Effie-tuomaristo valittu – kaksi tuomaristoa valitsee vuoden tuloksellisimmat markkinointiteot
Vuoden 2025 Effie Awards Finland -kilpailun tuomaristossa on yhteensä 38 asiantuntevaa tuomaria, päätuomarina toimii Annika Payn KONEelta. Kilpailun tuomarointi on kaksivaiheinen ja kummallakin kierroksella on oma tuomaristonsa. Kaksivaiheisella arvioinnilla varmistetaan kilpailun korkea laatu.

Effie-tuomaristoon on kutsuttu kokeneita suomalaisia markkinoinnin huippuammattilaisia eri toimialoilta, markkinointitoimistoista ja korkeakouluista.
”Lämmin kiitos alan ammattilaisille, jotka antavat aikaansa tuomarointiin. Tehtävällä on painoarvoa myös markkinointialan ulkopuolella, yhteiskunnallisesti. Yhdessä voimme viestiä yritysten johtoryhmille tuloksellisen markkinoinnin ja vahvan brändin merkityksestä talouskasvun vauhdittajina ja pitkäjänteisen menestyksen kulmakivinä. Effie voi avata ovia keskusteluihin ja rakentaa luottamusta siihen, että investoimalla markkinointiin ja brändiin, rakennamme arvoa tulevaisuuteen,” kommentoi kilpailun päätuomari, KONEen Global Head of Brand Experience, Annika Payn.
Kaksivaiheinen tuomarointi on kansainvälisen Effie -kilpailuformaatin mukainen. Ensimmäisen kierroksen tuomariston tehtävänä on valita kilpailun finalistit ja toisen kierroksen tuomaristo valitsee voittajat. Effien ohjausryhmä vahvistaa finalistit ja voittajat tuomariston ehdotuksen perusteella. Ohjausryhmä koostuu tuomariston lailla markkinoinnin huippuammattilaisista ja sitä johtaa SEKin Executive Creative Director Suvi Lähde, joka on aikaisemmin toiminut myös Effie -kilpailun päätuomarina.
Vuoden tuloksekkaimmat ja luovimmat työt palkitaan 12.2.2025 pidettävässä Effie Awards Finland -gaalassa. Effie Awards Finland -kilpailun pääyhteistyökumppani on Sanoma Media Finland. Effiessä kumppaneina ovat myös Channel Factory ja Velox Logistiikka Oy.
Tuomariston 1. kierros
Päätuomari: Annika Payn, Global Head of Brand Experience, KONE
Jan Bonnevier, Nordic Strategic Marketing Lead, Nordea
Sara Filppula, Head of Total Audio Marketing, Nelonen Media
Joni Helminen, Chief Marketing Officer, Barona
Joonas Hokka, Strategy Director, IVALO Creative Agency
Hanna Huuskonen, Brand Manager, Haaga-Helia
Tommi-Juhani Jokinen, Client Service Director, Kurio, part of SAMY
Teppo Juuvinmaa, Asiakkuusjohtaja, Folk Finland Oy
Antti Kaarto, Creative, hasan & partners
Heidi Kananen, CEO, Valve Branding Oy
Ulla Koivula, Myynti- ja markkinointijohtaja, Moi Mobiili Oy
Anu Koskinen, Brändi- ja markkinointipäällikkö, HSL
Outi Lindberg, Head of Marketing, Oriola
Mari Mineo, Business Director, N2 Creative Oy
Markus Rauramo, Account Director, Virta UM / IPG Mediabrands
Taimi Renvall, Vice president Global brand management, Valio Oy
Anne Repo, Marketing Director, Chocolate & Snacking, Fazer Makeiset
Roope Sandberg, Senior Creative, Nitro
Jotti Taival, Senior Creative, Wörks
Rosa Uusikylä, Strategist, Bob the Robot
Tuomariston 2. kierros
Päätuomari: Annika Payn, Global Head of Brand Experience, KONE
Jesse Holopainen, Brand & Growth Strategist, SEK
Christoffer Hultin, Toimitusjohtaja, Kantar Finland Oy
Jenni Ihatsu, VP, Brand and Marketing, Posti
Juuso Kalliala, Creative Lead, SOK
Juuso Kemi, CEO, Make it Simple
Tommi Kortesniemi, Creative Director / Partner, Sherpa
Leena Koskinen, Director, B2B Marketing, Sanoma Media Finland
Aapo Kuortti, Creative Strategist, TBWA\Helsinki
Lauri Kutila, Head of Brand and Communications, Verkkokauppa.com
Santtu Parkkonen, Chair of the Board / Mellakka Helsinki, Mellakka Events ja Mellakka Management, Mellakka-konserni
Jyrki Poutanen, Co-founder / Chief Creative Officer, United Imaginations
Anne Rantanen, Markkinointijohtaja, Silmäasema
Roope Ruotsalainen, Brändi- ja asiakkuusjohtaja, Saka
Aino Saari, Head of Marketing, VR Group
Jussi Salminen, Markkinointijohtaja, BAUHAUS Suomi ja Viro
Olli-Pekka Sipilä, Business Director, NORD DDB HEL
Janne Waltonen, Global Marketing, Supercell
Veli-Pekka Ääri, kaupallinen johtaja, Tokmanni Oy
Effie-kilpailusta
Effie on maailman laajin markkinoinnin tehokkuutta mittaava kilpailu. Sen omistaa Ascential plc. Kilpailun perusti New York American Marketing Association (NYAMA) vuonna 1968. Effie on rekisteröity tavaramerkki. Effie-kilpailun säännöt ja ohjeet laaditaan Effie Wordwide -organisaatiossa. Organisaation tehtävänä on varmistaa, että kilpailu viedään läpi kaikissa maissa samoja sääntöjä noudattaen. Kilpailua järjestetään 42 maassa. Suomessa 24. kertaa järjestettävän maakohtaisen kilpailun lisenssin omistaa Marketing Finland ry.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka-Maria LemminkiToimitusjohtajaMarketing Finland
Puh:0405781974riikka-maria.lemminki@marketingfinland.fiSuvi LähdeExecutive Creative Director, Effie Awards Finland Ohjausryhmän puheenjohtajaSEK
Puh:0407030337suvi.lahde@sek.fiAnnika PaynEffie Awards Finland 2025 Päätuomari, Global Head of Brand Experience, KONE
Puh:+358 45 316 8328annika.payn@kone.comLinkit
Tietoja julkaisijasta
Marketing Finland on markkinoinnin liike, johon voivat liittyä jäseniksi markkinointia ja viestintää tekevät yritykset sekä alan palvelutarjoajat. Vuonna 2020 Marketing Finland sekä Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL päättivät toimintojensa yhdistämisestä. Tämän jälkeen Marketing Finlandin alle on järjestäytynyt myös muita markkinoinnin asiantuntijaorganisaatioita. Marketing Finlandin jäsenet ovat mukana ostamassa ja tuottamassa suurinta osaa Suomessa tehtävää markkinointia ja viestintää.
Marketing Finland kuuluu maailman johtaviin markkinoinnin verkostoihin: WFA, 90 % maailman markkinointiostoista, EACA, 2500 markkinoinnin ja viestinnän organisaatiota ja 120 000 ammattilaista 30 Euroopan maasta ja ICCO, 3000 viestintätoimistoa globaalisti 66 maasta.
Marketing Finlandin tehtäviin kuuluvat muun muassa edunvalvonta, alan koulutukset, konsultointi, sekä verkostojen rakentaminen. Marketing Finland järjestää Suomessa markkinoinnin ja viestinnän johtavia kilpailuja kuten Cannes Lions, Effie Awards Finland, Finnish Comms Awards, Young Lions Finland ja Vuoden brändinrakentaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Marketing Finland ry
Finnish Comms Awards 2025 finalistit valittu ennätyksellisen kovatasoisesta osallistujajoukosta2.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Finnish Comms Awards houkutteli tänä vuonna ennätysmäärän osallistujia. Kilpailuun jätettiin peräti 173 viestintätyötä lähes 30 eri toimistosta, joista kilpailun loppusuoralle valittiin 90 kilpailuhakemusta 20 eri toimistosta. Eniten shortlistalle päässeitä töitä oli seuraavilta toimistoilta: United Imaginations (25), SEK (12) TBWA\Helsinki (9) ja Mellakka Helsinki (7). Voittajat julkistetaan Finnish Comms Awards -gaalassa, Helsingissä, torstaina 6.11.2025. Kilpailu järjestetään 14. kerran ja järjestäjänä toimii Marketing Finland yhteistyössä VaLa ry:n kanssa.
SUOMI TEKI HISTORIAA: Ennätyksellinen palkintosaalis Cannes Lions 2025 -kilpailusta27.6.2025 12:52:28 EEST | Tiedote
Suomalaiset loistivat tänä kesänä Cannes Lionsin kirkkaimmissa valokeiloissa. Suomelle kertyi vuoden 2025 kilpailusta historiallinen 13 leijonan palkintosaalis, johon mahtui mukaan niin kulta-, hopea- ja pronssileijonia kuin myös yksi kilpailun kirkkaimmista palkinnoista: Grand Prix.
Uudistuneen Finnish Comms Awards 2025 -kilpailun päätuomariksi Christina Forsgård10.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin ja arvostetuin viestintäkilpailu Finnish Comms Awards järjestetään jälleen syksyllä 2025 – nyt jo 14. kerran. Finnish Comms Awards jakaa tunnustusta viestintätoimiston ja asiakkaan väliselle laadukkaalle ja pitkäjänteiselle yhteistyölle.
Somevaikuttajat lyöttäytyivät yhteen: "Haluamme itse nostaa alamme tasoa ja mainetta"25.4.2025 14:24:07 EEST | Tiedote
Suomen kokeneimmista vaikuttajista koostuva Marketing Finlandin työryhmä on koottu edistämään ja kehittämään vaikuttajamarkkinoinnin alaa vaikuttajien näkökulmasta.
Young Lions Finland 2025: Voittajat ovat tässä24.4.2025 17:06:49 EEST | Tiedote
Young Lions Finland -kilpailussa on valittu kymmenen nuorta markkinoinnin ja viestinnän tulevaisuuden tähteä edustamaan Suomea kansainväliseen Young Lions Competitions -kilpailuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
