ja niiden liittolaisia ei palkita urheilun areenoilla.
Kokoomuksen Koulumies: Suomen on vahvistettava julkisen talouden kestävyyttä, hillittävä velkaantumista ja huolehdittava talouden iskunkestävyydestä21.10.2025 15:14:32 EEST | Tiedote
Kokoomuksen ryhmäpuhe tulevaisuusselonteon 1. osasta. Ryhmäpuheen piti kokoomuksen kansanedustaja ja tulevaisuusvaliokunnan jäsen Terhi Koulumies.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme