Akavan Erityisalat, Kieliasiantuntijat ja TAKU: Työneuvostoa ei pidä lakkauttaa
27.10.2025 10:16:15 EET | Akavan Erityisalat | Tiedote
Oikeussuojan saatavuus maassamme kapenee merkittävästi, mikäli työneuvosto lakkautetaan. Lakkauttamisen tuomat säästöt sen sijaan olisivat marginaaliset, sanovat Akavan Erityisalat ja sen jäsenjärjestöt Kieliasiantuntijat sekä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU. - Esimerkiksi tulkkaus- ja kulttuurialoilla työneuvosto voi olla ainoa realistinen oikeussuojakeino selvittää yhä lisääntyvää rajanvetoa yrittäjäaseman ja työsuhteen välillä.

Maamme hallitus suunnittelee työneuvoston lakkauttamista. Tällä tietoa esitys on etenemässä eduskuntaan viikolla 44.
- Vastustamme työneuvoston lakkauttamista. Parhaimmillaankin vain marginaalisilla säästöillä lakkauttamista ja oikeussuojan saatavuuden heikentämistä ei voida järkevästi perustella. Pikemmin tätä tärkeää matalan kynnyksen oikeussuojakeinoa tulee kehittää entisestään, sanoo juristi Juho-Heikki Leppänen Akavan Erityisaloista.
Työneuvosto on työ- ja elinkeinoministeriön alainen riippumaton erityisviranomainen, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja työlainsäädännön tulkinnasta sekä toimia oikaisuvaatimusviranomaisena eräissä aluehallintoviraston työlainsäädäntöä koskevissa poikkeuslupapäätöksissä. Oikaisuasiat siirrettäisiin hallituksen esityksen mukaan toisaalle, mutta tärkeä lausuntojen antaminen lakkaisi.
- Vaikka työneuvoston lausunnot eivät ole juridisesti sitovia, käytännössä niitä on erittäin laajalti noudatettu ja niillä on ollut valtakunnallista merkitystä, muistuttaa Juho-Heikki Leppänen.
- Työneuvosto on myös radikaalisti tuomioistuimia halvempi ja nopeampi vaihtoehto, joka toiminnallaan lievittää kuormittuneen tuomioistuinjärjestelmän painetta.
- Työneuvostolla on lisäksi harvinaisen hyvät edellytykset ratkoa uusia muuttuvan työelämän kysymyksiä, sillä se on kolmikantainen ja sen kokoonpano takaa erityisen työoikeudellisen asiantuntemuksen ja laaja-alaisen näkemyksen.
Alustataloudessa
tärkeä oikeussuojakeino
Työneuvosto toimii matalan kynnyksen oikeussuojakeinona esimeriksi siinä rajanvedossa, onko työn tekijä työsuhteessa vai yrittäjäasemassa. Näiden tapausten määrä kasvaa alustatalouden levitessä ja kun perinteisen työsuhteen ja yrittäjyyden välimaastoon on kehittynyt erilaisia työn tekemisen muotoja.
- Tämä on erityisen yleistä tulkkaus- ja kulttuurialoilla. Molemmilla aloilla työskentelee paljon itsensätyöllistäjiä, jotka ovat usein heikossa neuvotteluasemassa työn tarjoajiin nähden, sanovat Kieliasiantuntijat ry:n toiminnanjohtaja Hanna Gorschelnik ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn toiminnanjohtaja Nea Leo.
- Työtä tekevien oikeusturvan tehostamiseksi pitäisi voida selvittää tehokkaasti ja matalalla kynnyksellä, millaisesta työntekosuhteesta tosiasiallisesti on kyse. Työneuvoston lakkauttaminen veisi tilanteen täysin päinvastaiseen suuntaan. Työsuhdetta voisi olla helpompi naamioida yrittäjätyöksi, Gorschelnik ja Leo sanovat.
- Alustataloudessa työtä tekevän asema työmarkkinoilla on niin epävarma, että tuomioistuinprosessiin ryhtymisen kynnys olisi erittäin korkealla. Työneuvosto olisi siis jatkossakin optimaalinen ja joidenkin osalta jopa ainoa realistinen taho lausumaan työtä tekevän asemasta - tuomioistuinprosessia vähäisemmin riskein.
Työneuvoston lakkauttamista perustellaan valtionhallinnon säästötarpeilla. Akavan Erityisalat muistuttaa, että jo hallituksen esitysluonnoksessa säästöt on ajateltu vain 200 000 euron suuruisiksi, ja todellisuudessa ne tulisivat olemaan merkittävästi vähäisemmät.
Olemme lausuneet työneuvoston lakkauttamisesta työ- ja elinkeinoministeriölle.
Lisätietoja:
Juho-Heikki Leppänen, juristi (yksityissektorin työsuhdeneuvonta, ammatinharjoittajien ja yrittäjien edunvalvonta), Akavan Erityisalat, puh. 0201 235 365
Hanna Gorschelnik, toiminnanjohtaja, Kieliasiantuntijat, puh. 050 576 2553
Nea Leo, toiminnanjohtaja, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU, puh. 044 066 4800
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582
Juho-Heikki LeppänenJuristi. Yksityissektorin työsuhdeneuvonta.
Puh:0201 235 365juho-heikki.leppanen@akavanerityisalat.fiHanna Gorschelnik, KieliasiantuntijatToiminnanjohtaja
Puh:050 576 2553hanna.gorschelnik@kieliasiantuntijat.fiNea Leo, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUToiminnanjohtaja
Puh:044 066 4800nea.leo@taku.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat: Suomi ei menesty ilman hyvää julkista hallintoa ja vahvaa järjestökenttää23.4.2026 14:15:32 EEST | Tiedote
Hallitus kohdisti kehysriihessä merkittäviä säästöjä valtionhallinnon toimintamenoihin sekä uusia leikkauksia järjestöjen rahoitukseen. Akavan Erityisalat on vakavasti huolissaan päätösten vaikutuksista julkisen sektorin toimintaedellytyksiin, kansalaisten palveluihin ja työelämän kestävyyteen.
Restonomiliitto: Hospitality-ala tarvitsee kasvun edellytyksiä, ei uusia rasitteita20.4.2026 08:29:00 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys Sure – Suomen Restonomiliitto vaatii, että hallitus näkee kehysriihessä matkailu- ja ravintola-alan kuluerän sijaan kasvun, työllisyyden ja elinvoiman moottorina. Ala luo työpaikkoja, verotuloja ja alueellista veto- ja pitovoimaa kaikkialla Suomessa. Sitä ei saa heikentää veronkiristyksillä tai leikkauksilla, jotka nostavat hintoja ja siirtävät kulutusta pois kotimaisista palveluista.
Akavan Erityisalat: Kehysriihessä on siirryttävä hallitsemattomista leikkauksista tulevaisuutta rakentaviin päätöksiin20.4.2026 08:13:00 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalat odottaa kehysriiheltä päätöksiä, jotka vahvistavat suomalaisten tulevaisuususkoa, toimeentuloa ja luottamusta yhteiskuntaan. Julkisen talouden sopeuttaminen on välttämätöntä, mutta sen keinot ratkaisevat: hallitsemattomien hyvinvointia ja sivistystä heikentävien leikkausten sijaan Suomi tarvitsee investointeja osaamiseen, syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn ja työkykyyn.
Mielenosoitus Kansallisarkiston Oulun toimipisteen puolesta - Tiedon yhdenvertainen saavutettavuus varmistettava17.4.2026 11:08:56 EEST | Tiedote
Oulussa järjestetään sunnuntaina 19.4.2026 klo 12-15 mielenosoitus Kansallisarkiston Oulun toimipisteen säilyttämisen puolesta. Erityisesti pohjoista Suomea palvelevaan Oulun toimipisteeseen on keskitetty arkistoaineistoa Pohjois-Pohjanmaalta, Kainuusta ja Lapista. Aineistot aiotaan siirtää Mikkeliin. Akavan Erityisalat ja sen jäsenyhdistykset, Tiedon- ja arkistonhallinnan ammattiyhdistys TAAY ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL vastustavat Kansallisarkiston toimipisteiden lakkauttamisia ja allekirjoittavat 19.4. järjestettävän mielenilmauksen vetoomuksen. - Kansallisarkiston alueellisen palveluverkon karsiminen kaventaa huolestuttavasti sekä tutkijoiden että kansalaisten pääsyä kansalliseen muistitietoomme. Kaikkea ei voi digitoida. Tarvitaan ratkaisuja, jotka turvaavat myös fyysisen aineiston saatavuuden eri puolilla maata, ammattiliitot painottavat.
Helsingin tapahtumasäätiön uusi työehtosopimus näyttää suuntaa31.3.2026 08:01:20 EEST | Tiedote
Helsingin tapahtumasäätiön työehtosopimus on tapahtuma-alan ensimmäinen julkinen työnantajakohtainen työehtosopimus ja merkittävä päänavaus alalla. Palkansaajapuolta sopimuksessa edustavat Akavan Erityisalat ja sen jäsenyhdistykset Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU sekä Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme