Schneider Electric

Schneider Electricin toimitusjohtaja Olivier Blum visioi tulevaa: ”Sähköistetty, automatisoitu ja älykäs maailma”

Jaa

Olivier Blum jakoi ajatuksiaan Schneider Electricin tulevaisuudesta Innovation Summit Copenhagen -tapahtumassa 22. lokakuuta 2025. Blum kutsuu eri alojen johtajat liittymään yhtiön kumppaneiksi energiateknologian kehittämisessä.

Espoo, 24. lokakuuta 2025 – Energiateknologian kansainvälinen edelläkävijä Schneider Electric järjesti 22.–23. lokakuuta Kööpenhaminassa Global Innovation Summit -tapahtuman, johon osallistui yli 5 000 asiakasta, päätöksentekijää, työntekijää ja johtajaa. Mukana oli muun muassa 600 globaalia C-tason päättäjää, jotka edustivat lähes kaikkia suurimpia toimialoja.

Ensimmäisessä puheenvuorossaan Schneider Electricin toimitusjohtajana Olivier Blum puhui muuttuvasta energiaympäristöstä. Hän korosti yhtiön jatkuvaa muutosta, jonka avulla se voi vastata alan vaatimuksiin. Blum esitteli tulevaisuudenvision, joka vahvistaa entisestään yrityksen asemaa energiateknologian kumppanina.

– Kaikki meille tärkeä, tämä planeetta, ihmiset ja teknologia, on energiasta riippuvaista. Energian on nykyään pystyttävä moneen. Sen on annettava meille voimaa innovoida, kilpailla sekä luoda kestävä ja joustava tulevaisuus. Schneider Electric on energiateknologian kumppanisi. Sähköistämme, automatisoimme ja digitalisoimme jokaisen toimialan, yrityksen ja kodin, mahdollistaen kestävää kehitystä kaikille, Blum sanoi.

Blum korosti Schneiderin toimintatavan välttämättömyyttä. Maailmanlaajuisen energian tarpeen odotetaan kasvavan 60 prosentilla seuraavien 15 vuoden aikana, mikä lisää painetta infrastruktuurin kehittämiseen. Uusiutuvien energialähteiden, erityisesti aurinko- ja tuulienergian, osuuden odotetaan kolminkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä, mikä vaatii älykkäämpää ja kestävämpää infrastruktuuria.

– Elämme suuren muutoksen aikaa. Ilmaston ja teknologian alalla tapahtuvat muutokset eivät ole vain haasteita. Ne ovat merkkejä siitä, että teollisuutemme on kehityttävä, Blum korostaa.

– Emme voi tyytyä vain reagoimaan muutoksiin. Meidän on otettava johtoasema. Schneider Electricin tavoitteena on auttaa kumppaneitamme, asiakkaitamme ja teollisuuttamme sopeutumaan uuteen aikakauteen ja menestymään siinä.

Energiateknologian välttämättömyys

Schneider Electric on jo pitkään ollut energianhallinnan ja teknologian suunnannäyttäjä. Schneider on edelläkävijä sähköistyksen, automaation ja digitalisaation yhdistämisessä energiateknologiaksi.

– Kehitämme ratkaisuja, joilla mahdollistetaan uusi energiaympäristö. Tämä ei ole meille uusi asia vaan sitoumus, joka perustuu lähes kahden vuosisadan innovaatioihin, kumppanuuksiin ja vaikuttavuuteen, Blum sanoi.

Schneider Electric integroi reaaliaikaisen energian ja automaation hallinnan kaikille sektoreille hyödyntämällä skaalautuvia ohjelmistoja ja palveluita. Ratkaisuja voi käyttää muun muassa rakennuksissa, datakeskuksissa, tehtaissa, laitoksissa, sähköverkoissa ja infrastruktuurissa. Schneider upottaa älykkyyden joka tasolle EcoStruxure-alustansa kautta. Samalla se yksinkertaistaa monimutkaisia rakenteita, mahdollistaa tehokkaamman toiminnan ja auttaa asiakkaitaan hyödyntämään energiaa ja resursseja kokonaisvaltaisesti. Schneiderin ainutlaatuinen lähestymistapa luo ekosysteemejä, joissa tekoäly, data ja ihmiset toimivat saumattomasti yhdessä.

Blumin puheenvuorossa esiteltiin useita asiakkaiden menestystarinoita:

  • Datakeskukset: Schneider Electric teki yhteistyötä NVIDIAn ja EcoDataCenterin kanssa rakentaakseen edistyneen tekoälytehtaan DeepL-käännösalustalle. Innovaatiokeskuksessa sijaitsee Euroopan ensimmäinen NVIDIA DGX GB200 SuperPod. Siinä on yli 4 000 grafiikkaprosessoria (GPU), jotka toimivat Schneider Electricin korkean suorituskyvyn infrastruktuurissa. Suunnittelussa yhdistyvät NVIDIAn Mission Control -alusta ja AVEVAn kiinteistönhallintajärjestelmä, mikä varmistaa, että kaikki vuotojen havaitsemisesta lämmönhallintaan tapahtuu reaaliajassa tekoälypohjaisen automaation avulla.
  • Teollisuus: Vedenkäsittely- ja vesihuoltoyhtiö Acciona rakensi yhteistyössä Schneider Electricin ja AVEVAn kanssa turvallisen ja skaalautuvan digitaalisen valvontaketjun tehtailleen. Sen avulla yhtiö voi seurata ja analysoida energian, prosessien ja omaisuuden suorituskykyä reaaliajassa. Tiedot kerätään ja käsitellään turvallisesti reunalaskentaympäristössä, ja tekoälypohjainen analytiikka auttaa optimoimaan toimintoja Accionan kaikissa toimipaikoissa. Yhtiön toimintakustannukset ovat pienentyneet jopa 5 prosenttia, seisokkiajat lyhentyneet ja laitteiden käyttöikä on pidentynyt.
  • Rakennukset: Schneider Electric auttoi konsulttiyritys Sidaraa luomaan joustavan, energiatehokkaan ja ihmiskeskeisen työpaikan yli 1 000 työntekijälle Lontoossa. Rakennus valvoo jatkuvasti ilmanlaatua, lämpötilaa ja kosteutta sekä mukautuu reaaliajassa käyttäjien tarpeisiin. Avajaisistaan lähtien rakennus on ollut käytössä ympärivuorokautisesti, saavuttanut WELL Building -standardin mukaisen 90 pisteen mukavuusarvosanan ja edistänyt Sidaran nollapäästötavoitteita.

Puheenvuorossa oli mukana myös teknologiaesittelyjä:

  • Digitaalinen ydin: tekoäly- ja datahuippujen mahdollistaja. Panostukset seuraavan sukupolven datakeskuksiin sekä strategiset kumppanuudet, edistysaskeleet sirusuunnittelussa ja huippuluokan jäähdytysteknologiat, kuten Motivair by Schneider Electric.
  • Älykäs asuminen ja ympäristön kannalta kestävät tilat. Älykotiratkaisut, energian tuottajakuluttaja (prosumer) -ratkaisut sekä modernisoitu sähkönjakelu, joka mahdollistaa entistä kestävämmän, digitaalisin valmiuksin varustetun sähköverkon rakentamisen.
  • Teollisuuden uudistaminen ketterällä automaatiolla. EcoStruxure Automation Expert ja AVEVA: avoimet, ohjelmistopohjaiset automaatioalustat.
  • Yhdistetyt ekosysteemit ja toiminnan resilienssi. EcoCaren ja Energy Command Centerin kaltaiset palvelut ja kumppanien johtamat ratkaisut sähköautojen infrastruktuurille.

Kumppanuuden voima

Blum korosti puheessaan kumppanuuksien merkitystä. Hän painotti tarvetta ekosysteemeille ja yhteistyölle nopeamman edistyksen mahdollistajina.

– Edessä olevat haasteet ovat suurempia kuin mikään yksittäinen yhtiö tai teollisuudenala. Kumppanuudet ja verkostot ovat avain mahdollisuuksiin, Blum sanoi.

Hän maalasi vision tulevaisuudesta, jossa saatavilla oleva energia on älykästä, kodit ja teollisuus tuottavat enemmän kuin kuluttavat ja infrastruktuuri sopeutuu reaaliajassa.

– Tulevaisuus ei ole jotain, mitä odotamme. Se on jotain, mitä rakennamme. Rakennetaan se yhdessä.

Alan edelläkävijät kokoontuivat Kööpenhaminassa

Schneider Electric järjesti jokavuotisen kansainvälisen tapahtumansa Kööpenhaminassa, jotta se pystyi samalla esittelemään kaupungin edistyksellistä infrastruktuuria, energiajärjestelmiä ja paikallista osallistumiskulttuuria. Yhtiö kokosi yli 100 puhujaa johtamaan yli 50:tä istuntoa kahden päivän tapahtuman aikana. Se järjesti myös yli kymmenen sivutapahtumaa, joihin osallistui toimitusjohtajia, yrittäjiä, toimittajia ja kumppaneita koko ekosysteemistä.

Yksi merkittävä sivutapahtuma oli Electricians' Day, johon saapui yli 1 500 sähköasentajaa ympäri Pohjoismaita, mukaan lukien 200 opiskelijaa. Tarkoituksena oli tarjota sähköasentajille työkaluja ja taitoja tulevaisuuden älykkäiden ja kestävien kotien rakentamiseen.

Lisätietoja:

Susanna Niemelä, Brand, PR and Communication Manager, Schneider Electric Finland

Puh: +358503545666, susanna.niemela@se.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoa Schneider Electricistä

Schneider luo merkitystä tarjoamalla kaikille mahdollisuuden hyödyntää energiaa ja muita resursseja parhailla mahdollisilla tavoilla. Kaikessa toiminnassamme yhdistyy edistys ja kestävä kehitys. Kutsumme tätä ajatusta teemalla Life Is On.
 
Globaalina teollisena teknologiajohtajana tuomme sähköistämisen, automaation ja digitalisoinnin huippuasiantuntemusta älykkääseen teollisuuteen, joustavaan infrastruktuuriin, tulevaisuuden datakeskuksiin, älykkäisiin rakennuksiin ja intuitiivisiin koteihin. Syvällisen toimialatuntemuksemme ansiosta tarjoamme integroituja, koko elinkaaren kattavia ja tekoälypohjaisia teollisia IoT -ratkaisuja, joissa yhdistyvät kytketyt tuotteet, automaatio, ohjelmistot ja palvelut. Rakennamme asiakkaillemme myös digitaalisia kaksosia kannattavan kasvun mahdollistamiseksi.
 
Tärkein voimavaramme ovat ihmiset: 150 000 kollegaa ja yli miljoona kumppania yli 100 maassa varmistavat läheisen yhteyden asiakkaisiimme ja sidosryhmiimme. Integroimme monimuotoisuuden ja inkluusion kaikkeen toimintaamme, ja meitä ohjaavat tavoitteemme luoda kestävää tulevaisuutta kaikille. 
 
www.se.com/fi/fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Schneider Electric

Ensiesittelyssä: Schneider Electricin ja Motivairin datakeskusten nestejäähdytyksen kokonaisvalikoima – ratkaisuja suurteho- ja tekoälylaskentaan21.10.2025 08:13:00 EEST | Tiedote

Schneider Electric hankki enemmistöosuuden Motivairista vuoden 2025 alussa ja esittelee nyt ensimmäistä kertaa nestejäähdytysteknologian kokonaisvalikoimansa. Schneider Electricillä on maailmanlaajuinen toimitusketju ja asiantuntemusta datakeskusten infrastruktuurista, ohjelmistoista ja palveluista. Nyt Schneiderin asiantuntemus yhdistyy Motivairin yli 15 vuoden kokemukseen eksa-luokan laskentatehoista ja kiihdytetystä laskennasta. Lopputuloksena on kattava valikoima uuden sukupolven jäähdytysratkaisuja. Valikoima sisältää jäähdytysnesteen jakeluyksiköt (CDU), ChilledDoor®- takapaneelin lämmönvaihtimet (RDHx), Liquid-to-Air-lauhdutusyksiköt (HDU™), serverin jäähdytyselementit, vedenjäähdytyskoneet ja tekniset jäähdytyspiirit; osana Schneider Electricin tekoälyvalmiita infrastruktuuriratkaisuja. Energianhallintaan ja automaatioratkaisuihin erikoistunut Schneider Electric on julkaissut maailman kattavimman valikoiman kokonaisvaltaisia nestejäähdytysratkaisuja hyperscale-, colocation- ja

Schneider Electricin ja NVIDIA:n innovaatiot tukevat siirtymistä 800 VDC -virtajärjestelmään16.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Schneider Electric vahvistaa tukeaan 800 VDC -infrastruktuurille uuden sukupolven tiheissä räkkiarkkitehtuureissa. Innovaatiot jännitemuunnoksessa, suojauksessa ja mittaroinnissa perustuvat kokonaisvaltaiseen järjestelmäajatteluun, joka optimoi suorituskyvyn ja skaalautuvuuden. Turvallisuuden, simuloinnin ja testauksen asiantuntemus varmistaa luotettavat, käyttövalmiit ratkaisut, kuten Live Swap -ominaisuudet tehomuunnoshyllyille. Espoo 13.10.2025 – Energianhallintaan ja automaatioratkaisuihin erikoistunut Schneider Electric vahvisti tänään sitoutumisensa tukea alan siirtymistä 800 VDC:n virransyöttöarkkitehtuuriin. Arkkitehtuuri on kriittinen vaatimus uusille tiheille räkkijärjestelmille, joita otetaan käyttöön seuraavan sukupolven datakeskuksissa. Kun teollisuus siirtyy yhä suurempiin tehotiheyksiin ja tehokkuuteen, Schneider Electric kehittää aktiivisesti innovaatioita tarpeiden täyttämiseksi kattavan, järjestelmätason lähestymistavan avulla, joka integroi tehonmuunnoksen, suojaukse

Schneider Electric julkaisee uusia datakeskusten suunnittelumalleja – mukana integroitu tehonhallinta ja nestejäähdytyksen ohjaus22.9.2025 08:13:00 EEST | Tiedote

Datakeskusalan ensimmäiset tekoälyinfrastruktuurin referenssimallit ohjauksineen ovat saumattomasti OT/IT-yhteensopivia NVIDIA Mission Controlin ja yrityssovellusten kanssa. NVIDIA GB300 NVL72:n uusi sähköjärjestelmä- ja jäähdytysreferenssimalli, joka on suunniteltu yhdessä NVIDIAn kanssa, tukee seuraavan sukupolven Blackwell-grafiikkaprosessorien (GPU) käyttöönottoa. Uusien referenssimallien avulla datakeskusoperaattorit voivat nopeuttaa tekoälyinfrastruktuurin käyttöönottoa tekoälytehtaita varten. Energianhallintaan ja automaatioratkaisuihin erikoistunut Schneider Electric on lanseerannut yhteistyössä NVIDIAn kanssa kehitetyt uudet referenssimallit, jotka nopeuttavat merkittävästi datakeskusten käyttöönottoon kuluvaa aikaa ja auttavat operaattoreita ottamaan käyttöön tekoälyvalmiita infrastruktuuriratkaisuja. Schneiderin ensimmäinen referenssimalli on alan ainoa ja uraauurtava kriittisen infrastruktuurin kehys integroiduille tehonhallinnan ja nestejäähdytyksen ohjausjärjestelmille, j

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye