Sään ääri-ilmiöiden voimistuminen vaatii kunnilta varautumista
28.10.2025 06:00:00 EET | If Vakuutus | Tiedote
Ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ole enää vain tulevaisuuden huoli. Ifin tilaamasta kyselytutkimuksesta selviää, että vaikka valtaosa suomalaiskunnista on havainnut sään ääri-ilmiöiden vaikutuksia, vain murto-osa on valmistautunut riittävästi.

Ifin Suomen ympäristökeskukselta (Syke) tilaama kyselytutkimus paljastaa, että selkeä enemmistö (87 %) kyselyyn vastanneista kunnista on havainnut ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja sään ääri-ilmiöitä.
Kuitenkin vain 10 % suomalaiskunnista kertoo tehneensä kattavan arvion, miten ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät omassa kunnassa tulevaisuudessa. Ruotsissa tehtyjen tutkimuksien mukaan vastaava luku on 80 % ja Norjassa 75 %, joten Suomi on selvästi jäljessä naapurimaista.
Kyselyyn vastanneista kunnista lähes kaksi kolmasosaa (64 %) on jo ryhtynyt konkreettisiin sopeutumistoimiin, ja lähes neljä viidestä vastaajasta (79 %) suunnittelee niitä tulevaisuudessa.
Sään ääri-ilmiöiden voimistuminen näkyy vakuutusalalla
Pohjoismaisena vakuutusyhtiönä If on asemassa, jossa on selvää, kuinka tärkeää sopeutumistyö on. Pohjoismaissa ääri-ilmiöihin liittyvät korvaushakemukset ovat kasvaneet 14 % viidessä vuodessa.
Sään ääri-ilmiöiden voimistuminen näkyy Ifin toimintamaista erityisesti Norjassa ja Tanskassa. Viimeisimpänä tämän syksyn Amy-myrsky aiheutti laajoja vahinkoja, vaikka se laantuikin ennen Suomeen rantautumista.
- Olemme havainneet, että usein toimenpiteisiin ryhdytään vasta, kun ääri-ilmiö on kohdattu. Ilmiöt ovat kuitenkin arvaamattomia emmekä ole Suomessakaan niiden ulottumattomissa, joten täälläkin tulisi ryhtyä toimeen, kommentoi Ifin korvausjohtaja Tia Mäki.
Varautuminen maksaa itsensä takaisin
Kyselytutkimuksessa selviää, että kuntien sopeutustoimien haasteina ovat erityisesti poliittinen päätöksenteko, organisoituminen sekä resurssien ja rahoituksen puute. Vain joka neljäs kunta (25 %) on varannut sopeutumistyöhön taloudellisia resursseja ja alle kolmasosa (31 %) henkilöstöresursseja.
Tutkimuksessa huomattiin, että kunnissa, joissa on tehty poliittinen päätös sopeutumistyöstä, on edetty konkreettisissa toimenpiteissä pisimmälle.
Vaikka varautuminen vaatii investointeja, Mäki muistuttaa, että ne maksavat itsensä takaisin. Norjassa on laskettu, että yksi sijoitettu kruunu säästää kuusinkertaisesti vahinkokustannuksissa.
- Ennakointi ja varautuminen on kustannustehokkaampaa ja hallitumpaa kuin vahinkojen korjaaminen jälkikäteen. Sillä voidaan estää myös henkilövahinkoja, joita ei voi koskaan mitata rahassa, kommentoi Mäki.
Ifin suositukset kunnille:
- Tee riskianalyysi ja tunnista paikalliset vaikutukset.
- Päivitä kaavoitus ja infrastruktuuri kestämään ääri-ilmiöitä.
- Hyödynnä tietoon perustuvaa yhteistyötä ja valtakunnallista tukea.
- Panosta ennakoiviin investointeihin – ne maksavat itsensä takaisin.
Liittenä 20 tutkimuksessa eniten pisteitä saaneen kunnan lista. Tutustu Ifin Näin Suomen kunnat ovat varautuneet sään ääri-ilmiöihin -raporttiin
Vakuutusyhtiö If tilasi kyselytutkimuksen Suomen ympäristökeskukselta (Syke) ja se toteutettiin keväällä 2025. Kyselyyn vastasi 118 kuntaa, jotka edustavat yhteensä noin 4,1 miljoonaa asukasta, mikä kattaa arviolta 73 prosenttia Suomen väestöstä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna NikkariHead of Press
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiKuvat

If on Pohjoismaiden suurin vakuutusyhtiö, jolla on yli 4,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta.
Vakuutamme joka viidennen kodin ja henkilöauton Pohjoismaissa ja tarjoamme henkilövakuutuksia sekä yksityishenkilöille että yrityksille.
Meidän 10 000 työntekijäämme useilla eri liiketoiminta-alueilla ja useissa eri maissa varmistavat, että yksityis- ja yritysasiakkaamme saavat tarvitsemansa avun.
Kokomme ja laajuutemme ansiosta voimme olla lähellä asiakkaitamme ja tarjota heille turvallisia vakuutusratkaisuja. Lupauksemme asiakkaillemme on toimintamme ydin: If auttaa paljon.
Ifin omistaja on Sampo, joka on listattu Nasdaq-pörsseissä Helsingissä, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Vuonna 2025 tanskalaisesta Topdanmarkista tuli osa Ifiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Uusi If helps a lot -raportti: Ennakointi mahdollisti nopean avun asiakkaille myrskyjen keskellä5.2.2026 08:39:52 EET | Tiedote
Sampo-konserni onnistui hyödyntämään vahvaa markkina-asemaansa ja mittakaavaetuaan, mikä näkyi vahvana neljännen kvartaalin ja koko vuoden 2025 tuloksena.
Halpakauppojen ilmalämmittimistä useita rakennuspaloja tänä talvena22.1.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Talven ensimmäiset paukkupakkaset lisäsivät kotien lämmitystarvetta joulun jälkeen, ja nyt kovia pakkasia on luvassa lisää eri puolille Suomea. Ifin palotutkijat haluavat varoittaa vaarallisesta ilmiöstä liittyen dieselkäyttöisiin ilmalämmittimiin.
Hannes-myrsky koetteli Suomea – suomalaisten luottamus kuntien valmiuksiin sään ääri-ilmiöihin varautumisessa on vahvaa, mutta monissa kunnissa on työ on vielä alussa16.1.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Hannes-myrsky aiheutti joulun jälkeen laajoja tuhoja ja sähkökatkoja ympäri Suomea. Ifin tutkimusten mukaan peräti 72 prosenttia suomalaisista luottaa kuntien kykyyn varautua sään ääri-ilmiöihin, mutta todellisuudessa monissa kunnissa on haasteita ja kattavat arviot puuttuvat.
Joulustressi vaivaa suomalaisia – suurin syy oma taloustilanne, yksinäisyys korostuu yllättäen nuorissa19.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Joulu aiheuttaa stressiä ja ahdistusta monille suomalaisille, selviää Ifin teettämästä pohjoismaisesta kyselystä.
Helpotusta pohjoisen joulumatkalaisille – If ja Viking pilotoivat nopeaa sulatuspalvelua pakkasen hyydyttämille autoille18.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Vakuutusyhtiö If ja Viking Assistance -tiepalvelu pilotoivat hiihtokeskusten läheisyydessä uutta palvelua, joka tarjoaa nopean ja ympäristöystävällisen ratkaisun talvipakkasten aiheuttamiin ajoneuvojen käynnistysongelmiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme