SDP:n Tuppurainen: Pääministerin haastattelutunti osoitti, että hallituksen eväät on syöty
”Pääministeri turvautuu tsemppipuheeseen, vaikka tulostaulu näyttää toista”, huomauttaa Tytti Tuppurainen (sd). Haastattelutunti paljasti sen, että tämän parempaan ei hallitus pysty. Pääministeri ei näytä enää haluvankaan ratkoa ongelmia, vaan siirtää niitä tulevan hallituksen käsiin, ottamatta niihin itse edes kantaa.

Hallituksen rivit ovat toistuvasti rakoilleet, eikä pääministeri onnistunut tässäkään haastattelussa vahvistamaan hallitukseen linjaa, sanoo Tuppurainen. Erimielisyys on ollut ilmeinen erityisesti yhdenvertaisuuteen, arvoihin, eläkepolitiikkaan ja viimeksi soterahoitukseen liittyen. Hallitus on eripurainen, eikä Orpolla ilmeisesti ole kykyä, eikä enää haluakaan korjata tilannetta.
Pääministeri tunnusti, että 100 000 työllisen tavoite on kaukana, mutta rehellisempää olisi myöntää, ettei se tavoite enää toteudu. Hallituksen näytöt on annettu, eikä tähän muutosta saada.
"Haastattelu paljasti sen, että tämän parempaan ei hallitus pysty", Tuppurainen toteaa ja jatkaa: "SDP On tehnyt 17 pakettia, kaikkiaan 230 ehdotusta talouden suunnan kääntämiseksi parempaan.
Vaaleissa ratkaistaan seuraavan hallituksen pohja, eikä keskusteluja ole asianmukaista käydä salassa."
Yhteyshenkilöt
Tytti TuppurainenEduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3186Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Aki Lindén: Hallitus leikkaa sotesta takaoven kautta26.10.2025 09:12:48 EET | Tiedote
Orpon hallituksen sote-järjestöihin kohdistuvat leikkaukset ovat leikkaus sosiaali- ja terveyspalveluista ja pahentavat monen haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen tilannetta, muistuttaa SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Aki Lindén.
SDP:n Joona Räsänen: Orpon kannattaa jo lopettaa pehmoisten puhuminen25.10.2025 13:14:33 EEST | Tiedote
”Kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa pääministeri Orpo väitti jälleen, että SDP ei ole esittänyt vaihtoehtoja ja tämähän ei pidä paikkaansa. Orpo on kunnostautunut syksyllä jo useamman kerran puhumalla pehmoisia”, huokaa kansanedustaja Joona Räsänen (sd).
SDP:n Niina Malm: Orpon hallituksen toimintakyky heikkenee silmissä25.10.2025 09:19:09 EEST | Tiedote
”Kuluneen viikon uutisointi datakeskusten verotuksen ympärillä huolestuttaa”, toteaa kansanedustaja Niina Malm (sd). ”Päätökset, joita tehdään epävarmoin perustein ja sitten yllättäen perutaan, saavat jälleen epäilemään, että Orpon hallituksen toimintakyky on heikentynyt huomattavasti. Hallituksessa poukkoillaan kuin pingispallot ja päätöksistä kärsivät talous ja kansalaiset”, muistuttaa Malm.
SDP:n Lauri Lyly: Työnantajien vastuuta työntekijöiden osaamisesta on lisättävä25.10.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Työnantajien on otettava nykyistä enemmän vastuuta siitä, että työntekijöiden osaaminen on ajan tasalla, vaatii SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly. Työelämä muuttuu ja esimerkiksi teknologia kehittyy niin valtavaa vauhtia, että jokaisen ihmisen pitää pystyä kehittämään omaa osaamistaan jatkuvasti. Tämä ei kuitenkaan voi olla vain ihmisten omalla vastuulla, vaan myös työnantajien on otettava tästä nykyistä enemmän vastuuta.
SDP:n Kumpula-Natri on järkyttynyt Latvian aikeista irrottautua Istanbulin sopimuksesta24.10.2025 14:32:09 EEST | Tiedote
Istanbulin sopimus on Euroopan neuvoston yleissopimus, jonka tavoitteena on ehkäistä ja torjua naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa, suojella uhreja ja saattaa tekijät vastuuseen. "Mikäli Latvia irtautuu sopimuksesta, lähettää se väkivallan naisuhreille viestin, että heidän foikeuksiaan ja tarpeitaan ei oteta vakavasti ja olisi ensimmäinen EU-maa, joka jättäisi näin merkittävän naisia suojelevan sopimuksen", toteaa järkyttynyt kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd), Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen delegaation puheenjohtaja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme