Westend Indians jatkaa Espoon ykkösenä – mestari kaatui taas
24.10.2025 21:41:58 EEST | Fliiga | Tiedote
Oilers on F-liigan hallitseva mestari, mutta Espoon valtias on Westend Indians, joka nappasi jo syksyn toisen derbyvoittonsa Öljymiehistä, nyt 773 katsojan edessä lukemin 3-2. Perjantain toisessa ottelussa EräViikingit löi vieraissa FBC Turun peräti 10-5.
Espoon derbyn varovainen avauserä jäi maalittomaksi, mutta toisessa Westend Indians käytti ylivoimansa Tatu Havulan lakaistessa illan avausosuman. Kaksi minuuttia ennen toista taukoa Samuli Huppunen kiskaisi keskialueen katkon jatkoksi Heimon jo 2–0-johtoon. Oilers pääsi maalin makuun viisi minuuttia ennen loppua Eetu Sorvalin osuessa, mutta vain puolitoista minuuttia myöhemmin Samuli Junnila kiskaisi vasemmasta siivestä yllättävän laukauksen etuyläkulmaan ja ottelun voittomaaliksi jääneen 3–1-maalin. Oilers nousi vielä kerran tuntumaan Eetu Sorvalin sipaistessa Markus Salmen nappisyötön takatolpalta sisään, mutta viimeiset puolitoista minuuttia ”Heimo” ja maalivahti Juuso Jokisalo kestivät.
Turussa nähtiin kaksijakoinen ottelu, kun Marius Suominen oli laukonut toisessa erässä FBC Turun jo 4–2-johtoon. Sitten alkoi kuitenkin EräViikinkien nousu: Otto Ukskoski kavensi pian rangaistuslaukauksesta, Benjamin Tenhonen löi pelin tasoihin sen puolivälissä ja hetikohta Ukskoski iski vieraat ylivoimalla jo johtoon. Päätösjakson alkupuolella Elmeri Haveri ja Lassi Koivisto laukoivat vierasjohdoksi jo 7-4, ja viisi ja puoli minuuttia ennen loppua Daniel Tenhonen vielä kahdeksannen maalin. FBC Turun riskipeli ilman maalivahtia tuotti pakkopaikassa Marius Suomisen kavennuksen, mutta perään Elmeri Haveri ja Juuso Möttönen komistelivat EräViikinkien voittolukemia tyhjään verkkoon.
Westend Indians nousi illan voitollaan tasapisteisiin ottelun enemmän pelanneiden Oilersin ja SPV:n kanssa. EräViikingit puolestaan ohitti Hawksin nousen seitsemänneksi.
F-liigan miesten sarja jatkuu lauantaina otteluilla LASB–SPV, Nurmon Jymy–Classic, Nokian KrP–TPS ja OLS–Hawks.
F-liigan naisten perjantain ottelussa Classic löi vieraissa EräViikingit 7-4 ja nousi vastustajansa ohi sarjakakkoseksi. Sarjan kärjessä on nyt TPS:llä ja ottelun enemmän pelanneella Classicilla 15 sekä EräViikingeillä, SB-Prolla ja Kooveella 13 pistettä.
Tämän illan voittonsa Classic pohjusti heti avauserässä. Kotijoukkue pystyi kuittaamaan vielä Vilja Kuutniemen avausosuman, mutta jo ennen erätaukoa laukoivat kahdesti osunut Elli Kylmäluoma ja Natalia Pitkäkangas hallitsevan mestarin 4–1-johtoon EräViikinkien haparoidessa oman maalinsa edessä. EräViikinkien Pinja Suhonen, Iina Latvala ja Matilda Rytkönen kavensivat toisessa erässä nostaen kotijoukkueen parhaimmillaan kahden maalin päähän, mutta Veera Vilenius ja Lotta Purhonen pitivät Classicin edellä. Päätöserässä nähtiin enää yksi maali, jonka laukoi syötönkatkon jälkeen Classicille Zara Gauffin-Kauste.
Sarja jatkuu lauantaina otteluilla Northern Stars–SaiPa, FBC Loisto–Koovee, SSRA–PSS, SB-Pro–ÅIF ja TPS–Pirkat.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Liiganousijan lento jatkuu: Vahvistunut OLS taipui jatkoajalla20.9.2026 20:37:28 EEST | Tiedote
F-liigaan noussut O2-Jyväskylä jatkaa komeita esityksiään. Eilen kotonaan Jymyn murskanneet ”Ampparit” hiljensivät tänään isosti vahvistuneen OLS:n kotiavauksen voittamalla Matias Vaajalan jatkoaikamaalilla 4-3.
O2-Jyväskylälle komea avausvoitto – Aatu Knuuti osui neljästi19.9.2026 21:06:14 EEST | Tiedote
Nousija O2-Jyväskylä otti ensimmäisen voittonsa F-liigan miesten sarjassa komeasti, kun Jymy kaatui perinteikkäällä Monitoimitalolla 10-4. Lauantain toisessa erässä Westend Indians otti toisen voittonsa kaatamalla vieraissa EräViikingit 8-2.
Oilers karkasi Hawksilta toisessa erässä18.9.2026 20:57:33 EEST | Tiedote
Oilers nappasi toisen voittonsa F-liigan miesten sarjassa, kun se kaatoi kotonaan Hawksin selvästi 10-4.
Juuso Ahola johti mestarit toiseen voittoon16.9.2026 20:57:00 EEST | Tiedote
Juuso Ahola laukoi neljä maalia, kun F-liigan mestari Nokian KrP nappasi kauden toisen voittonsa kaatamalla Kupittaalla TPS:n 8-4. Turkulaisille tappio oli syksyn toinen.
OLS:lle avausvoitto, Rasmus Hasulle nollapeli13.9.2026 20:14:38 EEST | Tiedote
Eilen niukasti SPV:lle taipunut OLS avasi tänään pistetilinsä samassa kaupungissa, kun Jymy taipui maalein 7-5. Sunnuntain toisessa ottelussa SPV löi Lahdessa LASBin selvästi 6-0.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme