Prisma Syke uudistui – yli 1 200 uutta tuotetta
27.10.2025 14:45:00 EET | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Lahden keskustassa sijaitseva Prisma Syke on uudistunut. Prisma Sykkeessä on nyt enemmän tilaa ja sujuvampaa asioida. Uudistukset mahdollistivat yli 1 200 uuden tuotteen tuomisen valikoimaan.

Prisma Syke on nyt aiempaa avarampi ja pohjaratkaisuiltaan selkeämpi, esimerkiksi hyllyjen uuden järjestyksen ansiosta. Lisäksi eri osastojen sijainteja on selkeytetty.
Aiemmin pullonpalautukseen ja pakettiautomaateille vienyt käytävä on otettu myymälän käyttöön, ja myymälän sisääntuloon saatiin asiakkaiden toivomaa väljyyttä ja selkeyttä.
”Pullonpalautus on tutulla paikallaan, mutta nyt myymälän sisällä. Palauttaminen onnistuu näin kätevästi myymäläkierroksen varrella. Samalla saimme avaramman sisääntulon ja upean juomaosaston lähemmäs kassoja”, kertoo ryhmäpäällikkö Satu Piiroinen.
Enemmän noutolokerikkoja
Verkkokauppojen noutolokerikkojen määrä kasvaa, ja ne sijaitsevat jatkossa ulkona, jolloin ne ovat asiakkaiden käytössä myös myymälän aukioloaikojen ulkopuolella. Noutolokerikoissa ovat Prisma.fi, Sokos.fi, Matkahuolto, Posti ja Budbee.
Kauppakeskuksen WC-tilat siirtyivät Beat Kitchen & café -ravintolan yhteyteen. Uudet ja siistit WC-tilat ovat saaneet kehuja asiakkailta.
Lisää asiakkaiden toivomia take away -annoksia
Uusi hyllyjärjestys mahdollisti Prisma Sykkeeseen jopa 100 metriä lisää hyllytilaa ja yli 1 200 uutta päivittäistavaratuotetta.
”Saimme päivittäistavaratuotteisiimme isommista Prismoista tuttua valikoimaa, sekä paljon helppoja ja nopeita vaihtoehtoja, jotka korostuvat keskustassa asioivien asiakkaidemme ostoskoreissa. Esimerkiksi smoothieita, uusia valmiiksi pilkottuja Helpot ja nopeat -kasviksia ja asiakkaiden toivomia laadukkaita take away -annoksia on lisätty merkittävästi”, kertoo prismapäällikkö Vesa Alestalo.
Valikoima kasvoi kaikissa tuoretuotteissa, kuten vihanneksissa ja leipomotuotteissa, sekä kuivatuotteissa eli esimerkiksi sipseissä, pähkinöissä, mausteissa, texmexissä ja muroissa.
”Hyvä kukkaosastomme on ollut asiakkaille tärkeä juttu, ja he tykkäävät siitä paljon. Kukat siirtyivät hedelmä- ja vihannesosaston viereen lähelle pullonpalautusta, ja saimme kukkia nyt vielä isomman valikoiman”, Alestalo jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni ViljanenToimialajohtaja (Prisma, S-market ja Sale)
Puh:0500 845 930jouni.viljanen@sok.fiSatu PiiroinenRyhmäpäällikkö
Puh:050 432 2801satu.piiroinen@sok.fiTietoa julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3 300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Hämeenmaan myynti on jatkanut vahvaa kasvuaan3.2.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan vuosi 2025 oli onnistunut. Asiakasomistajille maksettiin ennätyssumma rahaa bonuksina, ja vuoden lopussa Hämeenmaalla oli noin 179 000 asiakasomistajaa. Isoja investointeja tehtiin niin Kanta- kuin Päijät-Hämeessäkin. Hämeenmaalla oli vuoden lopussa 3 257 työntekijää. Osuuskaupan koko henkilöstö saa ylimääräisen tulospalkkion viime vuodesta.
10 000 euroa suurempi tukipotti ja entistä enemmän tuen saajia – Ilmoittautuminen Kannustajat-ohjelmaan alkaa 1.2.29.1.2026 13:32:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa tukee jälleen Kannustajat-ohjelman kautta lasten ja nuorten harrastustoimintaa Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tänä vuonna tukisumma nostetaan 80 000 euroon, ja tukea jaetaan entistä useammalle toimijalle.
Paalutuskone jyskyttää Prisma Heinolan työmaalla – helmikuussa alkaa perustusurakka15.1.2026 10:30:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa käynnisti viime vuoden lopulla uuden Prisman rakentamisen Heinolan Tähtiniemeen. Heinolan Prisman avajaisia vietetään keväällä 2027.
Prisma Laune uudistuu entistä paremmaksi2.1.2026 12:31:00 EET | Tiedote
Lahden Prisma Launetta uudistetaan alkuvuoden aikana. Uudistustyöt alkavat näkyä asiakkaille heti tammikuun alussa.
Hämeenmaan hallintoneuvosto ja hallitus vuodelle 202619.12.2025 09:50:29 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan hallintoneuvosto valitsi 18.12.2025 pitämässään kokouksessa osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtajat ja hallituksen jäsenet vuodelle 2026. Lisäksi Hämeenmaan edustajisto valitsi 18.11.2025 kokouksessaan hallintoneuvostoon yhden uuden jäsenen erovuoroisen tilalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme