Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Varha tarjoaa uudenlaista elintapaohjausta esidiabeteksen ja ylipainon hallintaan

Jaa

Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha tarjoaa uudenlaista elintapaohjausta, joka on suunnattu erityisesti esidiabeetikoille ja ylipainoisille. Uudessa toimintamallissa pyritään elintapamuutoksen avulla estämään varsinaisen diabeteksen ja muiden sairauksien puhkeaminen. Elintapaohjaukseen hakeudutaan ottamalla yhteyttä omalle terveysasemalle.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa ylänurkassa on Varhan logo.

Varsinaissuomalaisten elintavat ovat tutkitusti huonoja. Muuhun maahan verrattaessa erityisesti miesten huonot elintavat korostuvat. Ongelma on merkittävä, sillä elintavat ovat suurin yksittäinen tekijä sairauksien taustalla.  Pienikin muutos saa siis aikaan suuria parannuksia.

Varha on kouluttanut alueensa ammattilaisia ja kehittänyt toimintamallin, jossa asiakkaalle tarjotaan tukea elintapamuutokseen ammattilaisen avustuksella. Tulossa on myös elintapaohjauksen tueksi digitaalisia menetelmiä, jossa asiakas saa alkukartoituksen jälkeen käyttöönsä Terveyskylän digihoitopolun, joka tukee elintapamuutoksessa peräti 31 viikon ajan.

– Digihoitopolulla asiakas saa apua ja tukea ajasta ja paikasta riippumatta. Se sopii hyvin tänne Varsinais-Suomeen, jossa on pitkiä etäisyyksiä erityisesti saaristossa, asiantuntija Merja Männikkö Varhan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksiköstä sanoo.

Elintapaohjauksessa tarjotaan apua muun muassa uniongelmiin, terveelliseen ravitsemukseen ja liikkumisen lisäämiseen.

Elintapamuutokseen tarvitaan yhteistyötä ja omaa motivaatiota

Elintapamuutos ei ole mahdollinen ilman asiakkaan omaa motivaatiota ja valmiutta sitoutua muutoksen tekemiseen. Elintapaohjaukseen voi hakeutua ottamalla yhteyttä omaan terveysasemaan, jossa tehdään hoidontarpeen arvio. Elintapaohjaukseen pääsemiseksi on tiettyjä lääketieteellisiä kriteereitä.

– Toistaiseksi elintapaohjaus on tarkoitettu ylipainoisille ja henkilöille, joilla on kohonnut diabetesriski, kuten kohonnut verensokeri, Männikkö tarkentaa.

Digihoitopolku tulee osaksi elintapaohjausta asteittain marraskuusta alkaen. Käytön pohjalta sitä jatkokehitetään ja Männikkö näkee, että sitä voitaisiin tulevaisuudessa mahdollisesti laajentaa muidenkin elintapasairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.

– Painopistettä pitää saada laajasti sairauksien ennaltaehkäisyyn. On tärkeää, että elintapamuutoksista puhutaan jo ennen sairauksien, esimerkiksi diabeteksen, puhkeamista.

Asukkaiden elintapoihin vaikuttamisessa organisaatiorajat ylittävä yhteistyö on tärkeää. Koko toimintamalli on luotu kiinteässä yhteistyössä kuntien liikuntatoimijoiden kanssa.

–  Elintapaohjauksen ja liikuntaneuvonnan ammattilaiset ovat saaneet yhteistä koulutusta ja työskentelevät tiiviissä yhteistyössä yhteisten asiakkaiden kanssa. On hienoa, että kunnat ovat panostaneet liikuntaneuvonnan kehittämiseen, Männikkö iloitsee.

Kehittämistyö on toteutettu yhteistyössä Kestävän kasvun Varsinais-Suomi -hankkeen kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Egenteam finns nu i Salo, Somero, Pargas och Kimitoön: Alla invånare i Egentliga Finland har nu ett egenteam på hälsostationen23.10.2025 11:09:57 EEST | Pressmeddelande

Invånarna inom Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) hänvisas nu i första hand till en yrkesperson i sitt egenteam när de sköter sina ärenden på hälsostationen. Det nya förfarandet stärker kontinuiteten i den icke-brådskande vården och förbättrar samtidigt informationsgången och patientsäkerheten. Ett egenteam utses automatiskt och kräver inga åtgärder av kunderna.

Omatiimit tulivat Saloon, Somerolle, Paraisille ja Kemiönsaareen: Jokaiselle varsinaissuomalaiselle on nyt nimetty omatiimi terveysasemalta23.10.2025 11:09:57 EEST | Tiedote

Varsinaissuomalaiset ohjataan nyt koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varha) ensisijaisesti oman hoitotiiminsä ammattilaiselle, kun he asioivat terveysasemalla. Uudistus parantaa kiireettömän hoidon jatkuvuutta ja siten tiedonkulkua ja potilasturvallisuutta. Potilaalta oman tiimin saaminen ei edellytä toimenpiteitä.

Undersökning i Åbo: ökar influensavaccinationstäckningen bland barn när vaccinationer ges på daghemmen?22.10.2025 13:48:56 EEST | Pressmeddelande

Hösten 2025 genomförs en undersökning i Åbos daghem för att undersöka om vaccinationer som ges på daghemmen kan öka influensavaccinationstäckningen bland barn i åldern 2–6 år. Barn och unga som bor på andra orter och barn och unga som tillhör riskgrupperna för influensa får som vanligt sin vaccination på rådgivningen, i skolor eller på läroanstalter. Tidsbokning för influensavaccinationer för barn kan också göras via Varha-applikationen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye