
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry kuuluu kokonaisuuteen
Erikoiskaupan liitto Etu ry
Julkisen sanan neuvoston käsittely vie nyt kuukausia enemmän kuin aiemmin – Terveystuotekauppiaiden Liitto odottanut päätöstä jo lähes seitsemän kuukautta
24.10.2025 12:27:41 EEST | Erikoiskaupan liitto Etu ry | Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry | Tiedote
Julkisen sanan neuvoston (JSN) mukaan kanteluiden käsittely on tällä hetkellä ruuhkautunut, ja päätöstä käsittelyyn ottamisesta voi joutua odottamaan noin puoli vuotta. Kantelumäärät ovat pysyneet korkeina, mikä on pidentänyt käsittelyaikoja.

Vuonna 2024 JSN:lle tehtiin yhteensä 686 kantelua, mikä on lähes samaa tasoa kuin edellisvuonna 2023 (739 kantelua). Vuonna 2023 kanteluiden määrä pomppasi poikkeuksellisen korkealle tasolle, ja Julkisen sanan neuvosto on todennut, että kasvanut kantelumäärä sekä rajalliset käsittelyresurssit ovat aiheuttaneet viivettä päätöksentekoon. Tiedot käyvät ilmi Julkisen sanan neuvoston vuosikertomuksesta 2024 (julkaistu maaliskuussa 2025, jsn.fi).
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto jätti 6. huhtikuuta 2025 kantelun Helsingin Sanomien julkaisemasta artikkelista, jossa väitettiin luontaistuotekaupoissa myytävien melatoniinivalmisteiden sisältävän epäpuhtauksia. Kantelun tueksi liitto toimitti viranomaisen lausunnon, jonka mukaan tällaisia puutteita ei ole havaittu. JSN on ilmoittanut, että liiton kantelu on edelleen jonossa puheenjohtajan tarkasteluun. Aiemmin arvioitu noin puolen vuoden käsittelyaika on ylittynyt.
”Ymmärrämme, että Julkisen sanan neuvoston työmäärä on suuri. Kantelijan näkökulmasta pitkät käsittelyajat voivat kuitenkin tuntua turhauttavilta, etenkin silloin, kun kyse on julkisuudessa esiintyneen virheellisen tiedon oikaisusta,” sanoo Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.
”Toivomme, että kanteluiden käsittely pysyy kohtuullisissa aikarajoissa ja että neuvoston toimintaedellytykset turvataan riittävillä resursseilla. Näin varmistetaan, että journalistinen vastuu toteutuu ja luottamus median itsesääntelyyn säilyy vahvana,” Rönkkö jatkaa.
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto pitää tärkeänä, että median itsesääntelyelin pystyy jatkossakin käsittelemään kantelut ajallaan ja oikeudenmukaisesti. Toimiva kanteluprosessi tukee sekä vastuullista journalismia että yleisön luottamusta mediaan.
Yhteyshenkilöt
Mika RönkköToiminnanjohtajaSuomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
Puh:+358 500 430 818mika.ronkko@terveystuotekauppa.fiwww.terveystuotekauppa.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry on valtakunnallinen luontaistuote- ja terveyskauppojen yhteistoimintajärjestö, jonka tavoitteena on parantaa luontaistuotealan erikoiskaupan toimintaedellytyksiä ja kannustaa kuluttajia terveellisiin elämäntapoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry
Terveystuotepäivä 2026 kokosi alan ammattilaiset Helsinkiin31.8.2026 09:01:08 EEST | Tiedote
Lauantaina 29. elokuuta Helsingin Messukeskuksen Siivessä järjestetty Terveystuotepäivä 2026 kokosi yhteen noin 250 terveystuote- ja hyvinvointialan ammattilaista eri puolilta Suomea. Täyteen varattu tapahtuma tarjosi monipuolisen asiantuntijaseminaarin, yritysnäyttelyn sekä mahdollisuuden alan toimijoiden kohtaamisiin ja verkostoitumiseen.
Raw Organic avaa uuden myymälän Turun Hansakortteliin – kasvu jatkuu13.8.2026 09:57:37 EEST | Tiedote
Kotimainen hyvinvointialan yritys Raw Organic jatkaa kasvuaan avaamalla uuden myymälän Turun Hansakortteliin. Uusi myymälä vahvistaa yrityksen asemaa Varsinais-Suomen hyvinvointituotteiden erikoiskaupassa ja tuo Raw Organicin palvelut näkyvälle paikalle Turun keskustaan. Raw Organicilla on ennestään myymälät Turun Skanssissa, Raision Myllyssä ja Vantaan Jumbossa sekä verkkokauppa.
Elias Jaakkolalle järjestäytyneen luontaistuotealan ansiomerkki12.6.2026 12:38:01 EEST | Tiedote
Biomed Oy:n toimitusjohtaja Elias Jaakkolalle on myönnetty järjestäytyneen luontaistuotealan ansiomerkki. Kunnianosoitus on myönnetty Jaakkolan ansiokkaasta työstä luontaistuotealan eri tehtävissä sekä hänen merkittävästä panoksestaan alan tunnettuuden ja arvostuksen lisäämisessä. Jaakkola on vaikuttanut pitkään suomalaisessa terveystuotealassa yrittäjänä, toimitusjohtajana ja terveysviestinnän kehittäjänä. Hänen työnsä näkyy sekä Biomed Oy:n kasvussa että TerveysSummitin kaltaisten uusien toimintamallien rakentamisessa terveystiedon jakamiseksi suurelle yleisölle.
Salvia vuoden 2026 rohdoskasvi - Perinteinen rohdoskasvi kiinnostaa nyt myös modernissa hyvinvointitutkimuksessa5.6.2026 08:12:41 EEST | Tiedote
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on valinnut vuoden 2026 rohdoskasviksi rohtosalvian (Salvia officinalis). Valinnan perusteina ovat kasvin pitkä käyttöhistoria, monipuoliset hyvinvointivaikutukset sekä kasvava tieteellinen tutkimus erityisesti vaihdevuosioireiden, mielialan, vireystilan ja kognitiivisen hyvinvoinnin alueilla.
Tapani Hakala Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton varapuheenjohtajaksi28.5.2026 18:18:28 EEST | Tiedote
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton hallitus on valinnut varapuheenjohtajakseen Tapani Hakalan. Hakala toimii Ha-Ki-Kor Oy:n yrittäjänä ja terveyskauppiaana vaimonsa Päivi Hakalan kanssa Pirkanmaalla. Heillä on kuusi BioPro-ketjun myymälää Pirkanmaalla, ja lisäksi hän toimii BioPro-ketjun toimitusjohtajana. Liiton puheenjohtajana toimii ECOteekki-kauppias Niko Korhonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme