Kustannusyhtiö Kosmos

Toisen asteen Nuori Aleksis -palkinto Oona Pohjolaiselle teoksesta Äkkimakea

Jaa

Oona Pohjolainen on valittu toisen asteen Nuori Aleksis -palkinnon saajaksi romaanillaan Äkkimakea (Kosmos, 2024). 1500 euron rahapalkinnon myöntää Äidinkielen opettajain liitto. Hanke on toteutettu Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä avustuksella.

Toisen asteen valtakunnallinen lukuraati palkitsi Oona Pohjolaisen Helsingin kirjamessuilla 25.10.2025
Toisen asteen valtakunnallinen lukuraati palkitsi Oona Pohjolaisen Helsingin kirjamessuilla 25.10.2025

Tunnustus jaetaan parhaalle edellisvuonna ilmestyneelle kotimaiselle kaunokirjalle. Palkinnon saajan valitsee toisen asteen opiskelijoista koostuva valtakunnallinen lukuraati. Nuori Aleksis -projektin tavoitteena on paitsi löytää nuorten omat kirjasuosikit myös innostaa nuoria lukemaan ja keskustelemaan kirjallisuudesta. 

Esiraati, johon tänä vuonna kuului 36 lukiolaista eri puolelta Suomea, perehtyi viime vuonna ilmestyneisiin kotimaisiin kaunokirjallisiin teoksiin omien mieltymystensä mukaan. Esiraadin viisi ahkerinta ukijaa muodostivat loppuraadin, joka valitsi toisen asteen Nuori Aleksis -palkinnon saajan. Kaikki loppuraatilaiset lukivat vähintään 33 kirjaa. Palkinto jaettiin Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 25.10.2025. 

Raati perusteli Oona Pohjolaisen Äkkimakea-romaanin valintaa voittajaksi seuraavasti: 

”Teoksen juoni on selkeä ja kronologinen, henkilöhahmot ovat onnistuneet, aihe on ajankohtainen ja vetoava. Teoksessa on selkeä, yksittäinen teema. Kirja rikkoo suomalaisen kirjallisuuden rajoja ja soveltuu myös vähemmän lukevalle nuorelle.” 

Oona Pohjolainen kuvailee tunnelmiaan tunnustuksesta: 

”Nuorilla on kiire miettiä elämänkokoisia kysymyksiä omaa (ja usein koko maailman) tulevaisuutta koskien. Jos minun kirjani siinä elämäntilanteessa puhuttelee niin paljon, että sen haluaa oikeasti lukea loppuun, se on valtavan suuri kunnianosoitus. Ainakin itse jätin nuorena (ja nykyäänkin kyllä) ihan surutta kesken teokset, jotka eivät imaisseet mukaansa. Nuorilla on kokemukseni mukaan usein tiukempi seula, ja he ovat rehellisempiä mieltymyksistään kuin aikuiset.” 

Lisätietoja Nuori Aleksis –palkinnosta Äidinkielen opettajainliiton sivuilta: 

https://www.aidinkielenopettajainliitto.fi/toiminta/nuori-aleksis/toisen-asteen-nuori-aleksis/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Oona Pohjolaisen teos Äkkimakea voitti toisen asteen Nuori Aleksis -palkinnon
Oona Pohjolaisen teos Äkkimakea voitti toisen asteen Nuori Aleksis -palkinnon
Lataa
Oona Pohjolainen
Oona Pohjolainen
Meri Björn Meri Björn, Kosmos
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusyhtiö Kosmos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye