Hyvinkää vahvistaa tapahtumallisuuttaan uudella toimintamallilla

Jaa

Hyvinkään kaupunki on julkaissut uuden tapahtumien toimintamallin, joka ohjaa kaupungin tapahtumatoimintaa tulevina vuosina. Malli perustuu laajaan kyvykkyysanalyysiin ja visiotyöhön, jonka tavoitteena on vahvistaa Hyvinkään asemaa elinvoimaisena elämyskaupunkina. Toimintamallia on valmisteltu huolellisesti, ja sen taustalla on laaja asiantuntijayhteistyö sekä paikallisten toimijoiden näkökulmien huomioiminen. Hyvinkään kaupunginhallitus hyväksyi toimintamallin yksimielisesti kokouksessaan 21.10.2025.

Taikametsä on ollut yksi Hyvinkään viime vuosien vetonauloista.
Taikametsä on ollut yksi Hyvinkään viime vuosien vetonauloista.

Toimintamallin valmistelussa on kuultu tapahtumakentän ääntä ja rakennettu Hyvinkään näköinen, osallistava ja vaikuttava malli, joka tukee erityisesti paikallisten tapahtumien järjestämistä.

”Toimintamallin ytimessä on ajatus siitä, että tapahtumat eivät ole vain yksittäisiä tilaisuuksia, vaan strategisia välineitä kaupungin kehittämisessä. Malli antaa meille mahdollisuuden tukea tapahtumajärjestäjiä entistä selkeämmin ja pitkäjänteisemmin – erityisesti paikallisia yhteisöjä, joiden toiminta luo elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä. Tämä on tärkeä askel kohti vahvempaa ja näkyvämpää tapahtumakaupunkia”, kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö Outi Ruso kommentoi.

Malli tukee kaupungin visiota elinvoimainen elämyskaupunki, jossa elävä keskusta, aktiiviset yhteisöt ja omaleimaiset tapahtumat muodostavat tapahtumallisuuden perustan.

Tapahtumakehityksen portaat

Uusi toimintamalli tunnistaa tapahtumien kehityspolun ja tukee tapahtumien kasvua vaiheittain. Mallissa tapahtumat nähdään kehittyvinä kokonaisuuksina, jotka voivat edetä harrastusyhteisön sisäisestä tilaisuudesta laajaksi yleisötapahtumaksi. Kaupunki pyrkii tunnistamaan potentiaaliset tapahtumat ja yhteisöt jo varhaisessa vaiheessa, ja tarjoamaan niille tukea, tiloja ja näkyvyyttä kasvuun.

Tapahtumakehityksen portaat auttavat hahmottamaan, missä vaiheessa kukin tapahtuma on, ja millaista tukea se tarvitsee. Näin voidaan kohdentaa resursseja oikea-aikaisesti ja rakentaa pitkäjänteisiä kumppanuuksia. Malli tukee erityisesti paikallisten toimijoiden mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä, aivan kuten monet tunnetut tapahtumat ovat aikanaan tehneet.

Strategiset kumppanuudet ja tapahtumapaikat

Toimintamalliin sisältyy myös tapahtumakumppanuusohjelma, jonka avulla kaupunki voi solmia pitkäaikaisia ja strategisia kumppanuuksia tapahtumajärjestäjien kanssa. Kumppanuudet perustuvat selkeisiin kriteereihin ja tavoitteisiin, ja niiden toteutumista seurataan mittareiden avulla. Näin kaupungin tapahtumien tukemiseen liittyviä käytäntöjä samalla selkiytetään ja tehdään näkyviksi.

Lisäksi kaupunki panostaa keskeisten tapahtumapaikkojen hallintaan, jotta tapahtumien suunnittelu ja toteutus olisi ennakoitavaa ja sujuvaa.

Johtaminen ja yhteisöjen tuki

Uusi toimintamalli korostaa tapahtumatoiminnan johtamista kokonaisuutena. Kaupunki määrittelee toimintamallin mukaan jatkossa entistä selkeämmin eri toimialojen roolit ja vastuut, ja varaa tarvittavat resurssit tapahtumallisuuden kehittämiseen. Samalla vahvistetaan yhteisöjen toimintaa ja koordinaatiota, jotta paikalliset toimijat voivat järjestää tapahtumia entistä sujuvammin.

”Tapahtumien toimintamallia tehtäessä toteutettiin kolme osallistavaa työpajaa, joissa kuultiin paikallisia tapahtumajärjestäjiä, yhdistyksiä, kaupungin henkilöstöä ja päättäjiä. Osallistavasta työstä nousi muun muassa toive yhteisöjen toiminnan ja koordinaation vahvistamisesta, joten tämä nostettiin toimintamalliin mukaan”, Ruso kertoo.

Seuraavat askelmerkit ja asiantuntijayhteistyö

Kaupunginhallituksen hyväksynnän jälkeen kaupunki lähtee seuraavaksi toteuttamaan toimintamalliin sisältyviä konkreettisia toimenpiteitä. Kumppanuusohjelmasta viestitään lisää vielä kuluvan vuoden aikana, ja sen tarkemmat linjaukset julkaistaan osana kaupungin tapahtumaviestintää.

Hyvinkään kaupungin tapahtumien toimintamalli on rakennettu yhteistyössä Kuusisto & Partnersin kanssa. Yritys on tapahtumateollisuuden strateginen asiantuntija ja tunnettu kuntaorganisaatioiden kumppani, joka korostaa ihmisten välisten kohtaamisten merkitystä elinvoiman ja vaikuttavuuden lähteenä. Mallin valmistelussa on hyödynnetty Kuusisto & Partnersin osallistavaa työotetta, kyvykkyysanalyysiä ja strategista näkemystä – tavoitteena kaupungin näköinen malli, joka tukee erityisesti paikallisia tapahtumia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye