Laura Meriluoto: Oikeistohallituksen apteekkiuudistus uhkaa koko maan laajuista apteekkiverkkoa
24.10.2025 11:33:21 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto katsoo Orpon hallituksen apteekkiuudistuksen uhkaavan koko maan laajuista apteekkiverkkoa. Hallitus esittää useita etenkin pienten apteekkien toimintaedellytyksiä heikentäviä muutoksia, joiden arvioidaan johtavan monien apteekkien toiminnan loppumiseen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä.

– Apteekki on arjen keskeinen peruspalvelu ja yleisin paikka, jossa ihminen voi kohdata terveydenhuollon ammattilaisen. Apteekkien karsiminen kiihdyttää alueellista eriarvoisuutta ja heikentää etenkin paljon sairastavien ihmisten elämisen perusedellytyksiä harvaan asutussa Suomessa, Meriluoto sanoo.
Meriluoto katsoo hallituksen myös suosivan uudistuksessa suuria kasvukeskuksissa sijaitsevia apteekkeja, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että apteekkiveron alarajaa laskettiin lausuntokierroksen jälkeen 250 000 eurosta 200 000 euroon.
– Apteekkiveron progressiivisuudella on pyritty turvaamaan nimenomaan pienten apteekkien selviytyminen, mutta uudistuksen myötä käytännössä kaikki apteekit tulevat apteekkiveron piiriin. Tämä tekee monien pienten apteekkien toiminnan jatkamisen mahdottomaksi, Meriluoto sanoo.
Meriluoto näkee apteekkiuudistuksen osana oikeistohallituksen laajempaa keskittämispolitiikkaa, jonka myötä esimerkiksi yöpäivystyksiä ollaan lakkauttamassa useilta pieniltä paikkakunnilta, kuten Varkaudesta ja Iisalmesta.
– Lähipalveluiden alasajaminen näyttää olevan etenkin perussuomalaisten uusi linja, jota johdetaan Helsingistä käsin. Tässäkin suhteessa puolue on siirtynyt suoraan kokoomuksen syliin, Meriluoto sanoo.
Yhteyshenkilöt
Laura Meriluotokansanedustaja
Puh:044 266 6120laura.meriluoto@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Minja Koskela: Oikeistohallitus hyökkää aborttioikeutta vastaan21.9.2026 11:23:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela tyrmää Orpon hallituksen esittämän uuden 257 euron suuruisen aborttimaksun, joka koskisi omasta pyynnöstä tehtyjä abortteja.
Minja Koskela: Häkkänen vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan – Koskelalta kirjallinen kysymys21.9.2026 11:09:34 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskelan mukaan ulkoministeri Elina Valtosen ja puolustusministeri Antti Häkkäsen toimet osoittavat, että hallituksen Israel-politiikka on vastuuttomalla tavalla sekaisin. Koskelan mukaan se vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan.
Vasemmistonaiset: Rasismi tulee Suomelle kalliiksi21.9.2026 10:53:25 EEST | Tiedote
Suomalainen julkinen keskustelu on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Haasteista puhuminen kuuluu normaaliin julkiseen keskusteluun ja avoin keskustelukulttuuri on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Keskustelu on kuitenkin siirtynyt pois yhteiskunnan kipukohdista avoimeen vihapuheeseen. Rasistiset puhetavat ovat siirtyneet politiikan ja julkisen keskustelun valtavirtaan. Kun päättäjät käyttävät ihmisryhmiä halventavaa, epäinhimillistävää tai ulossulkevaa kieltä, he eivät vain kuvaa todellisuutta – he muokkaavat sitä.
Mai Kivelä: Hallitus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon ja viljelijöiden toimeentulon16.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta keskustelee tänään keskustan välikysymyksestä suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Myös vasemmistoliitto esitti epäluottamusta Orpon hallitukselle sen ilmasto- ja ympäristöpoliittisen toimettomuuden vuoksi. Vasemmistoliiton mukaan hallituksen toimettomuus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon sekä viljelijöiden toimeentulon ja tulevaisuuden.
Pia Lohikoski: Taiteen perusopetukseen tarvitaan tasa-arvoraha11.9.2026 08:31:58 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käytiin torstaina lähetekeskustelu taiteen perusopetuksen uudistamisesta. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaati lakiuudistukseen lisärahoitusta sekä taiteen perusopetukseen tasa-arvorahaa. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie suhtautui tasa-arvorahaan positiivisesti ja oli valmis harkitsemaan sitä seuraavaan hallitusohjelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme